Suojakuplani

"Oota!"

Juoksen Lukaksen perässä.
Hän pääsee pitkillä jaloillaan paljon nopeammin.
Minun piti pakata niin nopeasti, että se saakelin kondomikin jäi sinne maahan. Toivottavasti se ei tuota huonoa onnea seuraavalle parille, jotka sinne eksyvät.

"Oota!" ,huudan Lukakselle.
Hän ei hidasta, vaan menee jo ojan luona.
Ojan, jonka yli hän eilen nosti minut kuin höyhenen. Ojan, joka eilen oli niin viaton ja helppo ylittää, mutta joka nyt, ilman Lukaksen apua on mahdoton ylittää ilman että astuu veteen sen pohjalla.
Seison ojan juurella avuttomana. Reppu painaa selkääni ja tunnen oloni raskaaksi.
"Lukas!!"
Ihme kyllä, hän pysähtyy.
Näyttää siltä, kuin hän yrittäisi rauhoitella itseään, kun hän kävelee luokseni.
"Ei vittu Luna" ,hän huokaisee ojentaen kätensä minulle avuksi.
Otan sen, uuden kyyneleen samalla tipahtaen poskelleni.
Hetken olemme vain siinä ja katsomme toisiamme.
Sitten minun valtaa tarve purkaa tunteitani.
"Lukas! Vittu sä oot säälittävä jätkä! Et sä voi vaan lähtee menee sen jälkeen ku oot mokannu pahimman kerran!!"
Hän näyttää nielevän kaiken mitä hänelle huudan.
Tuntuu heti pahalta.
Miksi sanoin noin?
Oliko se pilkahdus vanhaa Lunaa?

Katson maahan nolona.
Mutta Lukas alkaa vain nauraa.
Ärsyttävää. Miksi hän nauraa tälläisellä hetkellä?
"Anteeks, rakas. En vaa kestä ku sä suutut" ,hän saa sanottua naurun seasta.
Hymähdän ja laitan kädet puuskaan niin kuin pieni, kiukkuinen lapsi.
Siltä minusta vähän tuntuukin.
"Kuule, mä.. Oli tyhmää lähtee menee sillee, oon vaa nii pettyny itteeni" ,Lukas selittää katse kengänkärjissäni.
Hengitän syvään.
"En mä sulle oo vihanen. Mut mitä helvettiä me tehdään nyt?"
Lukas näyttää kerrankin siltä, ettei tiedä. Hän vain kohauttaa olkapäitään.
Parin sekunnin jälkeen hän kuitenkin vetää minut halaukseen.
"Harvoin kukaan tulee ekasta kerrasta raskaaks" ,hän sanoo.
Huokaisen.
"Ja hei, ainaki siitä tulis iha vitun komee jos se olis poika."
Nauran, kädet tiukasti hänen ympärillään.
"Entäs jos se olis tyttö?"
Hän miettii hetken, sitten vastaa:
"Sitte se olis säikky, mutta ihan helvetin vahva. Ja hyvä lasten kans."
Hymyilen ja painan pääni hänen rintaansa vasten.
"..Kiitti" ,kuiskaan. "Mäki rakastan sua."
Lukas hätkähtää, irrottaa otteensa, katsoo minua varmistaen, etten huijaa, ottaa minut sitten taas syliinsä ja kieputtaa minua pari kertaa ympäri.
En voi olla nauramatta hänen reaktiolleen.
Hän on vaan niin ihana.
Ja tyhmä. Ja huolimaton.
Ja minun poikaystäväni.