Moi! Oon siis alottanu uuden fan fictionin tämän storyn lisäksi. Se on Liam fan fiction ja toivoisin, että jos tykkäätte mun kirjoitustavasta niin menisitte tsekkaamaan sen ekan luvun. Tokan luvun julkasen jo tänään :) Kiitos kuitenkin kaikille ketkä tätä jaksaa lukea ja kannustaa mua jatkamaan <3
Harry
Oli kulunut jo lähes neljä kuukautta Emilyn kuolemasta. Sarah oli lähes kuudennella kuulla raskaana. Tottakai tässä vaiheessa kaikki jo tiesivät, että meille tulee lapsi. Emme olleet vielä naimisissa, mutta se oli pyörinyt mielessäni jo pitkään. Ajattelin kuitenkin odottaa siihen asti kunnes vauva syntyy.
Olimme Sarahin kanssa Lontoon West Fieldissä shoppailemassa joululahjoja ja syntterilahjaa Louisille.
"Mennääks jo syömään johonki? Ollaa pyöritty tääl ainaki kaks tuntii, kauhee nälkä." Sanoin ja kannoin vähintään kahdeksaa muovipussia, kun hänellä oli kaksi. En halunnut hänen rasittavan itseään liikaa.
"No mitä jos mentäis vaa johonki kahvilaa? Ei mul oo nälkä. Teetä voisin kyl juoda." Hän sanoi hymyillen.
"Mut.. ethän sä ees syöny aamiaista?"
"Kyllä mä söin. Jo ennen kun sä heräsit." Hän sanoi, tapuuti minua olalle ja jatkoi matkaa.
Lopulta kävimme jossain kahvilassa. Minä söin kaksi sämpylää ja hän joi teetä... Jotenkin minusta tuntui ettei Sarah syö nykyään tarpeeksi, päinvastoin. Ja hänen pitäisi syödä enemmän sillä lapsi ei voi hyvin jos ei saa kunnolla ravintoa. Päätin jututtaa häntä myöhemmin.
Sarah
Kävelimme urheiluliikeessä etsien Harrylle uusia juoksukenkiä. Minäkin tarvitsisin uudet...
Yhtäkkiä pääsäni alkoi pyöriä ja otin seinästä tukea, kunnes lopulta jalkani pettivät ja pyllähdin maahan, vetäen muutaman paidan mukanani.
"Sarah?!" Harry huudahti ja juoksi luokseni kahisevien muovikassien kera. Hän jätti ne lattilalle ja piteli minua istuma-asennossa.
"Tuli vaan jotenkin.. huono olo." Kuiskasin.
"Meidän pitää mennä sairaalaan, varmistaa että sulla ja vauvalla on kaikki hyvin." Hän sanoi.
"Ei. Ei tarvii. Sitäpaitsi meillä on huomenna aamulla se ultra, joten enkähän mä pärjää ihan hyvin sinne asti." Sanoin ja nousin ylös. Päässäni pyöri vielä hieman.
"Onko kaikki hyvin?" Nuori mies myyjä asteli paikalle kiireenvilkkaa.
"Joo, on on. No worries." Rauhoittelin molempia.
Harry otti muovipussit maasta ja lähdimme vihdoinkin kotiin.
Laitoin ruokatarpeet jääkaappiin ja jätin salaatit ja vihannekset pöydälle, sillä halusin syödä salaattia.
"Eks sä muuta meinannu kokata?" Harryn ääni kuului takaatani.
"Edelleenkin.., ei mulla oo sellasta ruokahalua, joten eks tää oo parempi kuin ei mitään? Voin mä sulle erikseen kokata..." Aloitin, mutta hän keskeytti minut ja tarttui kädestäni kiinni pyöräyttäen minut ympäri niin että olimme vastakkain.
"Sarah... Sä et syö tarpeeks." Hän sanoi ja laittoi molemmat kätensä lantiolleni.
"Syön... nää pari päivää on vaa ollu vähä hankalia ja ku on kiire ja kaikkee. Töissäkin pitäis käydä. Tosin nyt alko joululoma, mutta silti...." Selitin, mutten katsonut häntä silmiin.
Hän käänsi pääni siten, että katsoin häntä silmiin.
"Toi ei oo totta ja sä tiedät sen. Kulta mä oon huolissani susta." Hän sanoi vilpittömästi.
Katselin hänen huolestuneita kasvojaan miettien mitä sanoa.
"You know what? Oon väsyny, meen nukkumaan. Ruokahalukin katosi." Sanoin, irrottauduin hänen otteestaan ja marssin yläkertaan.
Harry
Seuraavana päivänä menimme Sarahin kanssa sairaalaan, ultraan.
"Noniin.. eli tässä.." Lääkäri selitti ja totesi, että lapsi on terve, mutta ehkä hieman jäljessä normaalista kasvusta.
"Syötkö sinä tarpeeksi?" Hän kysyi Sarahilta.
"No yleensä joo, mutta kun on niin kiire niin ei välttämättä aina muista tai maita ruoka.." Hän sanoi.
"Ei se syö tarpeeks." Totesin ja Sarah katsoi minua vihaisena.
"Jaa.. Minäpä otan verinäytteen niin näemme ovatko sinun arvosi oikealla tasolla." Mies sanoi hymyillen, otti näytteen ja jätti meidät hetkeksi kahdestaan.
"Harry!" Sarah huudahti.
"Sarah. Sä et tajua, tässä on kyse lapsesta. Sun pitää olla rehellinen, niin itelles kuin muillekkin." Sanoin ja nyt oikeasti aloin olla huolissani hänen hyvinvoinnistaan. Hän on yhtä laiha kuin ennen raskaaksi tulemistaan, ehkä jopa hieman laihempi. Aivan kuin hän ei itse tajuaisi tilanteen vakavuutta. Uskomatonta.
Lääkäri tuli takaisin ja näytti vakavalta.
"Tuota... Sarah sinä kärsit anemiasta eli raudan puutteesta ja hemoglobiini arvot ovat liian alhalla. Ihan varmuuden vuoksi otamme sinut tänne ainakin seuraavaksi yöksi tarkkailuun." Hän sanoi.
"Noniin.. uskotko nyt?" Kysyin.
"O..okei..." Sarah kuiskasi ja näytti järkyttyneeltä.
Juttelin hänen kanssaan ainakin tunnin, muttei hän vieläkään näyttänyt tajuavan mitä ajoin takaa. Joten jätin hänet vähäksi aikaa omiin oloihin sairaalahuoneeseensa. Menin pihalle kävelemään ja päätin tukeutua ystävän apuun. Päätin soittaa hänelle, vaikken pitänytkään ideasta kovin paljoa, mutta hän tuntee Sarahin lähes yhtä hyvin kuin minä, joten....
"Harry moi!" Louisin pirteä ääni kuului.
"Louis mä tarviin sun apua.. Sarah ei voi hyvin."
