Moikka! Nyt vihdoin ehdin tulla taas kirjottelemaan, toivottavast jaksatte vielä lueskella tätä storyy ja kiitos niille jotka jaksaa aina kommentoida jä äänestämään, se motivoi oikeasti jatkamaan! <3 Tää luku on tosi lyhyt, mutta en oikeen saanut jatkettua tätä pidemmälle, koska en jatka enää tän jälkeen ku max. 2 lukua. Mutta tässä nyt pieni pätkä :)
Sarah
Istuin sairaalasängyssä ja katselin hänen liikkuvaa suutaan miettimällä jokaista sanaa joka hän sanoi...
Oloni tuntui tyhmältä siinä hetkessä, katseeni kiersi koko huoneen ja katselin monitoria joka oli kiinnitetty syndämeeni. Se piippasi tasaiseen tahtiin.
Vain muutama kuukausi sitten olimme menettäneet tärkeän ihmisen elämässämme ja tajusin vasta nyt kuinka läheinen Emily hänelle oli. Hän on aina ollut tukenani jopa nyt yrittää auttaa....
Irroitin sydänpiuhat iholtani ja nousin ylös. Kävelin peilin eteen. Tuijotin omia kalpeita ja kapeita kasvojani miettien miksi olen täällä sairaalassa. Syylinen seisoi edessäni; minä itse.
Läheiseni ovat kärsineet niin paljon viimeaikoina ja muutenkin minun vuosi muutamia vuosia aikaisemmin kun menetin muistini. Ja nyt olen taas taakkana. En halua sitä.
"Sarah?" Louis kysyi ja seisoi takanani laskien kätensä olkapäälleni.
Käänyin häneen päin tuijottaen suoraan hänen sinisiin silmiinsä. Hän näytti todella huolestuneelta ja vakavalta.
"Anteeks, mä oon niin pahoillani." Sanoin, purskahdin itkuun ja painoin pääni hänen rintaansa vasten.
Muutama viikko myöhemmin
Harry
Olimme kaikki, minä, Sarah, pojat ja heidän perheensä sekä minun perheeni ulkona takapihallamme virittelemässä raketteja.
Seisoimme Sarahin kanssa hieman muista sivussa. "Kulta oon niin onnellinen, että sä oot tässä. Selviytyjä." Sanoin ja suutelin häntä.
"Harry, mä rakastan sua ja näitä kaikkia ihmisiä. Teidäm takia mä jaksan jatkaa. En haluu että kukaan enää kärsii mun takia, joten haluan voida hyvin." Hän sanoi vilpittömällä katsellaan.
En voinut kuin pitää hänestä... Ja hymyilin, sillä olen onnellinen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Ilotulitteet paukkuivat taivaalla ja vuosi vaihtui. Haluan, että tulevasta vuodesta tulisi mahdollisimman tasainen ja normaali. Ei enää draamaa.
Juhlistimme vuodenvaihtumista pitkälle yöhön. Sarah ei voinut juoda mitään alkoholia, joten itsekään en viitsinyt paljoa, mutta olin kuitenkin ottanut muutamia.
Kömmin sänkyyn hänen viereensä.
"Kulta... hyvää uuttavuotta." Sanoin ja heitin vaatteitani lattialle yksi kerrallan. Hapuilin hänen huuliaan pimeässä huoneessa.
"Haha.. Harry sä oot vähän humalassa." Hän sanoi.
"En oo." Intin vastaan ja kuului tömähdys. Olin maassa.
"No ehkä pikkusen." Sanoin naurahtaen ja nousin takaisin sängylle.
"Oot niin söpö." Sarah sanoi ja suuteli minua.
"Mäki sua... Ja nyt voitais juhlistaa vuoden vaihtumista." Vastasin ja aloin suudella hänen kaulaansa.
"Harry.." Hän kuiskasi. Olen niin onnellinen, että minulla on hänet.
