Harry
Heräsin painajaisesta. Avasin silmäni ja muistin, että se on todellisuutta. Käännyin kurottaakseni kännykän pöydältä. Olin vastaanottanut kymmeniä puheluita pojilta, Simonilta, Gemmalta, Beniltä, Ed:iltä, Isältä ja muutamalta muulta.
Puhelin soi toistamiseen, se oli Louis.
"Haloo." Vastasin väsyneellä äänellä.
"Harry miten sä voit? Mä oon niin pahoillani!" Hän sanoi välittömästi vilpittömällä äänellä.
"Huomenta Louis. Eipä tässä... Hanging there." Vastasin.
"Entä Sarah?" Hän kysyi.
"Me ollaan Manchesterissa, hotellissa ja..." Käännyin Sarahiin päin, mutta sänky oli tyhjä.
"Tai siis mä oon..." Korjasin.
"Missä se on??" Louis kysyi huolestuneena.
"Mä en tiedä.. Mun varmaan pitää soittaa sille. Jutellaan myöhemmin, moikka." Sanoin ja lopetin puhelun.
Nousin ylös sängystä, kävin pikaisesti suihkussa ja puin päälleni. Menin ikunaan ja katsoin alas kadulle. Siellä oli jokusen... sata fania. "Ei tänään." Huokaisin ja istuin sängyn reunalle seuraten liikennettä ja tuijotellen ulos. Kännykkä soi toistamiseen,
"Haloo?" Kysyin sillä en katsonut soittajaa.
"Harry ooks sä kunnossa?" Simonin huolestunut ääni kantautui korvaani.
"Tavallaan, kiitos kysymästä Simon.." Vastasin.
"Okei... Tuota, sä et ole varmaan nähnyt vielä uutisia?" Hän kysyi.
"En... miten niin?" Kysyin hämilläni.
"Avaa Itv2" Hän sanoi ja avasin kyseisen kavavan teeveestä. Viihdeuutiset akoivat ja pää aiheena oli Stylesin perhe ja onnettomuus.
"Shit." Kuiskasin. "Miten ne on voinu tietää? Tossa on kuvaa siitä onnettomuudesta.. Ja musta ja Sarahista." Kummastelin.
"Niimpä... Ilmeisesti se oli levinnyt twitterin kautta medialle. Mutta sulla on suurempia huolenaiheita kuin tämä. Haluaisin sulta vain lausunnon, sillä mä meinaan tehä puhelun BBC:lle ja kertoa sun kantas tähän tilanteeseen.
Niimpä annoin lausunnon, jossa sanoin, että toivon kunnioitusta medialta minua ja perhettäni kohtaan, yksityisyyttä.
Lopulta soitin Sarahille ja hän sanoi olevansa sairaalassa katsomassa äitiäni, hän oli kuulemma jo herännyt, joten minäkin lähdin kohti sairaalaa.
Anne
Avasin silmäni ja Sarah istui sängyn vierellä. Tiesin jo mitä oli tapahtunut, sillä lääkäri oli kertonut minulle aikaisemmin.
"Sarah.. Mä oon niin pahoillani." Sanoin ja kyynel vierähti silmäkulmastani.
"Anne.. älä syytä itseäs." Hän sanoi ja tarttui minua kädestä.
"Mutta se oli mun vika, että Emily..." Aloitin, mutta hän keskeytti minut.
"Älä. Toi ei auta ja sä tiedät sen. Sun pitää keskittyä paranemiseen, sillä Harry tarvitsee sua niinkun koko perhe. Gemma, Robin, muut sukulaiset ja minä." Hän sanoi ja pidätteli kyyneleitä.
"Voi Sarah... Kiitos, että sä et syytä mua. Kiitos." Sanoin helpottuneena, mutta tottakai oloni oli aivan kamala niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
"En tietenkään." Hän sanoi ja hymyili hieman.
Sarah
Olin ollut jo muutaman tunnin Annen kanssa sairaalalla ja Gemma sekä Annen mies Robin olivat myös tulleet paikalle.
Viimein myös Harry saapui paikalle. Kukka-asetelman kera.
"Äiti." Hän sanoi, hymyili, laski kukat pöydälle ja meni halaamaan tätä.
"Voi kulta pieni, mä oon todella pahoillani Harry. Todella pahoillani." Anne sanoi itkuisella äänellään.
