Olin juuri päässyt koululle. En ollut kuullut Jiministä mitään vaikka olin laittanut tälle viestiä eilen illalla, yöllä ja tänä aamusti. Jimin oli kyllä katsonut viestit mutta ei ollut vastannut. Olin iha vitun huolissani hänestä.
Näin Jiminin kaverit käytävällä ja päätin kysyä tietävätkö he jotain asiasta. Juoksin pojat kiinni "moi tota... Onks teillä mitää hajuu misä Jimin on?" "ei, nähtiin Jimin viimeks eile ku se kerto sen vanhemmil susta" "mihinköhä se on voinu mennä" Jungkook vastasi. "ooks yrittäny soittaa sille?" Tae jatkaa. "en, oon laittanu vaa viestii
Juoksin vessaan ja päätin soittaa Jiminille." tähän numeroon ei... " " vittuuu" sanoin niin hiljaa ettei kukaan varmasti kuullut.
Jiminin puhelumeen ei saanut yhteyttä eikä kukaan ole kuullut hänestä mitään,alan pikkuhiljaa huolestua.
Soitan uudelleen... Ja uudelleen mutta vastausta ei kuulu.
"saatana" huudan ja potkaisen vieressäni olevaa roskista sitten vain romahdan maahaan, hautaan kasvoni käsiini ja itken, en ollut itkenyt pitkään aikaan.
Itkin siinä varmaan tunnin. En välittänyt vittuakaan siitä että olisin lintannut yhden tunnil ja seuraavankin jos lintsaisin tämän.
Vessassa oli käynyt varmaa 20 ihmistä katsomassa vointiani, opettajia ja oppilaita. He olivat yrittänyt puhua minulle mutta en vastannut. En saanut sanoja suustani.
Lopulta nousin lattialta, pyyhin kyyneleeni pois poskiltani ja astuin ulos vessasta.
Moni katsoi minua ihmeissään minun kävellessä käytävää pitkin. Enhän minä ikinä itkenyt.
Päätin vain lintsata kokopäivän ja mennä etsimään Jiminiä. Astuin ulos koulun ovista ja lähdin juoksemaan.
"JIMIN" huusin. Juoksin lisää ja huusin uudelleen ja uudelleen. Pian huutoni muuttui itkuksi enkä saanut enää ääntäni tulemaan. Päätin mennä käymään Jiminin luona.
Saavuttuani Jiminin talon oven eteen soitin ovikelloa.
Kuulin kuinka askeleet lähestyivät ovea ja ovi aukesi.
"onks Jimin tääl" kysyin edessäni seisovalta naiselta. "ei se ei enää asu täällä" Tämä vastasi. "no tiedätkö mis..." en saanut edes lausettani loppuun kun ovi edestäni oli jo sulkeutunut.
Soitin jälleen ovikelloa mutta en kuullut askelia. "hitto" lähdin juoksemaan ympäri asuinaluetta ja lopulta juoksin metsään.
Näin edessäni jotain. Näin pojan jolla oli päällään hieman likaiset sekä rikkinöiset vaatteet. Tämä makasi liikkumattomana maassa metsän keskellä.
"JIMIN" huusin ja juoksin pojan luokse. "herää" huusin ja ravistelin tätä. "kiltti rakas herää nyt" sanoin jo hieman hiljempaa.
Poika ei tehnyt elettäkään. "tiiän ettei olla tunnettu kauaa mutta, Jimin ei helvetti mä rakastan sua. Älä jätä mua mä tarviin sua" sanoin itkien samalla. Suutelin tämän otsaa. Kokeilin hengittikö poika. Huh.. Hengittää. Soitin hätänumeroon. Kerroin mitä on tapahtunut ja ambulanssi lupasi tulla pian.
"rakas, avaa silmäs" sanoin ja painoin pääni Jiminin syliin.
Pian ambulanssi tuli paikalle. He ottivat Jiminin ja veivät ambulanssiin. Minä jäin vain katsomaan kun ovet suljettiin. Kun ambulanssi oli lähtenyt romahdin taas maahan. Minusta oli tullut kauhea itkupilli mutta en vain uskonut tätä kaikkea.
Minun rakas Jiminini oli lähes kuollut.
Jos hän ei selviäisi.... Ei en saa miettiä tuollaisia. Jimin selviää, hän on vahva. Hän on minun vahva Jiminini.
------
Huh.. nyt tuli taas uus luku pitkäst aikaa. Toivottavasti tykkäsitte☺️💜
Hoppla! Dieses Bild entspricht nicht unseren inhaltlichen Richtlinien. Um mit dem Veröffentlichen fortfahren zu können, entferne es bitte oder lade ein anderes Bild hoch.
