Harry
Tuijotin Sarahin kasvoja. Miten joku voi rakastaa kahta henkilöä samaan aikaan? Tuo oli ainut lause joka pyöri kokoajan päässäni...
"Sano jotain..." Sarah kuiskasi.
Pyörittelin päätäni ja huokaisin.
"Sä muistat kaiken eikö niin?" Kysyin ja hän nyökkäsi.
"Niin... Jos sä kerta muistat kaiken, niin tää on mun mielestä aika yksinkertaista; Sarah, me oltiin naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi! Mä rakastin ja rakastan sua edelleen ja niin säkin mua. Mä todellakin oon valmis ja haluun, että me ollaan taas yhdessä." Sanoin ja yritin vakuuttaa hänet. Hänen kasvojen ilme vaihteli tuskaisesta hymyilyyn ja taas takaisin vakavaan katseeseen.
"Wou... Toi kuulosti jotenkin niin yksinkertaiselta." Hän sanoi.
"Niin se onkin." Hymyilin ja kurotin käteni pöydän yli hänen kädelleen. Sarah hetken aikaa vain katseli käsiämme, mutta vetäisi sitten omansa pois pöydältä.
"Mut ei se oo." Hän tokaisi.
Sarah
Harryn ilme oli todella hämmentynyt.
"Syy miksi mä kutsuin sut tänne oli, koska... Mä muutan Emilyn kanssa omillemme." Sain vihdoinkin kerrottua.
"Mi.. mitä?" Hän yskäisi ja taisi juoda kahvit väärään kurkkuun..
"Niin... Mä päätin tän eilen illalla ja Louiskaan ei vielä tiedä tästä. Halusin kertoo sulle ensin. Mulla on jo yks vuokrakämppä valmiina odottamassa mua ja Em:iä." Selitin.
"Mä en ymmärrä.. miten Louis ei vielä tiedä tästä, ootteko te eroamassa vai..?" Harry kysyi.
"Mä en vaan pysty elää sen kanssa, kun nykyään me riidellään niin paljon.. Ja aina kun oon sen kanssa niin mä mietin miten sulla menee ja toisinpäin... Mä en todellakaan tiedä enää mistään mitään. Ennen kun mun muisti tuli takasin, olin ihan varma, että Louis on se oikea. Mutta nyt kun mä taas muistan kaiken mitä sulla ja mulla oli, niin... Myös tunteet mitä mulla oli sua kohtaan palasi." Sanoin kuiskaten viimeisen lauseen ja Harryn kasvoilta pystyi juuri ja juuri erottamaan pienen hymyn.
Louis
Leikimme Em:in kanssa tavalliseen tapaan hänen huoneessaan barbeilla.
"Kotona!" Eteisestä kuului Sarahin huuto ja Emily lähti heti juoksemaan äitinsä luo, minä perässä kävellen.
"No saitko puhuttua Harryn kanssa?" Kysyin nojaten seinää vasten, kun Sarah riisui takiaan.
"Joo.. Ja niin meidänkin pitäsi." Hän sanoi apeasti.
"Emily, mitäs jos äiti laittais sulle jonkun elokuvan pyörimään, vaikka leijonakuninkaan?" Sarah kääntyi tämän puoleen kysyen.
"Joo!" Emily huudahti innoissaan ja he menivät yhdessä olohuoneeseen.
Vähän ajan kuluttua, kun Sarah sai Emilyn aloilleen menimme yläkertaan makuuhuoneeseemme. Sarahilla oli kokoajan kasvoillaan vakava ilme, joten osasin odottaa, että asia koski sitä mistä he olivat Harryn kanssa juuri puhuneet ja se jos mikä hermostutti minua.
Istahdimme sängyn reunalle vaitonaisina.
"Louis, mä meen nyt suoraan asiaan, älä saa mitään suurta kohtausta... mutta mä ja Emily muutetaan pois." Hän sanoi hermostuneena tarkkaillen reaktioatani.
"Mitä helvettiä?" Kysyin tiuskahtaen.
"Mä en vaan pysty olla ajattelematta kaikkea sitä mitä mulla ja Harrylla oli ennen meitä... Koska kaikki muuttu sun ja mun välillä sinä päivänä kun mä muistin kaiken uudelleen." Hän jatkoi.
"Sarah, onhan meillä viimeaikoina ollut riitoja, mutta ei ne nyt niin pahoja oo ollu, että tässä erota pitäisi... Mä rakastan sua. " Kuiskasin ja yritin saada hänen päänsä käännettyä.
"Mutta kun mä rakastan myös Harrya!" Hän huudahti turhautuneena. Tuo lause mursi sydämeni... Hän vieläkin rakastaa Harrya...
"Sä muutat pois koska sä rakastat Harrya?" Kysyin pala kurkussa.
"Ei... tai siis.. Mä vaan haluun omaa tilaa, haluun ajatella. Päästä vähäks aikaa asumaan ihan rauhassa ja miettiä mitä mä haluun elämältä. Louis mä vaan tarviin tätä. En oo hyppäämässä yhteen Harryn kanssa, mutta mä en myöskään voi enää jatkaa näin sun kanssa." Hän selitti yrittäen vakuutella minut.
Olin vihainen, murtunut ja surullinen. Mieleni teki huutaa, paiskoa tavaroita ja itkeä. Yritin kuitenkin parhaani mukaan pitää naamani peruslukemilla.
"Tää kai sit oli tässä." sanoin vilkaisten vielä hänen silmiinsä ja lähdin alakertaan napaten takkini, lompakoni ja autonavaimet mukaani.
"Louis!" Sarah huusi ja juoksi perääni eteiseen. Käännyin vielä häneen päin kyynel silmäkulmassani.
"Mä oon niin pahoillani..." hän kuiskasi vetisin silmin.
Tuhahdin, käännyin takaisin ovelle ja kävelin ulos räntäsateeseen.
