Love Yourself ; Yoonmin [ valmis ]

15

Jiminin näkökulma ;

Kahvin tuoksu kantautui nenääni astuessani sisälle lähikahvilaan, jossa tapaisin Hoseokin. Vanhan rakkauteni. Yhden elämäni merkityksellisimmistä ihmisistä.

Yoongi oli mennyt Taehyungin ja Jungkookin luokse viettämään aikaa. Oikeastaan minun pyynnöstä tuo lähti niiden kyyhkyläisten luokse. En halunnut rakkaani jäävän kotiin kyyhöttämään yksin.

Kävelin suoraan tiskille, jonka takana seisoi miehenalku asiakashymy huulilla säkennöiden.

Lyhyt keskustelu siitä, mitä aikoisin tilata kului hetkessä. Maksoin ostokseni ja siirryin nurkkaan, ikkunan ääreen istumaan. Odotin Hoseokia sekä juuri tilaamaani kahvia ja pientä makeaa leivosta.

Ajankuluksi selailin puhelintani, kunnes yhtäkkiä eteeni istahti tuttu punapää. Suljin puhelimeni äkkiä tunkien sen taskuuni. Hymy nousi väkisin kasvoilleni nähdessäni tuon.

"Et kai sä joutunut odottamaan kauaa?", Hoseok kysyi nopeasti.

Olin odottanut tuota kaksikymmentä minuuttia enemmän mitä olisi pitänyt. Silti en ollut kykeneväinen vihoittelemaan tuolle auringonsäteelle.

"En. Kyllähän mä tiesin, ettet olis ajallaan. Et sä oo muuttunut", hymähdin. Hoseok oli aina myöhässä, joka oli välillä haitaksi.

Poika naurahti hieman kiusallisesti ja raapaisi niskaansa. Molempien tilaukset saapuivat samoihin aikoihin.

"Kiitos", sanoin hymyillen tarjoilijalle, joka kuljetti ostamamme tuotteet pöytään.

Tarjoilija häipyi hymy huulillaan pois katseeni kiinnittyessä Hoseokkiin. Tuon ulkonäkö ei ollut muuttunut juurikaan nuoruusajoista, lukuunottamatta kasvojen pyöreyden katoamista miehekkäiden piirteiden alle.

"No, miten sulla menee?", Hoseok aloitti keskustelun aikuismaisesti. Ei uskoisi tuon olevan se sama henkikö, jota nuorena tapailin.

"Hyvin. Paremmin, kuin hetkeen. Oon onnellinen Yoongin kanssa", hihkuin iloisena.

Kulautin lämmintä juomaa alas kurkustani katsahtaessani ulos ikkunasta. Näin muutaman ohitse kävelevän ihmisen ja auringonpaisteen, joka lämmitti mukavasti toivottaen kesän tervetulleeksi.

"Oi, sepä kiva", Hoseok vastasi. Aistin tuon puheesta hieman epäaitoutta. En pystynyt kuin kuvittelemaan tuolla olevan yhä tunteita minua kohtaan.

Kohteliaana avaan suuni ja kysyn tuolta samaisen kysymyksen: "No, mites sulla?"

"Ei mitään kummallisempaa. Käyn töissä ja elän tylsää elämää", Hoseok vastasi hieman turhautuneesti. "Kaipailen nuoruusaikoja, kun vielä oli tekemistä. Aikuistuminen tapahtui niin äkkiä", tuo jatkoi, jonka jälkeen laittoi lusikallisen kakun palasta suuhunsa.

"Oot oikeessa, mut silti aikuisuus on jotenkin vapauttavampaa", hymähdin. Kyllähän minäkin välillä kaipasin takaisin teiniaikoihin. Silloin sai vaan mennä ja rellestää.

Hoseok vain nyökkäili hiljaisuuden vallatessa hetkemme. Katselin mukini takaa aurinkopojan, tai oikeastaan miehen, kasvoja. Kasvot komeilivat yhä sirolla, täydellisellä nenällä ja miehekkäällä, terävällä leukalinjalla.