Suojakuplani

ruokalassa

Seuraavana päivänä koulussa yritin keskittyä tunteihin, vaikka matikan ja hissan tunneilla tunsin Lukaksen katseen selässäni.
Kerran erehdyin vilkaisemaan häneen, ja hän vain hymyili minulle sitä suloista hymyään.
Olisin käyttänyt keskisormea, jos opettaja ei olisi ollut vieressäni tarkistamassa kotitehtäviä.

Ruokalassa istuin taas yksin.
Lukas istui jätkäkavereidensa kanssa. Hekin olivat tosi komeita, varmaan harrastaa korista nekin.

Syön lihapullia hitaasti ajatuksissani, kun joku istuu minua vastapäätä.
"Moikka!"
Ääni kuuluu ruskeahiuksiselle, iloisen näköiselle tytölle.
Moikkaan häntä, ja hän kertoo, että on oppilaskunnan jäsen ja että heidän tärkeä tehtävänsä on varmistaa, ettei kukaan jää yksin.

Just.
Hän istui tuohon vain sen takia. Ei häntä olisi oikeasti kiinnostanut.
Me puhelemme jotain tunneista, koulun tapahtumista ja hän kertoo innoissaan oppilaskunnan vapaasta paikasta.
"Sä oisit varmasti ihan huippu!"
Hänen ylipirteä äänensävynsä käy jo vähän hermoille.
Voitko vaan mennä siitä?
"Enpä tiiä, en oo hirveen sosiaalinen.." ,soperran tytölle.
Tämä heilauttaa kättään ilmassa välinpitämättömästi.
"Ei se mitään, siellähän niitä taitoja just oppii."
Mietin sitä.
Minä, Luna Anders oppilaskunnan jäsenenä?
Enpä tiedä.
Jossain vaiheessa tyttö kaikkoaa ja saan syödä ruokaaki rauhassa.
Mutta en kauaa.

"Onko tässä vapaata?"
Lukas.
"J-joo, istu vaa" ,vastaan sopertaen.
Kuulostin varmaan ihan joltain epävarmalta ja -toivoiselta tytöltä.
Saan syötiä ruokani, ja Lukas avaa suunsa taas:

"Oot tosi kaunis, tiesiks?"
Jäädyn.
Sä et just sanonu mua kauniiksi.
"Kiitti, nii säki..-"
Tyhmä. Se on komea, ei kaunis.
Lukas vain nauraa.
"En malta oottaa iltapäivää" ,hän sanoo hymyillen ja tutkiskellen minua, joka katson häntä hölmönä.
En osaa olla hänen seurassaan normaali minä.
"Sama.." ,kuiskaan.
Ääneni lähti näköjään lomille ja jätti minut yksin komean pojan kanssa. Kiitti tosi paljon.

Näen sivusilmällä, kuinka Lukaksen kaverit mulkoilevat meidän suuntaamme ja kuiskivat keskenään.
Varmaan puhuvat, "kuinka ruman muijjan Lukas on hankkinu."
Katson tyhjää lihapullalautasta.
Tyhjä tunne valtaa kehoni.
Mitä mä teen?
"Luna? Ootko sä kunnossa?" ,Lukas utelee ja katsoo minua uteliaana.
Nyökkään ja pitelen päätäni.
"Ei ollu mikään paras olo tänä aamuna" ,sanon itsenikin yllätykseksi.
Valehtelin juuri hänelle.
Oikeasti minua vain jännittää hänen seurassaan enkä tiedä miten olla.
"Pitäskö sun mennä kotiin?" ,hän huolehtii.
"Ei, kyl mä pärjään" ,sanon heti.
Kotiin.
Kotiin.
Niin, siis sinne, missä asun.
Sinne, missä nykyinen perheeni asuu.
Minä olen nyt Luna Anders.
En enää mikään Luna Lehtonen tai Luna Sammal. Nyt olen Anders, rikkaan laulajasuvun tytär. Yritä siis käyttäytyä niin!

Vanha, vihainen ja masentunut Luna olisi jo kertonut tuolle pojalle, että tämä saisi suksia helvettiin, eikä minua kiinnosta.
Mutta uusi Luna, se on erilainen.
Ja on mahtavaa olla uusi Luna.