Accept It |NCT mafia|

'011' - My Thoughts

Date: 12/2/20

_

Pääsin poliiseilta pakoon, löin molemmilta tajut. Tai jotain sinne päin. Luulen olevani siitä varma etteivät poliisit muista mitään minusta kun heräävät.

Kävelin huppu syvällä päässäni kävelykadulla. Kävin ajatuksiani lävitse. Kaikki tuntui olevan niin helvetin sekavaa. Minulle itselleni ja myös kaikille muille.

_

Kaikki alkoi melkein kaksi kuukautta sitten. Kävelin kotiani kohti, olin ollut viettämässä ystävieni kanssa aikaa. Näin silloin jotain mitä minun ei olisi pitänyt nähdä, huumekauppaa kahden mafian välillä.

En mielestäni nähnyt mitää liikaa, Taeyongin mielestä näin. Kohtasin silloin nuo silmät joita osaan vihata ja rakastaa, Yutan silmät.

Yutan persoona on yhtä helvettiä. Miehen mielialat heittelevät sadasta nollaan sekunneissa. Surkean persoonallisuuden lisäksi miehellä on läjä päin mielenterveysongelmia, joihin tällä on suurinpaan osaan lääkitys. Harvoin silti nään tuon ottamassa lääkkeitään.

Vielä harvemmin nään tuon käyttämässä niitä oikein.

Olen oppinut sietämään tuon äkillisiä raivokohtauksia sekä hellyyden osoituksia, mutta pelkään tuota. Pelkään että joku päivä vielä kuolen Yutan takia. Se ei sinänsä tulisi olemaan iso yllätys.

Tunnen silti sympatiaa tuota kohtaan. Enkä helvetti tiedä miksi.

En edes tiedä suhteemme statusta. Emme ole pelkkiä ystäviä, emmekä seurustele. Ainakaan minun tietääkseni. En ole Yutan mielipidettä kysynyt, enkä toivottavasti aijokkaan.

Meidän välinen suhteemme on yksi iso sotku. Pidän tuosta mutta samalla välttelen tuota. On hetkiä jolloin olen valmis uhraamaan koko maailmani tuon vuoksi, on myös hetkiä jolloin vihaan tuota koko sydämmestäni.

Mielipiteeni todellakin heittelevät usein, mutta ei todellakaan yhtä usein kuin Yutan mielipiteet.

Ihmiset ovat tuntuneet unohtaneen jo minut, voin kulkea kaduilla rauhassa ilman pelkoa siitä että minut tunnistettaisiin. Nyt kasvoni ovat taas uutisissa, vanhempieni murhan takia. Nyt täytyi siis olla varuillaan.

_

Ajatukseni keskeytyi kun huomasin seisovani taas korkean pihaportin edessä.

Selvisin sisälle asti ja kävelin hiljaa huoneeseeni, toivoen etten herätä ketään. Tuntui siltä kuin joku olisi katsonut minua, suorastaan tunsin katseen porautuvan niskaani.

Koitin olla välittämättä tästä äkillisestä tunteesta ja kävelin vain suoraan huoneeseeni. Tungin repun sänkyni alle ja jäin istumaan lattialle.