Getting to know my boyfriend

Selityksiä

Seuraavan päivän aamulla herään valkoisen sairaalahuoneeni oven avaamisen ääneen, ja kun avaan silmäni, näen hoitajan näköisen nuoren naisen.
"Mites täällä voidaan?
Hän hymyilee suloisesti ja tulee vierelleni, aivan kuin eilisen lääkäri.
"Jano" ,saan sanottua, vaikkakin sanan muodostaminen on vaikeaa kuivan kurkun takia.
Hoitaja ottaa yöpöydältäni muovisen mukin täynnä kirkasta vettä ja asettaa sen suulleni.
Laitan huuleni sitä vasten, ja hoitaja kallistaa mukia. Raikas vesi virtaa suuhuni ja nielaisen sen heti.

Kylläpäs helpotti.

"No, onko muisti vielä palannut?" ,hoitaja utelee kun on asettanut mukin takaisin yöpöydälle. Hän on varmaan kuullut lääkäriltä, että menetin muistini.
Ravistan päätäni surullisesti.

Huomaan yöpöydällä mukin vieressä pienen rasian. Se on melkein kuin sellainen elokuvien kihlasormusrasia, mutta vain punainen.
Hoitaja näyttää huomaavan katseeni ja sanoo hymyillen:
"Ai, poikaystäväsi toi sen eilisiltana. Emme viitsineet herättää sinua, mutta hän aneli, että laittaisimme tuon rasian yöpöydällesi. Hän nimenomaan halusi, että näkisit sen kun heräisit."
Katson hoitajaa silmät suurina.
"Poikaystävä..?"

Hän nyökkää ja hymyilee jälleen.
"Hän varmaan tulee tänäänkin, onhan hän käynyt luonasi joka päivä."

Hoitaja avaa rasian ja kääntää sen minua kohti. Sen sisällä kimaltaa pienet, hopeiset sydänkorvakorut.
Hymyilen hieman nähdessäni ne.

Silloin tulen ajatelleeksi ajankulua.
"Kuinka kauan olen ollut täällä?"

"Kolmisen viikkoa. Vanhempasi eivät loukkaantuneet pahasti, mitä nyt paria naarmua lukuunottamatta. Sinä istut auton takaosassa, johon törmäävä auto pahiten osui."

Mietin naisen sanoja mielessäni ja käyn niitä läpi uudelleen ja uudelleen. Mutta en pysty muistamaan onnettomuutta.

"Mihin me oltiin menossa?"

"Äitisi kertoi, että ystäväperheenne luokse. Olitte koko perheellä liikkeellä" ,hoitaja tarinoi.

"Oliko autossa muita? Tai siis, onko mulla sisaruksia?" ,kysyn jälleen varovaisesti.
Taidan arvata vastauksen.

"Ei, olet ainoa lapsi."

Huokaan näkymättömästi. Olisin tavallaan toivonut, että minulla olisi ollut esimerkiksi pieni sisko.

"Sinun täytyy vain yrittää tutustua elämääsi uudelleen. Tiedän että se voi olla vaikeaa" ,hoitaja jatkaa ja näyttää vähän surulliselta.
En voi olla ajattelematta, onkohan hänellä joku läheinen, joka on myös menettänyt muistinsa joskus.
"Mikä sun nimi muuten on?" ,kysyn äkkiä.
"Miranda" ,nainen vastaa ja hymyilee.

Miranda asettaa sydänkorvakorut korviini ja antaa minulle yöpöydän kaapista pienen peilin, jolla katson itseäni.
Olen kaunis, jopa kauniimpi mitä odotin. Vaaleat hiukset ja siniset silmät. Kuin jokin prinsessa.

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

"Hienoa että olet täällä."

Havahdun mielikuvitusmaailmastani käytävältä kantautuvaan ääneen. Tunnistan sen, se kuuluu äidilleni.

Pian ovi avautuukin, mutta äidin tai isän sijaan sisään astuu pitkä ja komea nuorimies. Hänellä on ruskeat hiukset ja kun hän katsoo minua, huomaan kuinka ällistyttävän kauniit silmät hänellä on. Hänen katseensa tuntuu menevän lävitseni, kun hän istahtaa tuolille vierelleni.

Tuomas..?

"Pihla.." ,hän sanoo hiljaa ja näyttää pidättävän itkua.
"Sä et tiiäkkään kuinka ikävä mulla oli noita sun sinisiä silmiä."
Hän tarttuu hellästi kädestäni ja puristaa sitä, aivan kuin varmistaisi, että todella olen luuta ja nahkaa.

"Anteeks, mutta mä en-" ,yritän kertoa, mutta silloin huoneeseen astuu toinen tuntematon kasvo.
Tämä on punahiuksinen, hieman pyöreä tyttö, joka juoksee toiselle puolelle sänkyä kuin Tuomas.
"Pihla, vihdoin!"
Tytön vihreät silmät loistavat ja hän hymyilee hammashymyä. Häneltä näyttää puuttuvan yksi hammas vasemmalta puolelta etuhampaita.
"Mä.." ,sanon samalla kun huoneen voi aukeaa uudelleen.

Mitä nyt taas?

"Tuomas, Katri. Olkaa hyvä ja poistukaa. Ei kuormiteta tyttöä kaikella tällä."
Puhuja on isäni, Jarkko. Luulin, ettei hän edes osaisi puhua, mutta näköjään olin väärässä. Isäni vierellä seisoo äitini, joka pitelee isän käsivarresta ja näyttää huolestuneelta.

Katri nousee heti, mutta Tuomas tiukentaa otettaan kädestäni.
"Mä en jätä Pihlaa. En vaikka itse presidentti käskis."
Hymyilen salaa sille, kuinka vakavasti hän ottaa tämän asian.

"Pihla menetti muistinsa, Herran tähden! Hän ei edes muista sinua" ,isäni sanoo vakavana. Hänen äänestään ja ilmeestään voi päätellä, ettei hän pidä Tuomaksesta. Harmi, koska minä pidän hänestä jo nyt.

Tuomaksen kasvoilla välähtää jokin, josta en saa selvää.
Hän katsoo minua silmiin ja irrottaa sitten otteensa kädestäni.
"Nähään pian" ,tämä sanoo suu yhtenä viivana.
Sitten hän ja Katri poistuvat huoneesta, kun taas vanhempani ottavat heidän paikkansa viereltäni.

"Me isäsi kanssa tiedetään että tämä voi olla sulle tosi rankkaa.. Ei me haluta kiirehtiä tai tehdä mitään, mikä tuntuu susta epämukavalta.." ,Jaana selittää.
"Mä ymmärrän" ,sanon äkkiä.
Äitini hymyilee ja katsahtaa Jarkkoon.
"Niin.. Äitisi yrittää vaan kysyä, josko sinulle kävisi palata kotiin jo tänään."

Katson isääni ja mietin asiaa.

Koti.

Ehkä sinne palaaminen voisi palauttaa muistini. Ehkä jokin tietty esine vaikka lapsuudestani saisi sen aikaan. Ainakin olisi hyvä yrittää.

"Tietenki, kyllä se sopii" ,vastaan ja hymyilen vanhemmilleni.

Jaana naurahtaa helpottuneesti, ja Jarkko hymyilee tyytyväisenä.
"Mahtavaa" ,hän hymähtää.

Pääsisin kotiin jo tänään.

Tavallaan se pelottaa minua.

Mutta haluan tietää kaiken elämästäni.