Suojakuplani

new school

'Uutena tyttönä' oleminen on inhottavaa. Kaikki haluavat tutustua, kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta yritän silti aina vähän olla ystävällinen.

On maanantain neljäs tunti, eikä vielä ole tullut ketään oikeasti mielenkiintoista ihmistä vastaan. Saanko mä tästäkään vitun koulusta yhtään ystävää?

Jossain kaukaisessa todellisuudessa soi kello.
Tunnen kyyneleen valuvan pitkin vasenta poskeani. Oon säälittävä.

"Oiih, kato sitä. Onko uutena oppilaana oleminen niin rankkaa? Et taia kestää huomiota?"
Havahdun.
Ääni kuuluu vieressäni seisovalle, todella kauniille mutta kylmälle tytölle.
Istun vieläkin pulpetissa ,vaikka muut ovat jo poistuneet luokasta.
Jos oikein muistan, tuo tyttö on nimeltään Carolina.
"Joo. Bo-hoo, ihan hirveetä!" ,ilkkuu Carolinan vieressä keikkuileva blondi.
Stesha.

Niin, jokaisessa kunnon tarinassa on ne 'mean girls' ,joita kaikki koulun pojat kuolaa.
Mutta, niin tässä tarinassakin on.
Ja nämä kaksi prinsessaa ovat päättäneet sitten ottaa minut kohteekseen. Mikäs siinä, tiedän jo miten tämä menee.
"Moi, mä oon tuhkimo. Ketä prinsessoja te ootte?" ,nyrpistän nenääni tytöille.
He katsovat minua, ja toisiaan.
Sitten he lähtevät nauraen paikalta.
Tuollaisten tyttöjen lempinimi on mulla ollut jo jonkin aikaa prinsessat.
Se kuvastaa heitä hyvin.

_________

Kävelen viimeisen tunnin luokan ovelle.
Luokkalaisiani on oven luona naureskelemassa ja tekemässä viime hetken kotiläksyjä. Joka koulussa sama juttu.
Tunti on englantia.
Jes.
Lempiaineeni liikunnan jälkeen.

Otan paikan luokan perältä.
Pidän englannista, mutta en tarvitse lisää tutkivia ja kiinnostuneita katseita. Haluan, että minun annetaan nyt vain olla.
Olen uusi, onko se nyt niin ihmeellistä?

"Niin, ja tervetuloa kouluumme, Luna!" ,englanninopettaja huikkaa edestä.
Tunnen oloni kamalaksi.
Keskipisteeksi.
Ei..-
Kaikki kääntyvät katsomaan minua.
Ei enää!
Paniikki.
En voi hallita sitä. En osaa.
Käteni tärisevät.
Jotkut kuiskivat ja naureskelevat.
Ei hitto, mä saan paniikkikohtauksen! Ja vielä kaikkien eessä!

Nostan käteni, yritän pitää itseni kasassa.
Opettaja kävelee luokseni.
"Voisinko mennä vessaan?",kysyn ystävällisesti.
Opettaja hymyilee ja nyökkää.
"Älä viivy kauan."
Otan vesipulloni repustani ja kiirehdin vessaan.

Katson itseäni peilistä, samalla hengitykseni hiljalleen tasaantuessa.
En ole mikään kaunein ilmestys.
Mutta on pahempiakin olemassa.
Esimerkiksi se Stesha.
Carolina on kyllä aika kaunis...

Ajatukseni keskeyttää ääni.
Tumph.
Se kuuluu heikosti vessan ulkopuolelta.
Yhtäkkiä kiinnostun äänestä ja unohdan sen syyn, miksi luokasta alunperin lähdin.

Avaan tyttöjen vessan oven käytävään hitaasti.
"Huhuu?" ,huhuilen varovasti.
Ensin en näe ketään. Vain hiljainen käytävä.
Sitten, kun suljen oven, joku hyppää oven takaa eteeni.
"Böö!!"
Säikähdän kuollakseni ja hyppään taaksepäin.
"M-Mitä!?"
Hän vain nauraa.
"Mitä hittoo??" ,yritän.
Mutta hän vain nauraa.

Kun olen selvinnyt järkytyksestä, tutkin säikäyttäjän kasvoja.
Todella komea ja ihanteellinen kroppa. Tyypillistä.
Katson poikaa silmiin.
"Miks sä tollee säikäytit?"
Poika hymyilee ja ojentaa kätensä minulle.
Hänen kätensä on iso ja näyttää vahvalta.
Hämmentyneenä, ojennan omani.
"Lukas. Oon kakkosella. Kiva tutustua, vessa-asukki"
Hän tirskahtaa.
Katson häntä kyllästyneenä, mutta vastaan sitten:
"Mä oon Luna. Hei, sähän voisit mennä sellaseen kummitusjunarataan, varmasti olisit pelottava! Mä ainaki säikähtäisin sua."
Hän näyttää ylpeältä säikäytyksestään.
"Nojoo... Mut hei, lähetkö heittelee koreja, nyt ku me kummatki lintsataan tunneilta?" ,hän kysyy yhtäkkiä.

Mietin hetken. Haluan niin näyttää hänelle mihin pystyn.
Suostun siis, ja me kävelemme yhdessä koulun takapihalle, pienelle koriskentälle.