Getting to know my boyfriend

Koti

Lääkärini teki vielä viimeisen tarkistuksen, ja sitten pääsin lähtemään sairaalasta. Hän kyllä sanoi, että minun täytyisi tulla käymään vielä parin viikon päästä täällä. Hän myös painotti, etten saisi harrastaa tai tehdä mitään sellaista, jossa pääni voisi olla iskuvaarassa. Kouluun saisin palata ylihuomenna.
Vaikkakin koko palata-sana on typerä, enhän muista koskaan käyneenikään siellä.

Sain oman puhelimeni itselleni, jonka laitoin harmaan syystakkini taskuun. Katsoisin sitä kotona.
Kun puin omat, pestyt vaatteni päälleni, tunsin niihin kuulumttomuutta. Musta Metallica-paita ja mustat, revityt farkut eivät vain tuntuneet omalta. Aionkin ostaa uusia vaatteita. Sellaisia, jotka käyvät uuden Pihlan tyyliin.

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

Hyppään taksin takapenkille, äitini tullessa viereeni. Isä istuu pelkääjän paikalle. Oma automme oli kuulemma mennyttä sen onnettomuuden jäljiltä. Vanhempani eivät taida olla kovin rikkaita. Mikä on tietenkin täysin okei.

Turvavyön lukko naksahtaa kiinni ja minä nojaan penkin selkänojaan. Huokaisen syvään.
Isä ja taksinkuljettaja puhelevat jotakin tästä erikoisen kylmästä syksystä. Vieressäni istuva Jaana katsoo minua ja kysyy:
"Miltä tuntuu?"
Mietin hetken, mitä voisin vastata.
"Oudolta. Siltä, etten tunne itteeni. Koska en tunne."
Hän nyökkää ymmärtäväisesti.
"Uskon että muisti palaa kyllä. Pitää olla kärsivällinen ja ennen kaikkea, uskoa parempaan huomiseen. Se on elämän mottoni" ,äitini kuiskaa ja virnistää.
Hymyilen hänelle takaisin ja siirrän katseeni sitten ikkunaan.

Sen ulkopuolella vilisee ihmisiä ja erilaisia kauppoja. Tämä on Helsinki, Suomen pääkaupunki. Tässä kaupungissa minä, Pihla Toivanen kasvoin ja opin kaikenlaista elämästä. Harmi etten muista sitä.

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

Talomme on Helsingin laitamilla. Se on yksikerroksinen, punainen tiilitalo, jonka pihaa ympäröi pensasaita. Naapurin talo onkin parin askeleen päästä siitä. Ensimmäinen ajatukseni on, tunsinkohan ketään naapureitani, ja millaisia he olivat. Toivottavasti eivät kovin äänekkäitä.

Astelen puisesta portista pihalle ja katselen ympärilleni. Piha on pieni. Sen vasemmassa nurkassa on pieni pyykkinaru ja mattojenkuivausteline. Yhtään lastenlelua tai edes hiekkalaatikkoa ei näy. Piha, ja tämä koko paikka näyttää jonkin eläkeläispariskunnan kodilta.

Avaan ruskean oven, jossa roikkuu kyltti "Tervetuloa."
Aivan kuin se huutaisi:
"Tervetuloa kotiin, Pihla. Sinun pitäisi muistaa kaikki tämä, idiootti."

Ravistan ajatukset päästäni ja kävelen eteiseen. Heti astuttuani sisään, sieraimiini kantautuu outo tuoksu.
Onks se.. pipareita?

Riisun kenkäni ja asetan takkini naulakkoon. En välitä ottaa puhelinta sen taskusta, ensin haluan selvittää tuon tuoksun lähteen.
Kävelen suoraan eteenpäin, ja päädyn pienen olohuoneen eteen.
Kaksi pientä nahkasohvaa ja seinällä keskikokoinen televisio. Näyttää aivan tavallisen perheen olohuoneelta. Television vieressä kirjahyllyllä on jopa kuvia sukulaisista.
Mielenkiintoni herää.

Astun lähemmäksi, ja tutkin kuvia.
Yhdessä yksivuotiaskuvassa koreilee suloinen tyttö, jolla on vaaleanpunainen röyhelömekkö yllään. Siniset silmät.
Sen täytyy olla minä.
Ajatus siitä, että arvuuttelin juuri, missä näissä kuvassa olen minä, saa minut tuhahtamaan. Yleensä ihmiset varmaan tietäisivät sen heti kuvan nähdessään.

