Getting to know my boyfriend

Missä olen?

Pitkän, mustan tietämättömyyden jälkeen kuulen ääniä.
Äänet puhuvat, ja tuntuu kuin he olisivat samassa tilassa kanssani.
Aivan kuin ne riitelisivät. Erotan seasta kimeän tiuskaisun.

Ja silloin avaan silmäni ja vedän henkeä, aivan kuin olisin herännyt kuolleista.

Ensimmäisenä näen edessäni kaksi ihmishahmoa. Naisen ja miehen.
Naisella on tummanpunainen, iltapuvun näköinen mekko, jonka käsivarressa on iso ratkeama, mutta joka korostaa hänen laihaa kehoaan ja kapeaa vyötäröään. Hänen siniset silmänsä katsovat minua suurina ja ihmettelevinä. Ruskeat hiukset laskeutuvat kiharina, mutta hieman sotkuisina hänen hartioiltaan.

Mies taas on pukeutunut mustaan pukuun ja valkoiseen rusettiin, ja hän näyttää naista vanhemmalta. Tämän puoliksi kaljuuntunut päälaki ja pienet rypyt otsassa kertovat sen.

"Voi hyvä Jumala, hän on hereillä!" ,nainen huudahtaa ja laittaa käden suulleen.
Minä vain katson heitä ja yritän ymmärtää, keitä he ovat.

Huoneeseen kävelee valkoiseen takkiin pukeutunut nainen, jolla on isot, mustasankaiset silmälasit ja vaaleat hiukset nutturalla. Hänen täytyy kaiken järjen mukaan olla lääkäri.
Hän tulee äskeisen naisen vierelle ja katsoo minua tutkivasti. He kaikki katsovat.

Nainen kurottaa ylleni, laittaa sormensa vasemmalle luomelleni ja nostaa sitä. Sitten hän osoittaa silmääni jollain pienen taskulampun näköisellä tikulla.
"Katso vain valoon" ,hän sanoo.
Ja niin minä teen.
Ja olen yhä rauhallinen, vaikkakin tämä tilanne on omituinen ja sekava.

"Voi että kun minä säikähdin.." ,mekkonainen huokaisee miehen vierellä ja pari vaihtaa surullisen mutta helpottuneen katseen.

Lääkäri tekee saman jutun toiselle silmälleni. Sitten hän sammuttaa lamppunsa ja laittaa sen pystyasentoon silmieni eteen.
"Seuraa nyt tätä katseellasi."
Hän liikuttaa tikkua ja minä liikutan silmiäni sen liikkeen mukana.

Lääkäri nyökkää tyytyväisesti ja ottaa sitten vasemmasta kädestäni kiinni ja puristaa sitä.
"Tunnetko tämän?"
Nyökkään.

Sitten nainen tekee saman oikealle kädelleni ja vielä jaloilleni.
Kaikkialla on tunto tallessa.

"Mahtavia uutisia, rouva ja herra Toivanen" ,hän hymyilee naiselle ja miehelle sänkyni vierellä.
Nainen huokaisee helpotuksesta.
"Miten ihanaa.." ,hän sanoo.
Mies hänen vierellään nyökkää. Hän ei sitten taida paljoa puhua.

"Meidän pitää antaa tyttärenne kuitenkin vielä levätä, hänelle on tehty iso leikkaus. Joudun pyytämään teitä poistumaan" ,lääkäri sanoo ja näyttää heille kädellään ovea.
Nainen kääntyy vielä minuun päin ja voin nähdä hänen silmissään kyyneleen.

"Me tulemme pian takaisin, kultaseni."
He kääntyvät kannoillaan.
Ovelta voin vielä kuulla naisen huokaisevan hiljaa:
"Minun pieni tyttäreni.."

Se sama naislääkäri jää huoneeseen ja istahtaa tuolille sänkyni vierelle niin, että kasvomme ovat samalla tasolla.
Katson häntä ja vasta silloin ajan tajuta, että minun täytyisi muistaa heidät. He olivat vanhempani!
Kyyneleet nousevat kyynelkanavistani ja alahuuleni väpättää.

Lääkäri laittaa sen huomatessaan kätensä käsivarrelleni ja silittää sitä.
"Ei mitään hätää, olet nyt turvassa. Me pidämme sinusta huolen."
Kun hän hymyilee, voin tuntea hänen lämpönsä ja rakkautensa. Hän olisi varmasti mahtava äiti, jos ei vielä ole.

Nielaisen ja avaan suuni ensimmäistä kertaa:
"M-Mä en muista mitään."

Nyt naisen lempeä hymy katoaa, hänen silmänsä suurenevat ja kulmakarvat vääntyvät huolestuneeseen asentoon.
Hän näyttää keräävän ajatuksiaan.

"Kuulehan.. Olet ollut onnettomuudessa, ja sait iskun päähäsi. On yleistä menettää muistinsa joksikin aikaa."
Hän pitää pienen tauon, jolloin hymyilee jälleen, tällä kertaa aika tekohymyä tosin.
"Kyllä sinä pian muistat taas kaiken, oikein selkeästi. Lupaan sen."
Sen sanottuaan hän silittää vielä kättäni ja nousee tuolilta.

Sänkyni päässä hän vielä kääntyy puoleeni ja sanoo:
"Nimesi on muuten Pihla. Ja nuo äsköiset olivat äitisi Jaana ja isäsi Jarkko."
Nyökkään vastaukseksi, ja lääkäri poistuu huoneesta.

Jään yksin ajatusteni kanssa.

Olen Pihla.
Minulla on äiti ja isä.
Ja olen ollut onnettomuudessa.

Se on kaikki, mitä tiedän elämästäni.

Aikaa kuluu, eikä kukaan enää tule huoneeseeni.
Lopulta itken itseni uneen, peläten tulevaa.