Getting to know my boyfriend

Tunteita

Kun saavun joen ylittävälle sillalle, Tuomas seisoo sillan reunalla katsellen kuohuavaan veteen.
Kävelen rauhallisin askelin häntä kohti.
"Tuomas."
Poika nostaa päänsä ja kääntää katseensa hitaasti minuun. Erotan kyyneliä tämän poskilla.
"E-ei hätää" ,hän sopertaa hermostuneena. "Pian sun ei tarvii ajatella mua enää yhtään."

Silloin Tuomas astuu sillan kaiteelle ja kiertää itsensä kaiteen toiselle puolelle. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa.
"Oo kiltti, tuu alas" ,sanon ääni väristen ja olen nyt parin metrin päässä pojasta.
"Miks?" ,tämä kysyy epätoivoisesti.
"Koska jos sä teet tän, sun äiti menee lopullisesti rikki. Haluutko sä satuttaa sitä tai sun sisaruksia?"
Kyynel tipahtaa poskelleni ja astun vielä yhden askeleen niin, että olen aivan pojan lähellä.

"Mulla ei oo enää mitään.. Ei mitään!" ,Tuomas selittää ja seisoo kaiteella suorana, valmiina hyppäämään.
"On sulla, vaikka mitä!" ,turhaudun hieman.
Poika katsoo minua itkuisilla silmillä ja sanoo tyynesti:

"Sä olit aina liian hyvä mulle."

Henkeni salpautuu, kun Tuomas irrottaa otteensa kaiteesta.
Kiljahdan ja yritän ottaa hänestä kiinni, mutta turhaan. Tuomas lipsahtaa kaiteelta ja näen hänen tippuvan jokeen.

••••••

"Pihla, siitä on jo kaks vuotta."

Vilkaisen Alexia tuimana. En ymmärrä, miten hän voi ajatella, että vain unohtaisin Tuomaksen.
Joka päivä sen jälkeen olen vain miettinyt, miten olisin voinut estää sen.

Saavumme Alexin saarimökin laiturille.
Poika kiinnittää veneen hyvin ja ojentaa kätensä minulle. Minä annan hänen auttaa minut kuivalle maalle.
Tuntuu oudolta, että me jatkamme elämäämme, samalla kun koko Tuomaksen perheellä se on vieläkin hyvin vaikeaa.
Alex on ollut hyvin ymmärtäväinen ja antanut minulle oman tilani. Arvostan häntä siitä, mutten usko, että hän täysin ymmärtää tilannettani. Eihän Tuomas ollut hänelle yhtään tärkeä ihminen.

••••

"Tuutko sä?" ,Alex kysyy, kun nousee vedestä ja katsoo minuun laiturilla.
"Mun päähän koskee" ,huokaisen ja hipelöin pitkähihaisen helmaa.
Alex kävelee laiturille ja istuu vierelleni.
Olemme hetken hiljaa - se tuntuu hyvältä.
"Kai sä tajuut, että mä tykkään susta ihan vitusti?" ,Alex rikkoo hiljaisuuden.
Hengitän syvään ja nyökkään.
"Mä tiiän. Kyllä mäki tykkään susta."
Katsomme toisiamme silmiin. En tiedä, näkeekö hän silmistäni sen, mitä ajattelen. Poika kuitenkin hymyilee suloisesti ja laskee kätensä reidelleni.

"No, mennään sit" ,myönnyn, kun näen Alexin vihjailevan ilmeen.
Poika innostuu kuin koiranpentu. Hän vetää minut ylös ja hyppää laiturilta veteen.
Noustuaan pintaan hän ojentaa kätensä vastaanottamaan minut.
"Onks siinä syvää?" ,kysyn epäröiden.
Alex seisahtaa paikoilleen. Hän yltää hyvin pohjaan.
"Tuu nyt" ,tämä hymyilee.
Minä vedän pitkähihaisen yltäni ja pyöritän silmiäni Alexille, kun tämä tekee shokki-ilmeitä ja esittää pyörtyvänsä näyn takia. Minulla on vain vanhat, keltaiset bikinit yllä, ei mitään ihmeellistä.

Laskeudun varovasti veteen, jolloin Alex nappaa minua vyötäröltä kevyesti.
"Mä en yltä pohjaan" ,hätäännyn vähän.
"Tiiän" ,Alex toteaa ja vetää minut kiinni itseensä.

Hän tietää hyvin, etten osaa uida.

Poika hymyilee ja me katsomme toisiamme. Kyyneleet nousevat silmiin haluamattani.
"Hei, äläs nyt" ,poika kuiskaa ja silittää kädellä poskeani.
"Älä päästä irti" ,sanon ja laitan pojan käden takaisin vyötärölleni.

"En päästä. En koskaan."

Kuin vanhasta muistista, kasvomme lähentyvät ja tunnen Alexin kevyen hengityksen huulillani.
"Ootko sä varmasti valmis?" ,tämä kysyy.
Mietin sekunnin, ja sitten nyökkään.
Alex painaa huulensa omiani vasten ja suutelee minua niin kuin emme koskaan olisi suudelleetkaan. Hän on siinä niin hyvä, että itkettää.

Ja siinä hetkessä, ensimmäisen kerran minä en mieti Tuomasta.