Draamaa lisää. Mä oon tällänen dramaQueen joten oon pahoillani jos tää luku järkyttää, mutta en haluu lopettaa tätä tarinaa ihan vielä ja oli pakko saada viimeinen kunnon draaman kaari tähän. Lupaan, tän jälkee ei enää mitää suuria yllätyksiä. Mut tässä tää nyt on. Valmistautukaa surulliseen lukuun....
Anne (Harryn äiti)
"Noniin, ja nyt ollaan perillä." Sanoin kun astuimme ulos bussista Emilyn kanssa. Kannoin selässäni reppua ja Em:illä oli oma selässä. Pitelin hänen kädestään kiinni kun kävelimme rauhaisia Holmes Chapelin katuja kohti kotia.
Puhelimeni alkoi soida. Kaivoin sen taskusta ja soittaja oli Gemma.
"Huomenta päivää kulta." vastasin.
"Äiti voisitteko käydä ennen ku tuutte kotii ni kaupassa ostamassa kuohukermaa ja suklaata ni voisin yrittää leipoo kakun."
"Noh.. ehkä me sitten käydään. Miks sä nyt..." Aloitin, mutta havahduin siihen ettei Emily enää ollut vierelläni. Kääntyilin ympäri hysteerisesti ja hän oli matkalla siihen suuntaan mistä olimme tulleetkin. Siellä oli vilkas risteys jossa oli näin lauantaisin aina paljon liikennettä.
"Pitää mennä." Sanoin ja suljin puhelun.
"EMILY!" Huusin ja lähdin juoksemaan häntä kohti. Sain hänet kiinni risteyksen puolivälissä sen kummemmin katsomatta sivuille.
"Isii, äitii.." Hän toisteli.
"Sä oisit voinu..." aloitin, mutta tunsin kuinka kipu hyökkäsi kehooni kuin tyhjästä.
Sarah
(Ilta)
En voinut uskoa tapahtunutta. Istuin Harryn vieressä käytävän penkeillä odotellen uutisia Annesta ja Emilystä. Emme tienneet juuri mitään kuinka pahasti heille kolarissa kävi.
Istuimme molemmat aivan hiljaa. Pitelin Harryn kädestä kiinni. Hän ei ollut itkenyt tiraustakaan, joka on todella outoa. Mutta nyt hän oli ilmiselvästi shokissa, joten se oli ymmärrettävää. En kyllä minäkään... Luulen, että minulla on jonkun verran adrenaliinia sisälläni.
"Styles." Lääkäri sanoi. Nousimme molemmat kuin raketti ylös.
"Anne on teho-osastolla, mutta häntä voi mennä katsomaan. Leikkasimme häneltä toisen munuaisen, sillä se vaurioitui pahoin ja molemmilta puolilta on murtunut yksi kylkiluu, kallossa on murtuma, niska on murtunut, vasen käsi sekä nilkka." MIes kertoi listan huolestuneen näköisenä.
"Okei..." Harry kuiskasi.
"Emily?" Kysyin.
"Tuota... Minulla on valitettavasti huonoja uutisia." Hän sanoi. Kyyneleet alkoivat pikkuhiljaa tippumaan poskiltani.
"Hän on teholla, mutta selviytymisprosentti on todella huono. Tarvitsemme teidän lupanne, jotta saamme sulkea hengityslaitteet." Hän kertoi.
Harry vilkaisi minua ja hänkin itki. Hän kietoi molemmat kätensä ympärilleni ja halasimme pysyen siinä tovin. Lääkäri oli sentään tajunnut poistua paikalta.
"Mä.. mä.. Haluun.. nähä.. Emilyn." Änkytin itkuni lomasta.
"Niin mäkin." Harry kuiskasi, suuteli otsaani ja kävelimme käsi kädessä teho-osastolle Emilyn huoneeseen.
Suljin oven perässäni ja menin Harryn luo Em:in pedin viereen. Lyyhistyin polvilleni, otin tuon pienen enkelin käden käsieni väliin ja painoin pääni petiin. Itkin kuin viimeistä päivää.
En voi uskoa, että jotain näin kamalaa on voinut tapahtua. En ymmärrä enkä halua ymmärtää. MIKSI?
"Kulta pieni... Emily sä oot niin rakas äidille ja isille." Sanoin ja nostin pääni nähdäkseni nuo pienet kasvot. Hänen naamassaan ei ollut ruhjeita, mutta muu kroppa olikin sitten ihan rikki.
Kone joutui hoitamaan hengityksen Emilyn puolesta. Se piippasi tasaiseen tahtiin. Sydänäänet olivat kuitenkin hyvin epätasaiset. Vaikka en ymmärrä lääketieteestä mitään, pystyin näkemään ettei hän enää kauaa jaksaisi.
"Isin tyttö.." Harry sanoi, polvistui vierelleni ja molemmat katselimme tytärtämme.
Harry
"Oletteko valmiita?" Lääkäri kysyi vielä viimeisen kerran.
Istuin sairaalasängyllä Sarahin kanssa. Em oli hänen sylissään. Pitelin Emilyn kädestä kiinni ja silittelin hänen poskeaan. Tottakai myös hänen nalle oli välissämme.
Katsoin Sarahia kysyvästi, hän nyökkäsi.
"Joo." kuiskasin merkiksi lääkärille, joka sammutti kaikki laitteet jotka pitivät enkeliämme elossa.
Ne sammuivat. Emily henkäisi viimeisen kerran ja se oli ohi.
"Kuolinaika 20.04" Lääkäri ilmoitti sairaanhoitajalle joka merkitsi sen ylös.
Tuo 20.4 on Emilyn syntymäpäivä. Se oli ainoa asia joka juolahti mieleeni sillä hetkellä.
Sarah romahti. Hän itki ja todella suri Emilyn poismenoa. Hän jutteli tälle vieläkin , vaikka hän oli poissa. Jouduin sanomaan siitä hänelle muutamaan otteeseen. Hän vain katsoi minua epäuskoisena ja pudisteli päätään. Elämäni traagisin päivä.
Sarah
Olimme juuri jättämässä Manchesterin sairaalan taaksemme, kun eräs nais sairaanhoitaja pysäytti minut.
"Sä oot Styles?" Hän kysyi.
"Joo." Vastasin.
"Sun testituolokset tuli ja olet raskaana. Onneksi olkoon!" Hän sanoi iloisena ja ojensi minulle kaksi paperia.
"Kiitti." Kuiskasin ja hän katseli minua kummastuneena koska olin niin murtunenn näköinen.
"Joo mun tyttö kuoli just tänää, että sen takia en hypi riemusta." Tiuskaisin ja hän pahoitteli sekä poistui pikaisesti paikalta.
"Voi sua... Kyl me selvitään, kaikki kolme." Hän sanoi, hipaisi vatsaani ja halasimme.
Menimme yöksi hotelliin, tosin nukkuminen jäi vähän vähemmälle sattuneesta syystä. En vaan saanut unta, eikä myöskään Harry. Emme olleet soittaneet vielä kenellekkään kavereistamme, joten kukaan ei tiennyt mitä tänään oli tapahtunut. Tai niin ainakin luulimme.
