Getting to know my boyfriend

Treenit ja uutisia

En aluksi edes tiennyt, että entinen Pihla oli koulun virallisessa koripallojoukkueessa.
Nyt tiedän, mutta en ole vielä varma, haluanko jatkaa siellä.
Astunkin nyt liikuntasaliin sillä ajatuksellä, että katsotaan nyt, miten tämä menee.
Kaikki kai olettavat minun osaavan. Jotkut luulevat minun olevan taidoiltani ja luonteeltani samanlainen kuin ennen.

Ja minä olen ainoa tyttö joukkueessa. Enkä ole kovin pitkäkään, vain vähän yli 170 senttimetriä. Nuo 190-senttiset köriläät ovat etulyöntiasemassa. Mutta toisaalta, voin luikahtaa heidän altaan ja tehdä koreja nopeasti ja näkymättömästi. En ole niin esillä.

"Asettukaa riviin!" ,joukkueen valmentaja Pilvi huutaa.
Pilvi Jokelainen on jämäkkä nainen. Hän on koulumme ex- tyttöjen liikunnanopettaja, mutta hänet erotettiin liian rajun opetusmenetelmänsä takia. Hän oli kuulemma huutanut meille, ja haukkunut meidät täysin, jos emme osanneet jotakin. Voin vain kuvitella, kuinka hirveää se on ollut.

Mutta koripallo-valmentajana hän on varmaan ihan hyvä. Ja se, että hänkin on nainen, voisi olla hyvä asia minulle. Ehkä hän ymmärtäisi min-

"Pihla Toivanen. Älä sitten luulekaan, että saisit mitään säälipisteitä yhden pienen päähäniskun takia" ,Pilvi ärähtää minulle, kun asetun rivin päähän.

Just.

"Noniin, ja sitten jaetaan joukkueet! Tänään vedetään kunnolla, eikö niin!?" ,nainen huutaa.
Hänen ruskea poninhäntänsä heilahtaa ja naamalihakset jännittyvät. Hän ei tosiaan piilota tunteitaan.
Pojat huutavat. Minä en vaivaudu.
Sivusilmällä näen Alexin heidän joukossaan, iskemässä kättä vieressä seisovan kaverinsa kanssa.
Jokin hänessä vain... ei tunnu hyvältä.

Pilvi valitsee minut joukkueeseen, johon kuuluu minua kaksi päätä pidempiä poikia. Hirvittää hieman, mutta olen jo päättänyt mennä täysillä. Pystyisin siihen, pitäisi vain yrittää.

"Näyttäkää mistä teidät on tehty!" ,Pilvi karjuu salin reunalla ja viheltää pilliin pelin alkamisen merkiksi.

Aloituksen voittaa Alex, yllätys yllätys.

Hän kuljettaa palloa sulavin ja nopein liikkein kohti koriamme.
"Pihla, estä sitä!" ,joku huutaa.
Reagoin salamannopeasti juuri, kun Alex on melkein korin alla.
Hyppään niin korkealle, kuin osaan.
Pallo lentää Alexin kädestä kohti koria, mutta laskeutuu sen sijaan käsiini.
Kun olen taas maan tasalla, näen Alexin nyrpiintyneen naaman.
Hän taisi juuri saada kilpailijan. Ja minä olen vasta alussa.
"Hyvä! Hyökkää!" ,kentän laidalta kuuluu, ja minä teen työtä käskettyä.

Pääsen Alexin ohi ja toisenkin vastustajan ohi pienen panostuksen avulla, ja juoksen suoraan heidän korilleen.
"Syötä!" ,joukkuelaiseni huutaa vasemmalta.
Mietin sekunnin tai kaksi, ja sitten päätän laittaa kaiken peliin.
Vaaleat hiukseni heilahtavat korkealla poninhännällä, kun minä hyppään korkealle ja pääsen melkein korin tasolle. Joudun heittämään palloa vain vähän, ja se tipahtaa korin läpi vaivattomasti.

Seison hengästyneenä korin alla.
Jostain kuuluu hurrausta.
Käännyn sitä kohti ja näen yhden joukkuelaiseni iloisen ilmeen. Hän on Eemeli, sympaattisen oloinen tyyppi.
Kumarran hänelle leikkisästi, mutta se jos mikä saa keskellä kenttää tönöttävän Alexin tympiintyneeksi.
"Anna kun mä näytän sulle miten pelataan tosissaan" ,hän sanoo. 190-senttisen pojan silmistä kantautuva katse on intensiivinen, ja minun täytyy kääntää kasvoni poispäin.
Näen Pilvin hymyilevän kentän laidalla, sitten hän viheltää pilliinsä.

Peli jatkuu hyvin tasaisesti; Alex tekee koreja toisensa perään, mutta niin myös minä. En todellakaan osannut arvata, että minusta löytyisi jotakin taitoja tässä lajissa. Mutta selvästi löytyy, koska pystyn kilpailemaan koulun parhaimman koripalloilijan sarjassa. Ja sitäkös hän vihaa. Pojalla ei ole ollut koskaan hänen tasoistaan vastustajaa, tämä on hänelle uutta.