MOI! Tää kirjotus "tauko" teki hyvää mulle ja mun inspiraatiolle, vaikka se ei mitenkään ollut suunniteltua ja tiedän, että te lukijat ootte odottanut uutta lukua jo todella pitkään! Joten oon pahoillani etten oo julkassut mitään pitkään aikaan. Mulla on ollut tosi kiire koulun ja harrastusten kanssa, joten jos nyt jotain syytä haetaan niin se on osa sitä, mutta suurin syy näin pitkälle tauolle oli inspiraation puute. En halunnut jatkaa tota tarinaa kun en tiennyt miten. Ja en halua että tää tarina kärsii siitä, että en pysty kirjottamaan tätä silleen kunnolla u know :) Toivottavasti jaksatte vieläkin lukea tätä, seuraava luku ilmestyy ihan muutaman päivän sisällä, varmasti.
(varoitus; tää luku on melko surullinen ja ei tapahdupaljon, mut halusin kuvailla tässä kunnolla tunteita...)
*Muutama viikko myöhemmin*
Louis
Autoin Sarahia, Emilya ja paria muuta muutto miestä kantamaan vihoviimeisetkin laatikot muutto autoon.
"Nyt taidetaan olla valmiita!" Toinen miehistä huudahti auton ovelta.
"Joo me tullaan ihan kohta." Sarah sanoi heille. Seisoimme ulko-oven edessä.
Ulkona oli melko lämmin maalis-huhtikuinen kevätsää. Pitelin sylissäni nyt jo neljä vuotiasta Emilya, joka itki sillä hän ei halunnut muuttaa äitinsä kanssa pois minun luota.
"Ei saa, ei saa, ei saa! Haluan asua Louis sedän kanssa, haluan. Rakastan Louis setää!!" Hän itki ja parkui ja kyyneleet valuivat vuolaasti hänen pyöreille poskilleen. Oli niin vaikeaa ja raskasta jättää etenkin tätä pikkuista. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä ja Emily on minulle kuin oma tyttö...
"Emily me vaan muutetaan.." Sarah sanoi tasaisella, mutta tuskaisella äänellä ja näin kuinka hän kamppaili itseään ja tunteitaan vastaan, ettei murtuisi ja vierittäisi yhtäkään kyyneltä, aivan kuten minäkin. Sarah oli juuri irroittamassa Em:in tiukan otteen minusta, kunnes
"Saanko mä?" Kysyin, peräännyin ja katsoin Sarahin silmiin kulmia kohottaen edelleen pidellen itkuista Emilya syleilyssäni.
"Okei, mut meijän pitää mennä pian..." Hän kuiskasi.
"Joo ei täs mee ku kaks minuuttii." Sanoin ja kävelin Emilyn kanssa takapihalle.
Istahdin aurinkotuolin reunalle Em sylissäni ja hän katseli minua noilla surullisilla silmillään.
"Emily kulta..." Kuiskasin pidätellen itkua.
"Louis setä ei mee minnekkään. Mä oon aina, aina täällä ja sinä ja minä tullaan näkemään toisiamme tosi usein. Mikään muu ei muutu, paitsi että Louis ja äiti ole enään yhdessä. Sen takia teidän pitää muuttaa. Vaikka te asutte eri talossa, sä jä mä voidaan silti nähdä kokoajan." Jatkoin ja yritin hymyillä hänelle parhaani mukaan.
"Louis setä... Mä haluan että me asutaan kaikki yhdessä, sinä, minä, äiti ja isi." Emily sanoi vakavana.
Naurahdin sarkastisesti ja Emilyn ilme oli hämmästynyt. "Voi pieni... se ei vaan nyt käy. Sä muutat nyt äitin kanssa kahdestaan asumaan. Mutta isi ja Louis tulee aina käymään kun voidaan ja sä voit vaikka tulla tänne välillä yökylään jos se äidille sopii." Selitin
Olin itse myös niin suruissani siitä, että he muuttavat että joiduin todella taistelemaan itseni kanssa ja pitämään kaiken kasassa, sillä jos Em näkisi, että minä murrun, hän ei ikinä lopettaisi parkumistaan.
Nyt kän istui polvellani katsellen minua hämmästyneenä. Hän on vasta neljä mutta silti hän jo nyt ymmärtää todella paljon asioita... Fiksu tyttö.
"Onko nyt jo vähän parempi mieli?" Kysyin hymyillen.
"Joo..." Hän sanoi hiljaa, mutta vakavana.
Kävelimme sisäkautta takaisin etupihalle. Nappasin olohuoneen sohvalta Emilyn rakkaan nallen. "Älä unohda tätä." sanoin hymyillen ja annoin nallen hänelle.
"Sä voit pitää sen." Hän yhtäkkiä sanoi ja ojensi sen takaisin minulle.
Tuo nalle oli osasyy miksi Sarah ja Emily ajoi viimevuotisen kolarin, koska nalle oli jäänyt kotiin ja Emily huusi autossa, sillä hänellä ei ollut nallea ja Sarahin katse herpaantui hetkeksi ajosta....
"Jos lupaat pitää siitä hyvää huolta koska se on mun rakas nalle." Hän sanoi tosissaan.
"Tottakai." Sanoin hämilläni ja kävelin ulos hän sylissäni ja nalle kädessäni.
"Noniin." Sarah totesi ja käveli luoksemme.
Huokaisin syvään.
"Em sun pitää nyt mennä. Muista, että mä rakastan sua, aina." Sanoin pakottaen hymyn huulilleni.
"Mä rakastan sua myös Louis setä, mutta me nähdään ihan pian." Hän sanoi ja hymyili takaisin.
Tuhahdin ja nyt hymyilin oikeasti. Todella, todella rakastan Emilya, hän tulee olemaan aina minun pieni enkelini. "Totta." totesin lopulta ja Sarah otti hänet syliinsä.
Sarahin silmät olivat kosteat, kuten minunkin. Katselimme toisiamme muutaman sekunnin hiljaisuudessa.
"Mä oon pahoil..." hän aloitti mutta en antanut hänen lopettaa lausetta.
"Älä oo. Tää nyt vaan meni näin... Muista kuitenkin, että rakastan teitä, molempia." Sanoin vakavana.
Hän oli juuri avaamassa suutaan vastatakseen, mutta kuorma-auton kuski tööttäsi auton torvea sen merkiksi, että heidän oli pakko lähteä. Joten se jäi sanomatta.
Katselin kuinka auto kurvasi ulos suurelta sisäpihaltani ja portit sulkeutuivat perässä. Käännyin taloon päin, kävelin sisälle ja menin istumaan olohuoneen sohvalle Em:in nalle kädessäni. Pitelin tuota kädessäni ja lopulta taistelu kävi niin kovaksi, että luovutin ja murruin. Kyyneleet tippuivat tasaseen tahtiin pitkin poskiani. Käperryin sohvalle makaamaan, halaten nallea kaksin käsin, ja itkin.
*She finds color in the darkest places
She finds beauty in the saddest of faces
For such a clued in, headstrong city girl
So walk away
Walk away, oh
Save yourself from the heartache, oh
Go now before it's too late
So walk away
Walk away, oh
Save yourself from the heartache, oh
Go now before it's too late*
(The Script-Walk Away)
*I'm standing under a white flag oh
Can you see me oh, can you see me oh
I'm standing for everything we have oh
Can you hear me oh, can you hear me*
(The Script- This = love)
