Getting to know my boyfriend

Treenit

perjantai, 17.20

Astun liikuntasaliin Alexin edellä. Hän halusi tulla katsomaan treenejä, vaikka ei voisikaan pelata.
En ole kuullut Tuomaksesta tiistaista lähtien. Haluaisin puhdistaa erimielisyydet väliltämme, mutta en tiedä, haluaako hän sitä. Tiedän vain, etteivät hän ja Tuomas tule toimeen keskenään. Luultavasti enää koskaan.

"Pihla, mahtavaa, että tulit!" ,valmentaja Pilvi tervehtii.

"Joo moro, mä nyt sit tulin tänne kattoo" ,Alex ilmoittaa vähän nolona.

"Koitetaan saada sinut kuntoon seuraaviin treeneihin, eikö niin?" ,Pilvi rohkaisee.

Alex nyökkää ja istuu penkille salin laitaan. Minä hymyilen tälle kevyesti. En haluaisi sääliä häntä, mutta onhan tämä aika ikävää.
Haluan pelata meidän kummankin edestä. Ihan täysiä.

Ja silloin salin ovesta kävelee lähes kaksimetrinen tyttö. Hän on tummaihoinen, lihaksikas kuin mikä ja vieläpä kaunis. Tämä vilkaisee minua välinpitämättömästi, ja sanoo sitten Pilville:

"Toi rääpälekkö tulee joukkueeseen?"

Nielaisen ja katson Alexia, joka nostaa kulmakarvojaan. Tällä mimmillä on selvästi kova luonne.

"Älähän nyt. Pihla on todella hyvä, pian näet" ,Pilvi vakuuttaa.

Tyttö astelee eteeni ja katsoo minua päästä varpaisiin.
Sitten hän minun yllätyksekseni ojentaa ison kätensä eteeni.

"Melina, joukkueen kapteeni" ,tämä esittäytyy, kun minä ravistan hänen kättään varovasti.

"Pihla. Kiva tutustua."

•

Tietenkin joukkue on täynnä mahtavia pelaajia, ympäri Helsinkiä. Heitä vastaan on vaikea pelata, mutta yritän kaikkeni. Tajuan nopeasti joutuvani alakynteen, hehän ovat melkein ammattilaisia minun vierelläni.
Minä saan kuitenkin tehtyä yhden hikisen korin, jonka Melina melkein blokkaa.
Alex kannustaa minua minkä kerkiää, jota todella arvostan. Toivoisin vain, että hänkin olisi pelaamassa.

Peli päättyy 12 - 10, meidän häviöksemme.
Heitän Melinan kanssa ylävitoset, ja huomaan hänen kasvoillaan ylpeän virneen.

"Ihan hyvin pelattu, rääpäle."

Menen Alexin luokse, joka nousee ja halaa minua kevyesti. Tunnen palan kurkussa, eikä se lähde pois vaikka kuinka nielaisen. Tunnen itseni idiootiksi, kun edes yritin tätä.

"Musta tuntuu hirveeltä.." ,sanon hiljaa.

"Mitä? Pihla, se oli sun eka peli. Kukaan ei voi olla täydellinen ekoissa treeneissä" ,Alex vakuuttaa ja katsoo minua silmiin lempeästi.

"Melina varmasti oli. Emmä tiiä pystynkö mä tähän."

"Hei" ,Alex sanoo ja laittaa käden olkapäälleni.
"Sovitaanko, että jos vielä ens viikolla susta tuntuu tolta, niin saat luovuttaa?"

Katson uutta ystävääni silmiin ja nyökkään.

"Noni, ja nyt me mennään jätskille" ,tämä ilmoittaa, heittää käsivartensa rennosti olkapäälleni ja johtaa minut ulos salista.

••••

Syön mansikan makuista jäätelöä koulun läheisessä kahvilassa, samalla kun vastapäätä minua istuva Alex nautiskelee suklaajäätelöään.

Keskeytän syömisen hetkeksi ja kysyn viimein sen kysymyksen, jota olen pari päivää miettinyt.

"Miks Tuomas sano, että sä olit syynä niiden perheen hajoomiseen?"

Poika tiputtaa lusikan jäätelöönsä ja nostaa katseensa minuun. Hänen ilmeensä on vakava ja istumisasento jäykkä.

"Mä luulin et sä tiesit."

Pudistan päätäni.

"Noh... Mun äiti oli se, kenen kanssa Tuomaksen isä petti sen äitiä."

Silmäni suurenevat hämmästyksestä. Tuota en todellakaan odottanut.

"Mä kerroin Tuomakselle siitä sillon, ku te kuhertelitte siel pusikossa. Ennen sitä päivää mäkää en tienny."

Päässäni lyö tyhjää. Nyt tavallaan Tuomaksen teko tekee järkeä. Ei oikeastaan, mutta tavallaan. Olenko ajatellut kolme päivää, että Tuomas pelkästä mustasukkaisuudesta hakkasi Alexin? Olenko pitänyt häntä hirviönä tietämättä totuutta?

Äkkiä minun tulee kova tarve nähdä Tuomas. Nousen pöydästä ja sanon nopeasti:

"Mun on pakko mennä. Kiitti jätskistä."

Alex yrittää pysäyttää minua, mutta minä juoksen jo ulos ja suoraan kohti Tuomaksen kotia.

•••••

"Ai, hei Pihla.." ,Tuomaksen äiti sanoo avatessaan etuoven. "Tuomas ei ole kotona."
Naisen kasvoilla on anteeksipyytävä ilme - hän varmasti tietää tapahtumista.
"Okei, kiitti kuitenki" ,soperran ja kävelen pois talon pihasta.

Mieleeni juolahtaa se, kun Alex löysi meidät sieltä metsästä Snäppikartan avulla.
Ja niin, näen Tuomaksen tarkan sijainnin heti. Hän on kilometrin päässä, joen lähellä.
Suuntaan sinne kävellen ripein askelin.
Mielessäni lentelee monia ajatuksia ja mietin, mitä oikein tulisin sanomaan pojalle.