"Hyshh..." Harry sanoi ja halasi äitiään pitkään. Gemma ja Robin istuivat Annen oikealla puolella ja minä hänen vasemmalla puolellaan. Harry tuli istumaan minun viereeni. Ensin kuitenkin halasimme ja suutelimme.
"Kaikki ok?" Hän kysyi kun istuduimme.
"Ok." Toistin hiljaa. Hän katseli minua kuin tarkastaakseen olinko oikeasti ihan ok.
"Sä?" Kysyin.
Sain vastaukseksi vaisun nyökkäyksen. Katselin häntä ja halusin auttaa, mutta en tiennyt, kuinka voisinkaan? Sen sijaan tartuin häntä kädestä. Siihen vastaukseksi sain suudelman.
Vietimme koko aamupäivän sairaalalla, kun puolenpäivän jälkeen vierailu aika oli ohi ja lähdimme Harryn kanssa hautaustoimistolle... Joka oli kamalaa. En usko, että kukaan haluaa haudata lastaan. Etenkään kun lapsi on vielä niin nuori. Kamalinta mitä voi kokea.
Olimme kuitenkin Harryn kanssa sopineet, että hoitaisimme hautajaiset mahdollisimman nopeasti pois alta, jotta Emily saataisiin ikuiseen lepoon ja itse saisimme edes jonknlaisen mielenrauhan ja mahdollisuuden ymmärtää tämä asia.
Harry
Päivä oli pitkä ja täynnä kyyneliä. Valitsimme Emilylle arkun, pitopalvelut, haudan, kirkon ja kahvituspaikan ja hautajaisten ajankohdan, joka on jo kahden viikon päästä. Tämän lisäksi minä vetäydyn One Directionin vastuusta hetkeksi, Simon jopa vaati sitä ja kaikki muutpojat sekä Modest! ymmärsi sen ja kaikista tärkeintä, fanit ymmärtävät.
Olimme takaisin hotellihuoneessamme.
"Hey babe." Sanoin, menin Sarahin luo joka seisoi selkä minuun päin katsellen Manchesterin valoja.
"I love you." Kuiskasin, kiedoin käteni Sarahin lantion ympärille ja painoin pääni hänen olkapäälleen.
"Niin mäki sua Harry." Hän niiskahti, kääntyi ympäri ja suutelimme sekä halasimme pitkään. Siirryimme pian sänkyyn ja syleilin häntä enkä halunnut päästää irti, ikinä.
"Lupaan olla sun. aina." Sanoin vilpitömästi ja katsoin hänen kauniita silmiään.
"Voi Harry..." Hän sanoi, purskahti itkuun ja painautui rintaani vasten.
2 viikkoa myöhemmin
Sarah
"...ja oot parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut. Rakastan sua mun oma enkeli, Emily. Lepää rauhassa kultapieni." Sanoin ja tiputin kirjeen Emilyn rakkaan nallen mukana hautaan Em:in arkun päälle. Itkin koko puheen ajan, mutta pystyin kuitenkin jatkamaan. Astuin sivuun.
Hautasimme Emilyn Holmes Chapelii, Harryn kotikaupunkiin jossa hänen koko sukunsa oli haudattuna.
Paikalla oli koko Stylesin lähisuku, minun äitini, sekä muutama serkkuni, pojat, Simon, Harryn ystäviä ja minun muutama. Anne oli pyörätuolissa murtuneiden kylkiluiden sekä jalan vuoksi. Onneksi kukaan ei syylistänyt häntä tapahtueesta, tai no hän itse, mutta ei muut.
Kun viimeisetkin vieraat olivat poistuneet kaupungintalolta, jossa kahvitus pidettiin olin jollainlailla helpottunut. Nyt se on ohi. Voimme hengähtää.
"Nyt se on ohi." Harry sanoi.
"Niin.." Vastasin mietteliäänä.
"Nyt me voidaan keskittyä tähän." Hän sanoi ja painoi hellästi kätensä vatsalleni, josta erottui jo pieni kumpare.
"Jep." Sanoin ja hymyilin hieman.
"Ton mä halusinki nähä." Harry sanoi hymy huulillaan.
"Minkä?" Kysyin ihmeissäni.
"Hymyn." Hän sanoi, kosketti huuliani ja tarkkaili minua.
"Niin mäkin, sun hymyn." Sanoin, hymyilin hieman ja jatkoimme matkaa.
