Suojakuplani

Ovimatto

Ajattelin koko viikonlopun vain Lukasta. Se oli ensisuudelmani, eikä hän silti saanut minua tuntemaan oloani yhtään kokemattomaksi tai kömpelöksi.
Vanhemmat tulivat vasta sunnuntaina, ja sovimme Sofian kanssa olla puhumatta hiiskaustakaan pikku seikkailustamme.

______

maanantai, 10.16

Kävelen ruotsin luokkaa kohti.
Käytävä on täynnä oppilaita, jotka puhelevat keskenään. Kaikilla on hauskaa. Paitsi minulla.
En ehdi ajatella, kuinka yksinäinen olenkaan, kun Lukas jo kävelee käytävään.
Hän väläyttää minulle suoran hammasrivinsä ja minä yritän olla vähemmän niin selvästi muiden nähden ihastunut häneen.
"Huomenta, beib" ,hän sanoo jo kaukaa.
Minua hieman ahdistaa hempeillä muiden edessä, mutten pilaa hänen iloaan.
Meinaan halata häntä, mutta Lukas nostaakin minut yhdellä kädellä vyötäröltä ja suutelee minua hellästi.
Kun vihdoin lopetamme ja olen takaisin maan päällä (kirjaimellisesti), tunnen kymmenien oppilaiden tuijottavan meitä.
Tiedän, että jotkut tytöt tulevat luultavasti vihaamaan minua tämän takia, onhan Lukas nyt ihan helvetin komea.

"Hei mun pitää mennä. Nähään ruokailussa, okei?" ,Lukas kysyy.
"Joo, heihei.." ,sanon posket punaisina.
Miks just keskellä käytävää?

Ruotsi ei tänään suju, ja opettaja kyselee mikä minulla on.
Mies. Se mulla on.

______

Odotan Lukasta ruokalan ovilla.
Kaksi hahmoa kävelee vierekkäin minua kohti.
Toinen niistä on Lukas.
Mutta-
En voi uskoa silmiäni.
Carolina kävelee Lukaksessa kiinni hihittäen.
Vatsassani muljahtaa.
Älä. koske. siihen.
He tulevat luokseni. Näytän varmaan murhaavalta.
"Ai moi!! Etkös sä ollu se... öö.. Ovimatto?" ,Carolina nauraa inhottavan korkeaa nauruaan.
Suuni on pelkkä viiva.
Erehdyn katsomaan Lukasta.
Hän näyttää anteeksipyytävältä.
"Joo moi Caro" ,sanon katsoen Lukasta tuimana silmiin.
Carolina yskäisee.
"Nyt jos väistäisit nii me mentäis syömään yhessä..-"
Anton keskeyttää hänet
"Ei me kyllä siitä mitää sovittu. Mä meen ihan mun tyttöystävän kanssa, kiitos kuitenki."
Anton irrottaa Carolinan hänestä ja siirtyy viereeni, käsivartensa koskien omaani.
Hymyilen salaa.
Siitäs sait, prinsessa!
Caro jää suu auki katsomaan, kun me kävelemme käsi kädessä ruokalaan.
En voi olla hymyilemättä.
"Tyttöystävä..?" ,katson häntä kysyvänä.
Lukas ei katso minua, hymyilee vaan sivusuulla.

Me asetumme istumaan yhteen neljän ihmisen pöytään vastapäätä toisiamme.
Ruokana on perunavelliä - ei mitään herkkua siis.
Lukas kuitenkin syö sitä oikein nauttivan näköisesti.
Kohotan kulmaani hänelle.
"Ootko sä tosissas? Perunavelliä?"
Lukas hymyilee. Ehkä vahingossa, ehkä tahallaan.
"Sä voit kyl tulla meille tänää syömään jotain parempaa"
Yritän olla nauramatta.
"Mitä vittua?"
Nyt hänkin nauraa.
Takanamme istuva prinsessajoukko (Carolina, Stesha ja se insta-feimi Elsa) supisevat jotain meistä. Kuulen nimeni mainittavan.
Päätän tehdä jotain, mikä saa heidät voimaan pahoin kateudesta.

Ojennan käteni Lukaksen puolelle pöytää. Tämä katsoo minua ihmeissään.
"Mitäs sä nyt-"
Ujutan hänen ranteeseensa puuhelmikorun.
"Kun sä pidät tätä, mä oon aina sun matkassa."
Lukas näyttää olevan naurukohtauksen partaalla, mutta takanamme olevat tytöt menevät hiljaisiksi.
Otan vielä hänen kätensä ja suutelen sitä.
Jostain kuuluu yskäisy.
Lukas kai tajuaa, mitä teen, ja sanoo:
"Voi rakas, sä oot niiin ihana!"
Yritän kovasti pitää pokkani.

Mutta sen jälkeen tytöt eivät enää kuiskineet meistä. Söivät vain sitä paskaa perunavelliä ja varmaan itkevät itsensä uneen tänä yönä.