Getting to know my boyfriend

Niin väärin, mutta niin oikein

tiistai, 11.01

Odotan Tuomaksen reaktiota.
Luulen jo, ettei sellaista tule, mutta sitten hänen katseensa siirtyy Alexista minuun. Katson lattiaan ja pelkään. Pelkään, että hän jättää minut. Tuo äskeinen tilanne varmasti näytti aika epäilyttävältä, ja ymmärrän jos hän vihainen.

"Älä. Koske. Pihlaan."

Kolme lyhyttä ja kireää sanaa.

Nostan katseeni ja näen Tuomaksen yhä tuijottavan minua.
Astun varovasti Alexin vierelle.
Vilkaisen käytävän päihin, ja onneksi ketään ei näy. En haluaisi tästäkin jotain showta.

"Alex, laitan sulle viestiä" ,sanon hiljaa, ja Alex katsahtaa minuun, sitten jälleen Tuomakseen.
"Joo, okei. Nähään" ,hän sanoo ja voin tuntea ilman paksuuden noiden kahden pojan välillä.

Vasta, kun Alex on kadonnut käytävän päässä olevasta ovesta, Tuomas liikahtaa.
Minä istun lattialle seinän viereen ja painan kasvoni käsiini.
Tuomas vähän epäröidyttyään istuu viereeni.

"..Anteeks" ,sanon.
Olen tosissani. En halua loukata poikaystäväni tunteita. Minä itsekin vihaisin, jos näkisin Tuomaksen jonkun tytön kanssa. Vaikka he eivät koskisikaan toisiaan, mutta jos heillä olisi hauskaa yhdessä. Olisin raivoissani. Jokainen varmaan olisi siinä tilanteessa.

"Ei se mitään. Mut älä tee enää noin" ,Tuomas sanoo ja näen hänen laittavan kätensä ilmaan vierelleen. Hän odottaa, että siirryn hänen viereensä.
Niin minä teenkin. Tuomas pitää minua itsessään kiinni kädellään ja suutelee olkapäätäni.

"Meiän pitäis varmaan mennä tunnille" ,totean vähän ajan kuluttua.
Poika hymähtää, mutta nousee sitten lattialta. Hän ojentaa minulle auttavan kätensä ja minä otan siitä kiinni. Hän vetää minut ylös kuin höyhenen.

•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Äidinkielessä meidät jaetaan pareihin, ja tehtävänämme on tehdä posteri eli juliste, jossa on tietoa jostain kielen suhteen tärkeästä henkilöstä. Tai no, toinen puoli luokkaa tekee jostain muusta aiheesta, mutten oikeastaan kuunnellut heidän ohjeitaan.
Keskityin vain siihen tosiasiaan, että olen Alexin pari.
Tuomas sai parikseen sen symppis-Eemelin.
Pelottaa vähän, tuleeko Tuomas tästä mustasukkaiseksi. Mutta en anna sen tapahtua. Teemme kaiken niin virallisesti ja aikuismaisesti, ettei hän voisi ajatellakaan mitään sellaista.

Tai no, niin minä suunnittelin.

Istun luokan toisella, punaisella säkkituolilla, samalla kun Alex löhöää sinisessä.
Hän kertoi minulle juuri jotain todella hauskaa, ja minä nauran säkkituolissani aivan kippuralla. Asia liittyi siihen, että Alexilla oli pienenä kissa nimeltä Karvis. Hän selitti, että sen piti olla Karvinen, mutta kun he teettivät kissalle kaulapannan tämän nimellä, kirjaimet olivat sekoittuneet ja himmentyneet niin, että tekstistä erotti vain "Karvis". En tiedä miksi, mutta minusta se oli niin suloinen ja hauska tarina. Sitä paitsi, Karvis oli paljon parempi nimi kuin joku basic Karvinen.

"Pihla ja Alex, koittakaahan tehdä jotain hommiakin" ,äidinkielenopettajamme Helena sanoo meille luokan etuosasta.
Vaihdamme nopean katseen Alexin kanssa ja yritän pidätellä nauruani.
Tunnen Tuomaksen katseen toiselta puolelta luokkaa. Kun katson sinne, hän kääntää päänsä ja jatkaa tietojen kirjoittamista pienille lapuille.

Me päätämme ryhtyä toimeen ja alkaa itsekin kerätä tietoa.
Olemme jo päättäneet tehdä posterimme Mikael Agricolasta. Hän on sen verran tunnettu henkilö, että tietoakin löytyy runsaasti.

Kirjoitan pulpetin ääressä henkilömme lapsuudesta, samaan aikaan kun Alex etsii tietoa puhelimeltaan vastapäätä minua.

