Parhaat kaverit Ivy ja Evelyn päättävät viettää ikimuistoisen viimeisen vuotensa ylä-asteella. Entä kun tytöt rakastuvat koulun tunnetun mopoporukan parivaljakkoon Lucaan ja Alexiin.
"sieltä se taas tulee" "älä liiku" "älä kato taakses"
"lähetää uim...
~Evelyn nk~ "hyvää ruokahalua" hoitaja sanoo laitettua vuoteeni pöytään tarjottimen ja poistuu huoneesta. Olen ollut jo viikon hereillä, enkä saa nousta sängystä, koska olen sänkypotilas ties kuinka kauan vielä. Otin kuulemma niin pahaa osumaa. Kipu on aivan valtava, melkein tappava, mutta ei tämä tunnu niin pahalta onnettomuudelta mihin mukama jouduin. Nämä kivut on menkkakipuja hiukan kivuliaammat. Ainoana erona on se, että tämä kipu on koko kehossa, eikä vain mahassa. Istun mustan bemari merkkisen autom etupenkillä, olemme ajelleet Alexin, Ivyn ja Lucan kanssa tämän kaupungin lenkkiä, mitä yleensä ajetaan. Meille iski nälkä, joten päätimme yhdessä lähtevämme kuopion mäkkäristä hakemaan ruokaa, koska täällä ei ole mäkkäriä. Ajelemme kohti kuopiota viimeisen illan soidessa taustalla ja yhtäkkiä näen meitä vastaan tulevat kirkkaat valot, todella kirkkaat sellaiset. Auto, pikemminkin rekka ei ajakkaan omalla kaistallaan, vaan on jotenkin ajautun meidän kaistalle "VARO!!"Kiljun ja Alex säpsähtää ja alex yrittää väistää, mutta rekka on liian lähellä ja rekka törmää meihin. Sen jälkeen korvissa alkaa inisemään, mutta kuulen kuinka Ivy huutaa nimeäni takapenkillä ja silmät sumenevat, kunnes en enää näe tai kuule mitään. Hoitaja oli kertonut, että koko tuulilasi oli hajonnut pieniksi sirpaleiksi ja auton etuosa oli mennyt ryttyyn niin, että olimme Alexin kanssa jääneet puristuksiin siihen ja minut oli ollut vaarallisempi ja vaikeampi saada hengissä autosta. Olen kiitollinen siitä, että minä jouduin tähän eikä Ivy. Olen kiitollinen, että se osui minuun, eikä Ivyyn. Minulle on pääasia, että tuo tyttö on kunnossa. En olisi kestänyt nähdä Ivyä tilassani ja uskon sen olleen tuollekkin vaikeaa. Alex oli kertonut Ivyn pysyneen koko ajan huoneessani, kun olin ollut koomassa. Tuo oli jaksanut pitää koko päivän minua kädestä ja kertonut minulle kaikkea ja myös nukkunut vierelläni. (Kuvassa näkyy mies mut aatellaa et se on nyt Ivy)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Voi minun pikku Evelyn! Miten sinä voit?" Sofia kysyy. Tuo on tullut joka päivä luokseni käymään työpäivänsä jälkeen. "Paremmin, lääkäri sanoi että olen parantunut nopeaan tahtiin ja olen sisukas" vastaan. "No se on täysin totta, sinä olet sisukas pikku mimmi" tuo vastaa. Hymyilen hänelle vastaukseksi, koska en keksi muutakaan. "Missä isä on?" Kysyn hetken jälkeen rikkoakseni hiljaisuuden. "Hän on töissä" Sofia vastaa. Minusta tuntuu, että hän valehtelee, koska isä ei ole käynyt täällä kertaakaan, ainakaan minun herättyä.
Kuulen kuinka joku koputtaa huoneeni oveen ja avaa sen varovasti. Se on Alex. "Voinko tulla?" Tuo kysyy ja nyökkään vastaukseksi. Tuo käppäilee vierelleni istumaan. "Miten sä voit?" Tuo kysyy. "Ihan hyvin, ois kiva vaa päästä jo tästä ja täältä pois" vastaan. Poika nyökkäilee. "Auttaisiko tämä edes hiukan oloa" poika sanoo ja ennenkuin kerkeän edes kissaa sanomaan tuo pussaa minua huulille ja irrottaa täydelliset huulensa huuliltani. Hymyilen hiukan punastuneena, jonka poika huomaa ja alkaa hymyilemään. Poika nousee penkiltä ja tulee viereeni makaamaan vuoteelle, joten joudun tekemään tuolle tilaa. Nukahdan pojan hyvään tuoksuun, tässä on todellakin hyvä olla. "Huomenta kyyhkyläiset" kuulen jonkun sanovan, tuo ei ole Ivy, eikä Alex. Avaan silmäni, se on hoitaja, mutt huomaan myös Ivyn olevan huoneessa. Tuo hymyilee minulle todella leveästi ja minä vain punastun. Muistuu vain viimekerta, kun nukuimme Alexin kanssa yhdessä. Huomenta kyyhkyläiset" kuulen Ivyn sanovan huoneen ovelta. Käännyn nopeasti Ivyyn päin hypäten pois pojan vierestä istumaan. Ovella seisoo myös Luca, joka katsoo minua hiukan huvittuneena. Mille hän nauraa? Ivy näyttää siltä, että häpeäisi kohta silmät päästään. Mitä mä nyt tein? Katson Ivya yrittäen miettiä mille nuo kaksi nauravat. Ivy sanoo äänettömästi "Vaatteet" Vaatteet? Mitkä vaatteet? Katson hetken aikaa Ivya ja lasken katseeni kehooni. Tuijotan hetken aikaa alusvaatteilla peitettyä kehoani. Noin parin minuutin kehon tuijotuksen jälkeen tajuan. Vittu. Nappaan nopeasti maasta paitani ja sujautan sen häpeissäni päälleni. "Hei miks sä laitoit paidan päälles, näytit hyvältä ilman" Unen pöpperössä oleva Alex inisee takanani. Muutun punaiseksi häpeän takia. Nyt ei voi Luca eikä edes Ivy pysyä pokkana. Molemmat repeävät nauramaan. "Hyvältä vaikuttaa, huomenna voitaisiin yrittää saada sinut pyörätuoliin, jotta voisit alkaa pääsemään liikkumaan" hoitaja sanoo tutkittuaan minut. Se meinaa hyvää asiaa. Hoitaja laittaa hoitotiesot sänkyni laitaan ja poistuu huoneesta. Ivy kiiruhtaa vierelleni nopeasti hymyillen. "Eve me päästää pian täältä pois" tyttö intoilee. "Pääsemme yhdessä ysiluokan tansseihin" tyttö intoilee. Totta pääsemme yhdessä päättämään vuoden. "Rakastan sinua ihan hirveästi. Olin onneton ilman sinua, pelkäsin ettet enää heräisi" tuo sanoo. Tarraudun tuota kädestä kiinni ja sanon "hei muistatko, sä et pääse musta ikinä eroon, mä oon aina sun riesanas. Ja mäkin rakastan sua" sanon tytölle hymyillen, jolle tyttö hymyilee. Se on totta, ettei tuo pääse minusta ikinä eroon, olen aina tuon pikkuriesa. Ihan aina.
