Love Yourself ; Yoonmin [ valmis ]

11

Jiminin näkökulma ;

Niin, siinä hän oli. Elävämpänä kuin koskaan ennen, hänen silmistä kadonnut toivo, näytti siltä kuin se olisi palannut takaisin. 

Min Yoongi näytti oikeasti muuttuneelta, enkä tiennyt miten se oli mahdollista. Miten itsemurhayrityksen jälkeen voi näyttää noin loistokkaalta ja toiveikkaalta?

Tuijotin Yoongia silmiin eikä katseestani oikein voinut päätellä ajatuksiani. Tosin omat ajatukseni olivat ihan sekaisin. Vähän niin kuin lehdet kauhean myrskytuulen jäljiltä. Nyt ne yrittivät kasaantua lehtikasoiksi haravoinnin avulla, mutta sekin eteni hitaasti.

"Miten sä..oot elossa?", kysyin hiljaisella äänellä enkä välittänyt sateesta, joka kastoin meidät molemmat ihan läpimäriksi. 

Yoongi katseli edelleen silmiäni yrittäen etsiä niistä jotain ilmettä tai ajatusta. Varmaan mietti olinko vihainen vai kenties jotain muuta. 

"Lääkärit osaa hommansa", tuo tokaisi suoraan vaihtamatta mitään ilmettä kasvoilleen, jotka edelleen olivat ilmeettömät. Yoongin kasvot näyttivät silti eloisimmilta.

Päätin vain mumista jotain vastaukseksi, jotta tuo tajusi, että kuulin kyllä. Olin vain niin sekaisin, etten saanut muodostettua kunnolla sanoja ja se rikkinäinen verta pumppaava elin, tuntui aloittaneen korjaamisensa hitaasti. Pala palalta se täytti rikkinäiseksi mennyttä palapeliä, tosin sekin eteni hitaasti kuten lehtien haravoiminen. 

Maailmasta hävisi kaikki äänet, kun ajatukseni alkoi jotenkin pelittää. Astuin pienellä askelmalla lähemmäs Yoongia tarkkaillen kokoajan tuon kasvojen piirteitä. Yoongi pysyi vain paikallaan ja huomasin pienen hymyn nykivän tuon suupieliä ylemmäs. Kaunis pieni hymy loisti nyt Yoongin ennen niin ilmeettömillä kasvoillaan. Se hehkui hehkumistaan ja pystyin vain ihailla sitä. 

Hetken katseltuani tuon upeita kasvoja, kuroin sentit väliltämme yhteen ja purkasin kaikki tunteeni, mitä tuota kohtaan tunsin. Yoongi käsivarret, jotka eivät olleet yhtä lihaksikkaat kuin  Jungkookin, kietoutuivat hellästi ympärilleni ja tunsin tuon vastaavan suudelmaan.

Sade ropisi taustalla ja molemmat kastuivat vesipisaroiden johdosta, joita tippui taivaalta suurella voimalla sekä määrällä. Mutta Yoongia se ei näyttänyt kiinnostavan niin kuin ei minuakaan. 

Suljin hitaasti silmäni suudellessani tuon pehmeitä huulia ja painautuessani tuon kehoa vasten, joka oli varmasti yhtä viileä, kuin omanikin -ellei jopa kylmempi. Sydämeni viimeisetkin palaset sulautuivat yhteen ja vatsassani olleet perhoset, jotka olivat melkein hautautuneet ikiajoiksi, syntyivät uudelleen, kauniimpina. Niiden siivet toimivat entistäkin paremmin ja ne lepattelivat ympäriinsä iloisena.

Hetken päästä avasin silmäni ja vetäydyin vastahakoisesti suudelmasta, mutta aloin palelemaan ja kaipasin sisälle asuntooni lämpimään. Katsoin Yoongia, jonka kasvoille nousi taas hymy, suurempana. 

"Mä jäädyn tänne ihan kohta..", mumisin ja aloin pomppimaan paikoillani näyttäen varmaan todella tyhmältä, mutta halusin vain lämpöön.

"Mä taidanki sit tästä lähteä.."

"Ei! Et saa, tuu mun luokse..", sanoin äkkiä. En voinut kuvitella Yoongin lähtevän taas luotavani, vaikka tuo varmasti menisikin vain kotiinsa. Mutten pystynyt heti luopumaan tuosta. Ajattelin myös, jos tuo haluaisi puhua kanssani tapahtuneesta ja ehkäpä haluaisin vaihtaa pari sanaa äskeisestä.