Sitten muistan sen erikoisen tuoksun, ja suuntaan olohuoneen vieressä olevan keittiön puolelle.
Samalla kun astun keittiöön, kuulen oven avautuvan ja äidin sekä isän nyt tutut äänet.

Kun katson eteeni, hämmästyn nähdessäni vihreäraitaiseen essuun pukeutuneen pojan nostamassa pellillistä pipareita uunista.
Odotan, että hän asettaa piparit hellan päälle, ja sitten sanon:
"Mitä ihmettä sä teet?"
Kuten arvelinkin, hän säikähtää.
Onneksi odotin, muuten hän olisi varmaan pudottanut piparitkin lattialle.
"Ei helv-.. Kuinka kauan oot ollu siinä?" ,Tuomas nauraa kun on selvinnyt säikähdyksestä.

"Tarpeeks kauan tietääkseni, että sä leivot täällä pipareita. Lokakuussa."

Virnistän tuolle pojalle, joka katsoo pellillä lepääviä pipareita ja raapii niskaansa kiusallisesti.
En voi olla huomaamatta, kuinka tuo jouluinen essu tekee hänestä vain komeamman. Ja tietenkin se fakta, että hän teki juuri pipareita aivan itse. Taikina nyt varmaan on kaupasta, mutta kuitenkin.

"Sä tykkäät- siis tykkäsit pipareista. Söit niitä jopa kesällä" ,poika hymyilee.
Hetken ajan vain katsomme toisiamme, ja minut valtaa hetkeksi outo tunne siitä, että todella tuntisin hänet.

Mutta tunne poksahtaa kuin saippuakupla äidin ääneen:

"Pihla ja Tuomas! Tulkaas tänne!"

Tuomas riisuu essunsa nopeasti ja asettaa pöydältä pellin kokoisen liinan piparien päälle. Hän on selvästi kokenut leipuri.
Kävelemme yhdessä olohuoneeseen, jossa Jaana ja Jarkko istuvat toisella sohvista vierekkäin ja näyttävät vakavilta.

Menen istumaan toiselle sohvalle, ja Tuomas tulee viereeni. Hänen jalkansa koskettaa omaani, niin lähellä hän istuu. Hän varmaan tekee niin vanhasta tottumuksesta.
En osaa sanoa, häiritseekö se minua.

"Nyt kun.. Tiedättehän.. Pihla ei muista mitään, me ajateltiin että kannattaa ehkä ottaa ihan rauhallisesti" ,äiti selittää vaikeana.
Minä ja Tuomas jaamme katseen.
"Niin siis että älkää harrastako seksiä ihan heti" ,isä sanoo suoraan.
Se tulee aivan puskista. Minä katson vanhempiani vuoronperään ja olen aivan sanaton. Luulivatko he oikeasti, että menisin tuntemattoman pojan kanssa sänkyyn? Ihan sama, vaikka Tuomas tuntisi minut. Sitä paitsi, en välttämättä ole sama ihminen kuin ennen.

"Toi on ihan naurettavaa!" ,naurahdan.
Mutta isää ei naurata. Äitikin katsoo lattiaan vakavana.
"Jarkko, voin luvata ettei niin käy. Jos kerran Pihla ei tunne mua, meidän pitää ensin tutustua uudelleen" ,Tuomas sanoo virallisesti.
Katson häntä, mutta tämä välttelee silmiäni. Mietin, miksiköhän. Entä jos tähän koko seksi-juttuun liittyy jotain traagista, josta en tiedä?

"Se on hyvä" ,isä vastaa.
"Jos teillä ei ollu muuta.." ,sanon vihjaavasti ja nousen pikku hiljaa sohvalta.
Isä nyökkää ja äiti hymyilee ymmärtäväisesti minulle.
Tuomas nousee perässäni ja me menemme yhdessä eteiseen.

"Haluun näyttää sulle erään paikan" ,Tuomas kuiskaa, kun olen laittamassa kenkiäni.

Hänen pehmeän matala äänensä saa jonkin heräämään vatsanpohjassani.

...Perhosia?