edes ystäviä?

Ainutlaatuinen

~Ivy nk~
On mennyt jo pari päivää tapahtuneesta ja Eveäkään ei ole enää pakko nukutettuna. Olen myös jo tavannut pojat, Luca oli jopa paremmassa kunnossa, kuin minä. Mutta Alex oli pahemmassa kuin minä, mutta ei yhtä pahassa kuin Eve. Alexille syötettiin minuakin enemmän kipulääkkeitä, eikä tuo ollut koomassa tai pakkonukutettuna.
Olen edelleen huolissani siitä, herääkö Eve tuosta koomasta. Olen istunut ja maannut päivät pitkät Even vierellä rukoillen tuon heräämistä. Päivät ovat tuntuneet pitkiltä ja tuskallisilta ilman tuota. En voi varmaan ikinä antaa itselleni anteeksi, että annoin näin käydä Evelle. Kadun, että suostuimme Alexin kyytiin. Vaikka eihän tuo kokonaan Alexin vika ollutkaan.

Istun taas Even sängyn vieressä itkien ja rukoillen tuon heräävän. Hoitaja sanoi, että kannattaa yrittää puhua Evelle, hän voi kuulla ja toivoa tuon heräävän.
Missähän sut tehtiin? Tähtien tuolla puolella, muovailtiin huolella. Ethän sä, ikinä kadota tuota katsettas? Mitähän sä vielä kantaa voit, korkealla kun noin sä soit. Ei mitään tuu niin painavaa et se sinut musertaa.
Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen. Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan.
Keskellä ihmettä, sen tajuu vasta jälkeenpäim. Taidat aavistaa jo sen, yksin täytyy jokaisen polku mennä pimeään, että pystyy elämään.
Kaunis pieni ihminen sä olet ainutlaatuinen! Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan.
Sä saatat selvitä vähin vammoin matkalla. Ystäväsi huolehtii, kun askelees on hatarat. Elämässä pitää kii jos sen päältä putoaa

"Eve, sä olet kaunis pieni ihminen, anteeksi etten pystynyt suojelemaan sinua. Sä et tosin selvinnyt pelkästään vähin vammoin, vai onko tämä vähäistä? Mitä on sitten paljon??" Puhun tuolle itkien ja yrittäen kerätä itseäni. Eve todellakin on ainutlaatuinen. "Eve, muistatko kun kirjoitin tämän laulun sanat sinulle joululahjaasi? Itkit lukiessasi sen ja sait minutkin tunteilemaan. Kirjoitin sanojen alle vielä oikein isolla olevasi rakas minulle ja tarkoitin sitä. Olet minulle maailman rakkain, enkä kestäisi jos sinä lähtisit. Joten jooko, taistele. Ole minun sisukas pikku tyttöni ja palaa takaisin tänne, jooko" itken vielä enemmän puhuessani tuolle. "Meillä on vielä mahtava tulevaisuus edessä, me valmistutaan yhessä. Me tanssitaan ysien tansseissa kauniissa mekoissa ja pidämme hauskaa. Täytämme yhdessä 18- vuotta. Mutta nyt, sinä et saa vielä luovuttaa. Saat levätä, mutta sinun täytyy herätä. En minä pysty täyttämään 18 ilman sinua, en minä pysty tanssimaan ysien tansseja ilman sinua." "Sanoit minulle joka kerta kun itkin, että kaikki selviää, kunhan vain pysymme yhdessä. Aina kun näin pahaa unta missä menetin sinut, sanoit ettei se pidä paikkaansa, että en menetä ikinä sinua. Nukuimme aina vierekkäin, kun se vain oli mahdollista. Sanoit joka ilta rakastavasi minua. Nyt et ole sanomassa sitä iltaisin ja se pelottaa minua, jäikö viime kerta viimeiseksi. Heräsin aina ennen sinua ja herään edelleen. Vihasit aina minua, kun herätin sinut todella aikaisin, joskus potkaisit minut sängyltä alas, kun herätin sinut. Itkimme yhdessä onnesta, kun sait mopokorttisi. Patosit tunteesi sisälläsi Alexia kohtaan, mutta paljastit sen teillä, kun pelasimme pullon pyöritystä. Kieltäydyit uimasta ja se päättyi joka kerta huonosti. Jouduit noloon kohtaukseen koulun ruokalassa Alexin kanssa. Tiesin heti, kun kohtasitte toisenne, että te olisitte unelma pari. Sinä et uskonut haan syrjäytit tuon pojan kokonaan." Itken naurahtaen hauskoille muistoillemme. "Meille piti ostaa kaksosrattaat, koska emme suostuneet olemaan sekuntiakaan ilman toisiamme. Asuimme jopa 5-vuotta samassa talossa, koska aloimme aina itkemään jos jompi kumpi vietiin toisen luota pois. Meitä luultiin kaksosiksi, mutta eikös me olla aikalailla sitä. Juhlimme joka vuosi yhdessä synttäreitämme, kuten edelleen. Leikimme aina puistossa yhdessä ja olimme rannalla vesisotaa. Opin seisomaan hetkeä aikaisemmin ennen sinua. Olisit varmasti osannut samaan aikaan kuin minä, mutta mojautin sinua suoraan nyrkillä vahingossa ja kömpsähdit takaisin maahan. Opettelimme yhdessä ajamaan mopoa. Opettelit nousemaan kyytiin ja saaman pidettyä sen pystyssä sen töppöjaloillasi. Kaaduit varmaan tuhat kertaa sen kanssa, mursit jopa jalkasi, ennenkuin onnistuit. Seuraavaksi pitikin saada se liikkelle ja pysähtymään. Liikkelle saanti oli helpompaa kuin pysähtyminen. Kaaduit suoraan nokkospuskaan, kun et saanutkaan jalkaa maahan jarrutuksen aikana tarpeeksi nopeasti. Nauroin sinulle mahakippussa silmät vuotaen, kun kaaduit vain suoraan nokkospuskaan huutamaan, että polttelee." Selitän tuolle. Uskon että hän kuulee minut ja saan sen muistoilla takaisin todellisuuteen.
Tyttö alkaa tärisemään ja koneet alkavat huutamaan. Hoitajia juoksee suuri määrä huoneeseen ja minut raahataan pois huoneesta. Luca ottaa minut vastaan ennenkuin muserrun maahan itkemään. Mitä nyt tapahtuu?

• • •

~jenna.mikaelaww~