Mitä tekisit, jos poika/tyttöystäväsi unohtaisi sinut ja kaiken yhdessä kokemanne? Pystyisitkö jättämään hänet, vai tutustuisitteko toisiinne uudelleen, vaikka itse tuntisitkin kumppanisi läpikotaisin?
Mutta todellisuudessa et tuntisi häntä laisinka...
Päätimme jättää Elisan omaan rauhaansa, ja menimme viimein Tuomaksen huoneeseen. Poika pahoitteli sotkua, vaikka sellaista ei näkynyt missään.
Ops! Esta imagem não segue nossas diretrizes de conteúdo. Para continuar a publicação, tente removê-la ou carregar outra.
Huone on hyvin tyypillinen teinipojan huone; teemaväri sininen, nurkassa laskettelusukset ja kitara. Sänky on siististi pedattu.
"Sulla on kiva huone" ,kehun. Tuomas hymähtää vähättelevästi.
Hyppään hieman normaalia leveämmän sängyn päälle ja makaan siinä selällään. "Tähän vois vaikka tottua." Tuomas naurahtaa ja tulee luokseni. Hän istahtaa sängyn reunalle jalkojeni viereen. "Niin vois" ,hän sanoo katsoessaan minua. Pidätän hengitystäni kun katseemme kohtaa. Jokin hänessä on niin tuttua ja silti niin tuntematonta. Haluan tietää hänestä kaiken, jokaisen pikku yksityiskohdan. Ja tunnen häneen joka hetkeltä vain enemmän ja enemmän vetoa.
Poskeni kuumenevat ja minua alkaa ujostuttaa.
Nousen äkkiä istumaan ja katson lattiaan, yrittäen piilottaa punastumisen. "Mun pitäis varmaan läht-" Mutta Tuomas keskeyttää lauseeni, kääntää kasvoni kädellään omiaan kohti ja ennen kuin saan estettyä häntä, tämä suutelee minua.
Hänen huulensa painuvat omiani vasten ensin hellästi ja varovaisesti, sitten intohimoisemmin. Ottaapa hän myös mukaan kielen, enkä minä saa itseäni lopettamaan tätä hulluutta. Adrenaliini virtaa suonissani ja perhoset räjähtävät miljoonaksi siivekkääksi vatsani pohjalla.
Kun hän viimein lopettaa, huomaan hengästyneeni hieman. En pysty katsomaan häntä silmiin. Tunnen poskieni olevan tulipunaiset. "..Vau" ,Tuomas huokaisee. En vastaa mitään, painan vain huuleni yhteen ja pystyn vieläkin maistamaan hänen huulensa omillani. Ne maistuivat hieman sitruunalta ja ehkä.. pipareilta?
....
"Pihla?" ,hän kysyy kun huomaa kyyneleen tipahtavan poskeltani mustille farkuilleni. Käännyn katsomaan häntä ja haluan vain haljeta kahdeksi surullisen onnelliseksi kappaleeksi. Huuleni väpättää vähän. "Muistitko sä jotain?" ,Tuomas kyselee huolestunut ilme kasvoillaan. Ravistan päätäni.
Sitten teen jotain, jota en itseltäni odottanut.
Nojaan eteenpäin ja suutelen häntä uudelleen. Tällä kertaa oikeasti. Niin, että olen siinä täysillä mukana. Ja se on mahtavaa. Haluan itkeä ilosta, mutta kyyneleitä ei enää tule. Pystyn vain tuntemaan hänen kätensä, jonka hän asettaa poskelleni, ja nuo täydellisen pehmeät huulet huulillani.
Kun irrottaudun suudelmasta ja nojaan taaksepäin, en voi olla hymyilemättä. En tiennyt olevani noinkin hyvä suutelija.
"..En tiiä mikä siinä on, mut sun seurassa mulla on tosi hyvä ja turvallinen olo" ,sanon ja katson poikaa silmiin. Sanat tulevat suustani ilman, että itse päättäisin niistä. Ne yllättävät minutkin. Tuomas hymyilee ja vastaa: "Et tiiäkkään kuinka hyvältä tuntuu kuulla toi."
Hivuttaudun lähemmäksi ja kiedon käteni pojan kaulan ympärille. Painan kehoni hänen kehoaan vasten, ja Tuomas laittaa kätensä selkäni ympärille.
Hetken päästä Tuomas laskeutuu makaamaan sängylle ja taputtaa kohtaa vieressään. Minä käperryn hänen vierelleen ja hän laittaa toisen kätensä suojelemaan minua kaikelta pahalta. Voin tuntea väsymyksen valtaavan kehoni, ja viimeisenä tunnen vielä Tuomaksen suutelevan otsaani, ennen kuin nukahdan.
