Kuunlapsi

10. Luku - Kuokkavierailla

A/N:

Heippamoikka!

Ensinnäkin tahdon pahoitella hiljaiseloa: Koulu on iskenyt kimppuuni kynsin ja hampain, eikä aikaa kirjoittamiselle tunnu löytyvän millään kaikkien deadlainien seasta. Tämän ja seuraavan osan piti alunperin olla yksi luku, mutta sanamäärä lähtikin hieman lapasesta, joten päädyin jakamaan ne nyt kahtia :D

Ennen kuin päästän teidät vielä luvun pariin, haluan ehdottomasti ihmetellä ääneen lukukertoja ja ääniä!! Yli kaksituhattaseitsemänsataa? Hirmuisen iso kiitos!! Kaikki äänet ja kommentit ovat saaneet päiviäni niin paljon paremmiksi ja motivaationi pysymään yllä, joten kiitos! <3 Sen enempää jaarittelematta; toivottavasti nautit luvusta!

– Varpunen

>>>

Jalkoihini sattui liiasta tanssimisesta, mahaani liiasta nauramisesta. Päässä heitti hauskasti aina, kun pyörähdin ympäri liian nopeasti, ja paha oloni vaipui yhä syvemmälle mieleni mustaan suohon jokaisen siiderikulauksen myötä. Ajatukset puuroutuivat päässäni yhdeksi suureksi möykyksi, enkä joutunut käsittelemään yhtäkään niistä sen tarkemmin. Olin omassa hurmoksen kuplassani, alkoholin luomassa onnellisuuden kulississa, jossa ei ollut huolta huomisesta. Ja minä nautin jokaisesta minuutista, jokaisesta sekunnista, jona minun ei tarvinnut elää kenenkään odotusten mukaisesti ja tehdä jotain tappavan tylsää esitelmää eläinten periytyvästä käyttäytymisestä. Oli vain lanteita kutkuttavasti keinuttava basso ja loppumaton yö, joka sai harkintakykyni sumenemaan.

Macklemoren ja Ryan Lewisin Can't Hold Us sai väsyneisiin jalkoihin uutta puhtia heti seuraavan kappaleen perään, pompimme Islan kanssa sydämemme kyllyydestä ja huutolauloimme kertosäettä muiden mukana. Taisin tuupata useampaakin kyynerpäällä kylkeen päätellen tuimista katseista, joita aika-ajoin sain, mutta kukapa niistä mielensäpahoittajista olisi jaksanut edes välittää. Olin livahtanut karkuun Samulta, käynyt repimässä parhaan ystäväni irti Topista – ne kaksi olivat kuin joitain hemmetin imukuppeja – ja raahannut hänet seurakseni tanssilattialle, kun Samun imelä partaveden tuoksu ja tukahduttava läheisyys olivat saaneet minut ahdistumaan. Ja nyt kun pyörähtelin siinä Islan kanssa läikytellen siideritölkkiä numero x käsissäni, tunsin olevani elämäni kunnossa.

Isla tarttui minua kappaleen loputtua kädestä ja kumartui lähemmäs, jotta kuulisin hänet paremmin seuraavan biisin vyöryessä ylitsemme.

"Mun jalkoja pakottaa, pakko päästä istumaan!"

Nyökkäsin vain vastaukseksi ja lähdimme yhteistuummin luovimaan tietämme olohuoneen ainoalle vapaalle nojatuolille, joka nökötti sopivasti nurkassa takan vieressä. Ystäväni heittäytyi sille lopen uupuneena, pyyhki hikisille kasvoilleen liimautuneita ruskeita hiuksiaan korviensa taa. Minä istahdin käsinojalle hänen viereensä ja annoin Islan nojata päätään olkapäähääni. Annoimme hengityksen tasaantua, jonka jälkeen istuimme vain apaattisina paikoillamme kumpikin omiin ajatuksiinsa hautautuneena. Ja kun minun aivoillani ei ollut enää mitään harhauttavaa tekemistä, Joelin naurettavan komeat kasvot tunkivat tietään ulos mieleni suon silmästä, jonne olin ne survonut. Silloin se kihelmöivä tunnekin palasi, ja minä tiesin, minä vain tiesin kuka oli astunut samaan huoneeseen kanssani ensimmäistä kertaa koko illan aikana. Kihelmöinti siveli punaisia poskiani, jatkoi kasvoiltani matkaa alemmas kaulalleni ja sieltä aina solisluitani pitkin sydämeeni asti. Nostin katseeni tahmaisesta lattiasta kohdatakseni hänen harmaat, tulkitsemattomat silmänsä. Niissä risteili monia tunteita, mutten tunnistanut yhtäkään. Hän oli taitava peittämään kaiken muilta, peittämään kaiken minulta.

Joel seisoi kaikessa komeudessaan olohuoneen vastakkaisella reunalla oviaukon vieressä saaden sydämeni villiintymään rinnassani. Hänellä oli yllään mustat farkut, valkoinen t-paita ja musta nahkatakki, joka harmikseni peitti hänen lihaksikkaat käsivartensa. Hänen korpinmustat hiuksensa kaartuivat kauniille kiharoille, olivat täydellisessä epäjärjestyksessä. Minun teki mieleni hieroa silmiäni ihan vain varmistaakseni etten nähnyt väärin, mutta sitten muistin, että minun piti olla hänelle vihainen – en tosin enää laisinkaan muistanut mistä syystä. Revin katseeni irti Joelin silmistä, pakotin itseni tuijottamaan käsiäni. Kyllä hän kohta lähtisi.