"Tässä sanotaan et sillä oli kolme sisarta. Eikös sisar tarkota siskoo?" ,Alex hymyilee.
Naurahdan ja tönäisen häntä käsivarteen hellästi.
"Tyhmä."

•

Kun tunti päättyy, olemme saaneet aikaiseksi enemmän kuin oletin. Minä enimmäkseen kirjoitin kaiken, ja Alex surffaili netissä. Mutta kyllä hän auttoi, ainakin vähän.

Pakkaan reppuuni valko-punaraidallisen penaalini ja puhelimeni. Alex nousee ja nostaa mustan reppunsa selkäänsä rennosti.
"Onks sullaki hypäri?" ,Alex kysyy.
Nyökkää hymyillen.
"Jes, mennään sit!" ,hän sanoo ja heilauttaa kättään ilmassa. Minä kävelen luokasta hänen perässään.

•

Rojahdan pääaulan tyhjälle sohvalle niin, että pääni on sen vasemmassa päässä ja jalat ilmassa.
Alex istuu jalkojeni viereen sohvan toiseen päähän ja taputtaa reittään. Lasken jalkani hänen syliinsä, ja tämä painaa päänsä sohvan selkänojaa vasten.
"Arvaa mikä ois siistiä?" ,kysyn katse katossa.

"No?"

"Jos sä kertoisit vähä, kuka sä oot."

Alex katsoo minuun ja naurahtaa.
Hän raapii niskaansa.

"No siis, oon 18-vuotias lukiolainen.. Asun äidin kanssa Helsingissä ja harrastan koripalloo."

Nousen istumaan jalat yhä hänen sylissään ja nostan pojalle toista kulmaani tuomitsevasti.
"Toi ei todellakaan riitä. Noi on sellasii tietoja, mitä laittaa Tinder-profiiliin. Kerro jotain muuta."

Alex näyttää miettivän hetken.

"Okei no.. Ööh.. Mä menetin mun isän kolmevuotiaana. Siitä lähtien oon asunu mun äidin kanssa, ja arvostan sitä tyyppii niin paljon. Jos joku joskus sanois siitä jotain pahaa, se ei kävelis seuraavana päivänä."
Minä naurahdan, mutta Alexin ilmeestä voi päätellä, ettei hän ehkä vitsaillutkaan.
"Mulla on välillä sellanen tunne, ettei mulla ois vanhempia. Tai siis, ku en mä tunne niitä. Mulle vaan sanottiin et hei, täs on sun vanhemmat" ,selitän ja ennen kuin huomaankaan, Alex tutkii kasvojani katseellaan tarkasti.
Tunnen punastuvani avautumisestani.
"..Sori. Eihän sua tietenkään kiinnosta "

Mutta Alex pudistaa päätään ja näyttää siltä, että asia on täysin päinvastainen.
"Ei ei, musta on kiva kuunnella. Sulla on niin kaunis ääniki. Jotenki.. Tosi pehmee."
Katson lattiaan, sitten taas häneen.

En tee sitä tahallani, mutta kehomme ovat kuin magneetit ja lähenevät toisiaan.
Alex asettaa kätensä sivureidelleni.
"Mä niin haluisin suudella sua" ,hän kuiskaa ja pitää katseensa minussa.
Perhoset lentelevät vatsassani pitkin ja poikin, niiden kurssi on aivan sekaisin. Niin on myös minun pääni.

Mitä hittoa mä teen??

Ja silti, kaikesta huolimatta, minä en estä häntä. Tiedän, että todellakin pitäisi.

Kasvojemme välissä on ehkä sentti.
Tunnen hänen raskaan hengityksensä, kun hän tarttuu toisella kädellään vyötäröltäni kiinni.
Painan otsani hänen omaansa vasten, ehkä estäen itseäni.
"Tää on niin väärin.." ,henkäisen.
Vaikka silmäni ovat kiinni, tiedän Alexin hymyilevän.
"Mut sä et voi sanoo etteikö meidän välillä ois jotain" ,hän sanoo itsevarmana.
Huokaisen.

Ja ennen kuin ehdin reagoida, tunnen oudot huulet huulillani.
Tunne on huumaava.
Tiedostan hyvin pettäväni Tuomasta, mutta en edes tunne koko poikaa kunnolla! Alexin seurassa taas.. Tuntuu, kuin meidän kuuluisi olla yhdessä.
Kaikki on erilaista meidän välillämme.
Mukaan lukien suuteleminen.
Hänen huulensa ovat pehmeät ja lämpimät, ja hänen otteensa tiukentuu vyötärölläni, kun hän suutelee minua intohimoisesti.

Nautin siitä jokaisen kuluvan millisekunnin.

Tää on niin väärin, mutta niin oikein.