Vähän myöhässä tää uus luku tuli, sori siitä. Tästä tuli aika tylsä, joten pahoittelut myös siltä osin :D Yritän saada seuraavasta luvusta mielenkiintosemman :)
Sarah
Joulu tuli ja meni...
Minun sekä Louisin välit kiristyivät, sillä nyt kaikki oli jälleen päälaellaan. Muistini palasi ja nyt muistan kaiken. Ainakin kaiken tarpeellisen, mutta pääasiassa muistot minusta, Harrysta sekä Emilystä perheenä palasivat voimakkaasti mieleeni. Muistin hääpäiväni Harryn kanssa, kun hän kosi, kun tajusin olevani raskaana, kun Em syntyi.... kaiken.
Kuinka tälläisessa tilanteessa voi olla unohtamatta kaikki ne tunteet toista kohtaan, jotka vielä reilu vuosi sitten olivat niin todellisia?
Harry
Heräsin tammikuiseen kirkkaaseen pakkasaamuun jännittyneenä, sillä minulla oli tapaaminen Sarahin kanssa. Emme olleet pitäneet juurikaan yhteyttä Joulun, tai tarkemmin Louisin syntymäpäivien jälkeen ja yhtäkkiä hän soitti minulle edellisenä iltana, että meidän piäisi tavata.
Olimme sopineet tapaavamme pohjois Lontoossa sijaitsevassa pienessä kahvilassa, joka joskus muinoin oli vakliokahvilamme. Ihmetyksekseni hän oli muistanut sen...
Nousin sängystä ja tein normaalit aamurutiinini, sekä söin aamiaisen. Silti minulla oli vielä melkein kaksi tuntia aikaa siihen, kun tapaisin Sarahin.
Menin takaisin yläkertaan, makuuhuoneeseeni sovittamaan paitoja ja se jos mikä oli vaikeaa... En yhtään tiennyt mitä pukisin pääleni, olin jollainlailla hermostunut, sillä en todellakaan tiennyt mitä tuleman piti...
Kaivelin vaatehuoneeni syövereitä yrittäen löytää jotakin sopivaa päälle, kunnes silmiini osui vaaleansininen toppi. Nostin sen huoneen nurkasta. En ollut aikoihin siivonnut sitä, joten paita oli luutavasti ollut siellä jo jonkin aikaa. Tunnistin hetti, että se kuului Sarahille. Tuoksautin sitä ja siinä oli edelleen Sarahin lempiparfyymin haju...
Hetken päästä tajusin, että istuin sängylläni, Sarahin paita sylissäni ja poskeni olivat kosteat kyynelistä. Minä todella kaipaan häntä...
Sarah
"Lähen nyt tapaamaan sitä Harrya." Sanoin, nousin aamiaspöydästä, lautanen kädessäni ja vein sen tiskikoneeseen.
"Niin.." Louis kuiskasi.
"Tarviiks sä kyytiä sinne? voin ajaa sut." Hän tarjoutui.
"Kiitti, mut pääsen metrolla paljon kätevämmin ja nopeemmin perille." Sanoin hymyillen. Menin Emilyn luo, joka istui Louisin vieressä leikkien ruuallaan.
"Heippa kulta, äiti lähtee käymään kaupungilla." Sanoin suukottaen tätä otsalle.
"Heippa äiti!" Hän sanoi iloisesti ja söi kiltisti puuroaan. Olin jo lähdössä kävelemään kohti eteistä.
"Hei..?" Louis sanoi ja katsoi minua virne kasvoillaan.
"Hm.." Tuhahdin hymyillen, kävelin hänen luo ja suutelimme.
"Moikka!" Huudahdin ovelta, napaten takin sekä laukun mukaani.
Olin vajaassa puolessa tunnissa kahvilassa. Kävelin sisälle ja kohotin katseeni kahvilan toiseen päähän, jossa minun sekä Harryn vakiopöytä oli. Kyseinen pöytä oli tyhjä, joten menin tiskin kautta napaten kahvin mukaani ja istahdin pöydän äärelle. Olin pukeutunut melko arkisiin vaatteisiin; ylläni oli tummansininen neule, farkut sekä converset jalassa.
Noin parinkymmenen minuutin odotuksen jälkeen katselin ikkunasta, kun musta Range Rover ajoi kahvilan pihaan ja autosta ulos nousi nuori mies aurinkolasit päässään. Harry oli pukeutunut siistimmin kuin minä. Hänellä oli yllään nahkakengät, mustat farkut sekä kauluspaita, mutta kuten yleensä hänen tukkansa sojoitti sekaisin joka suuntaan.
Hän käveli myös tiskin kautta tilaten kahvin ja tuli pöytään istumaan.
"Hei." Hän sanoi hymyillen, otti aurinkolasit päästään ja istahti minua vastapäätä.
"Moi." Hymähdin, yritin pysyä vakavana, mutta hän vain oli niiiiiiin söpö....
"Ihmettelit varmaan miks kutsuin sut tänne." Aloitin ja hän kuunteli tarkkaan, mitään sanomatta.
"Niin.. no mä oon vaan ajatellu viimeaikoina, paljon... ja mä haluun että sä tiedät, et...." Sanoin, mutta lopetin selittämisen.
"Niin...?" Hän kysyi vihdoin uteliaasti.
"Mä muistan kaiken, ihan kaiken." Keräsin rohkeuteni ja sanoin nopeasti.
"Kaiken?" Harry kysyi äimistynyt ilme kasvoillaan.
"Kaiken..." Toistin ja odotin, että hän sanoisi jotakin.
"No mut... sehän on hyvä asia, eikö vaan?" Hän lopulta kysyi.
"Niin, kai." Kuiskasin.
"Kai?" Hän kysyi.
"Harry mä en enää tiedä mitä mä oikein teen. En todellakaan pysty edes ajattelemaan parisuhdetta tällähetkellä ja se on yks syy miks mä ja Louis ollaan eron partaalla. Mun elämä on yhtä tuuliviiriä kokoajan, koska muistan joka hetki enemmän ja enemmän yksityiskohtaisia asioita... Nyt mä todellakin muistan kaiken. Mä muistan sut ja mut ja meidät, ihan kaiken. Ja oon todella hämmentynyt mitä mulle on tapahtumassa. En vaan tiiä mitä mun pitäis tehä..." Selitin stressaantuneena ja tuijotin puolityhjää kahvikuppia pöydällä.
"Mitä tää..." Harry aloitti, mutta keskeutin hänet samantien.
"Ja halusin kertoo tän sulle, koska... Mulla on vieläkin tunteita sua kohtaan. Mutta, niin myös Louisia... " Sanoin lopulta ja tuijotin häntä suoraan silmiin.
"Siis yritätkö sä selittää, että sä rakastat Louisia, mutta..."
"Myös sua." Kuiskasin.
Harryn kasvoilla oli epäuskoinen ilme. En todellakaan tiennyt mitä hänen päässään liikkui.
"Harry... Mä oikeestin rakastan sua, haluun, että sä tiedät sen." Toistin.
Hän pysyi yhä vaitonaisena, tuijottaen ulos ikkunasta ja vilkaisten aina välillä minuun ihan kuin varmistaakseen että todella olin siinä.
"Sano jotain..." Kuiskasin ja hänen katseensa siirtyi suoraan silmiini.
