Lukas osoittautuu hyväksi koripallossa, mutta minä voitan hänet silti korienheittelykisassa.
"Ha! Se oli kolmas! Sä hävisit!" ,minä irvailen hänelle kolmannen putkeen saadun korin jälkeen.
Lukas keskittyy pomputtelemaan palloa hänen vahvoilla käsillään.
"Hei, ooks sä elossa?" ,huhuilen häntä, heiluttaen käsiäni tämän näkökentässä.
Vihdoin Lukas sanoo jotain:
"Häviäjä tarjoo donitsit"
Naurahdan.
"Donitsit? Oikeesti?"
Nyt hän pitää koripalloa kainalossaan ja katsoo minua, samalla hymyillen irvakkaasti.
"Donitsit on parhaita! Et voi väittää muuta."
Myönnän. En voikaan.
Haluan jostain kumman syystä saada tietää lisää tuosta oudosta säikyttelijäpojasta. Sillä hetkellä, kun me kävelemme vierekkäin kohti lähintä donitsipaikkaa, minua ei kiinnosta, kuinka suosittu hän on tyttöjen keskuudessa. Koska se hän varmasti on!
_________
Mussutan vaaleanpunaisella kuorrutteella ja nonparelleilla päällystettyä donitsia onnellisena.
Saatuani suuni tyhjäksi, katson, onko Lukas tehnyt samoin.
Hän onkin jo syönyt donitsinsa ja katsoo minua hymyillen vienosti.
"Mä.. En oo koskaan nähny tytön syövän noin"
Ihan kuin olisi ujo.
"Ja mä en oo koskaan nähny pojan olevan noin huono koriksessa!"
Naurahdan, ja hän nauraa myös.
Hetken päästä lopetamme.
Tilaamme vielä toiset donitsit.
Ne ovat vielä parempia kuin edelliset.
Tästä paikasta tuli juuri lempparini.
Noin puolen tunnin kuluttua meidän on aika lähteä. Lukas kuitenkin näyttää muistavan jotain ja sanoo:
"Hei, voisinko mä saada sun numeron?"
Hätkähdän lauseelle. Mehän hädin tuskin tunnetaan.
"Tai instan?"
Se käy minulle.
Vaihdamme puhelimia ja laitamme toistemme puhelimilla itsellemme seuraamispyynnöt.
"Noin! Mut hei, kiitti ku toit mut tänne. Olit eka, kuka sai mut tuntee oloni ees vähä tervetulleeks.." , sanon hieman hermostuneena.
Lukas hymyilee taas ja nyökkää.
"Oli tosi kivaa. Toivottavasti me törmäillään taas. Ehkä en kuitenkaan säikäytä sua ens kerralla.."
Minä nauran.
"...tai mistä sitä tietää!"
Lopetan.
"Et kyllä!"
Lukas näyttää viekkaalta.
"Katsotaan, katsotaan.."
Pyöritään silmiäni ja nousen pöydästä.
"Moikka!" ,huikkaan ja lähden kävelemään kotia kohti.
Ehkä tämä koulu ja lukio ei olekaan ihan tuhoon tuomittu. Prinsessat vain on mitä on, mutta on näköjään mukaviakin ihmisiä olemassa.
YOU ARE READING
Suojakuplani
Romance"miks sä oot niin ihana? ansaitsenko mä tän?" ,hän sanoi ja suuteli minua uudelleen. Luna ei ole koskaan ollut täysin onnellinen. Hänellä ei ole koskaan ollut oikeaa ystävää. Se kaikki voi muuttua, kun hän saa uuden kodin ja tapaa Lukaksen, 18-vuoti...
