edes ystäviä?

Elämä koneen päässä

~Ivy nk~
Kuulen kovaa puhetta ja hätäistä huutoa. Räpäytän nopeasti silmät auki, kirkas valo. Päässä surisee, joka paikkaan sattuu. Avaan uudestaan silmäni nopeasti, näen kirkkaan valon, näen valkeatakkisia, punapukuisia. Silmiin sattuu. "Viekää leikkaussaliin!!" Kuulen huutoa. Leikkaussaliin? Missä mä oon? Avaan uudestaan silmät. Näen vieressä paareilla tytön, Even. Even??! Ja taas sumenee....

"Tyttö vaikuttaa olevan kunnossa, kuten myös se toinen poika, mutta siitä toisesta tytöstä en tiedä, tilanne on kriittinen" kuulen jonkun miehen puhuvan jollekkin. Raotan varovasti silmiäni. Näen taas kirkkaan valon. Silmiin sattuu tuo valo. Näen valkea takkisen miehen, jonka vieressä seisoo valkea takkinen nainen. "Huomenta Ivy" mies sanoo nähdessään minun heränneen. "Älä hätäile, sinä olet sairaalassa. Jouduit onnetomuuteen kolmen muun kaverisi kanssa." Tuo sanoo. Onnettomuus? Mikä onnetomuus ja missä muut ovat? Missä Ivy on??? "Heiheihei älä hätäänny, kaikki on hyvin, hengitä ihan kaikessa rauhassa, ei ole hätää" lääkäriksi osoittautunut mies sanoo. "Missä Eve on??!!!" Hätäilen yrittäen nousta sängystä. Lääkärin vieressä oleva hoitaja yrittä rauhoitella minua. "Evelyn? Hän on vielä leikkaus salissa" lääkäri sanoo ja hoitaja näyttää huolestuneelta. Mitä täällä tapahtuuu. Silmiini nousee kyyneleitä huolesta Eveä kohtaan.

On mennyt ties montako tuntia, siitä kun heräsin ja hoitajat ovat käyneet vähän väliä katsomassa minua ja syöttämässä kipulääkkeitä, koska tuska on aikamoinen kun lääkkeen vaikutus on lakannut. Olimme siis joutuneet auto-onnettomuuteen, mutta Alex ja Eve loukkautuivat pahemmin kuin minä ja Luca, koska he istuivat etupenkillä ja isku tuli suoraan edestäpäin. Alan pikkuhiljaa muistamaan pieniä asioita epäselvästi. Muistan kun kaikki naurettiin yhdessä, sitten Eve kiljaisee jollekkin ja sitten tapahtuu jotain ja sen jälkeen muistot ovat hatarat. "Eve on päässyt leikkauksesta nyt" hoitaja sanoo tutkiessaan minua. "Voinko päästä sen huoneeseen" kysyn huolestuneena. Hoitaja nyökkää ja sanoo "mutta hän ei ole hereillä, hän on koomassa ja pidämme varulta vielä nukutettuna ettei tuskat tee mitään, hän otti todella pahaa osumaa." Nyökkään. Hoitaja auttaa minut pyörätuoliin ja työntää minua kohti ovea. Saavumme käytävään ja matka kohti Even huonetta alkakoon.
Saavumme Even huoneen ovelle. Hoitaja kertoi, että näky tulee sattumaan ja tiedän sen itsekkin. Ovi aukeaa ja näen pikku Eveni makaamasa sängyllään kaikissa koneissa kiinni. Näky on suorastaan järkyttävä ja traumatisoiva. Kyynelkanavani aukeavat sekunnissa ja löydän itseni itkemästä.

Minun ikioma pikku Eveni. Hoitaja jättää meidät kahden huoneeseen. Tartun Eveä kädestä. "Voi minun Eve, miksi sinulle aina sattuu" itken tuon vieressä. Näky on liikaa, se sattuu. Tyttö näyttää rauhalliselta ja tuskattomalta. Mutta sen näkeminen sattuu todella paljon. Tyttö on piippaavissa koneissa kiinni ja yksikin kone jos lakkaa toimimasta, voi tapahtua ties mitä. Entä jos tulee sähkökatko ja koneet lakkaa toimimasta, silloin pikku Evekin lakkaa toimimasta. Koneen toimivuudeen päässä on tytön henki.

Olen istunut tunteja Even huoneessa kertomassa tuolle kaikkea positiivista, vaikka tiedän ettei tuo minua kuulekkaan. Eveä ei heräteltäisi vielä pariin päivään. Myös kooma vaikuttaa, emme edes tiedä herääkö tuo tuosta koomasta milloin, vai herääkö koskaan. Hoitajat ovat kyselleet joko lähtisin takaisin omaan huoneeseeni, mutta olen kieltäytynyt jok kerta, haluan nyt vain olla Even rinnalla. Se on ainoa mistä saan edes hiukan lohtua tällä hetkellä.

Pystyn viimein kävelemään omin avuin jo, etten tarvitse enää pyörätuoliani, mutta minulla on varulta kepit käytössä. Olen lähdössä käymään vessassa, olen juuri avaamassa Even huoneen ovea, kun kuulen hoitajan ja lääkärin puhuvan Evestä. "Tilanne on todella epäselkeä, ei ole yhtään varmaa selviääkö tuo tyttö tuosta, siinä kävi niin pahasti. Nyt saa vaik rukoilla parasta tytön kohdalla..." Saa t-toivoa tytön heräämistä... Eli Eve ei ehkä herää...

• • •

~jenna.mikaelaww~