Arvet

Luku 1

Kuuma vesi valuu kasvoiltani. Rakastan tätä tunnetta. Kuumat suihkut ovat päiväni kohokohta. Kun olen veden alla en tunne silmistäni tulvivia kyyneliä. Suljen vain silmäni ja seison suihkun alla. Kosken vahingossa poskeani, se on vieläkin kipeä. Kurtistan kulmiani, koska siihen sattuu. Mielessäni vilisee päiväinen. Juuri kuriin saamani itku alkaa taas. Kyyneleet valuvat punaisista silmistäni tulvimalla. Koko kasvoni ovat punaiset itkemisestä. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Miksi he kiusaavat minua? Miksi olen näin ruma ja kauhea? Miksi kukaan ei halua minua?

Suljen suihkun kun kuulen äitini huudon: "Oletko kohta tulossa? Ruoka on valmista!"
Äiti on ainoa ihminen, kuka minulla on. Hän on ainoa kehen voin luottaa.
"Tuun ihan kohta!" huudan äidille takaisin samalla, kun otan pyyhkeeni naulasta.

Laitan pyyhkeen hiuksiini, katson peilistä, näytänkö itkuiselta ja laahustan keittiöön. Äiti istuu jo ruokapöydässä. Emme yleensä syö yhdessä, koska äiti on töissä päivät, mutta tänään hänen asiakkaansa olikin perunut, joten hän pääsi jo aikaisemmin. Istun häntä vastapäätä, tuolille, jossa aina istun. Syön riisiä tyytyväisenä.

Iltapäivinä minulla ei ole mitään tekemistä, koska minulla ei ole kavereita. Paitsi Lily, mutta veikkaan hänenkin oikeasti vihaavan minua ja hän muutenkin asuu kaukana. Olen ihan mielelläni päivät vain kotona enkä tee mitään.

***

Tuntuu vaikealta avata silmiäni, mutta aina yhtä ärsyttävä herätykseni ääni kuuluu taas. Se on raivostuttavaa. Hieron silmäni auki ja suurinpiirtein hakkaan puhelintani, jotta piipitys loppuisi. Vihdoinkin saan sen loppumaan.

Laitan kasvoihini paksun kerroksen meikkiä, jotta en näyttäisi ihan niin ällöttävältä, mutta eipä se paljoa auta. Otan reppuni nurkasta ja laskeudun alakertaan. Avaan jääkaapin, mutta tajuan kellon olevan liikaa. Otan pöydältä hieman tummentuneen, mutta varmaan ihan kelpoisen banaanin ja juoksen ulos ovesta.

Hissillä kestää taas liian kauan. Painelen nappia kokoajan. Luulen varmaan sen auttavan hissin nopeuteen. Lopulta päätän vain juosta portaita. Vihdoinkin saavuttuani bussipysäkille huomaan katoksessa istuvan ainakin yhden opiskelijan koulustamme, joten oletan, että bussi ei ole vielä mennyt. Istun toiseen päähän penkkiä samalla huohottaen hengästyneenä. Tunnen hänen katsovan minua halveksuvasti, mutta en edes jaksa välittää enää. Kaivan puhelimeni taskustani, mutta huomaan bussin kaahaavan kaukaa, joten sujautan sen takaisin ja sen sijaan otan bussikorttini.

Heilautan kättäni, jotta bussi pysähtyy, nousen sen kyytiin, näytän bussikorttiani lukijalle, kävelen bussin perälle, missä ei ole paljoa ihmisiä ja istun ikkunapaikalle.

***

Nojaan vasempaan käteeni ja tuijotan seinällä riippuvan kellon sekuntiviisaria. Se liikkuu liian hitaasti ja minuutti tuntuu tunnilta. Suurin osa opettajan puheesta on mennyt ohi korvieni. Tai valehtelematta en ole kuunnellut mitään, mitä hän on sanonut koko tunnin aikana. Tuntia on jäljellä viisi minuuttia, mutta tiedän, että se tulee tuntumaan ikuisuudelta.

Korvani suodattavat kellon soiton äänen, joten pomppaan ylös paikaltani ja kiidän ulos luokasta. Kävelen lokerolleni, mutta näen edessäni näyn, jota en olisi halunnut nähdä. Nina ja Tobias suutelemassa. Se näyttää liian ällöttävältä, joten käännän päätäni pois ja avaan lokeroni oven silmieni suojaksi. Suudelmansa jälkeen he kuitenki huomaavat minut.
"Mites pikku paskakasalla menee?" Nina sanoo ivallisesti ja räkättää perään. On hänkin kekseliäs lempinimien suhteen. Katson vain lattiaan enkä sano mitään.
"Voi onko Brielle mykkäkin nykyään?" hän sanoo leikisti säälivällä äänellä. Tobias ottaa Ninaa hänen hartioistaan kiinni ja sanoo: "Mennäänkö vain?"
"Hhm... kai sitten niin", Nina mumisee ja huokaa. He kääntyvät pois. Nostan katseeni ensin Ninaan, joka mulkoilee minua sivusilmällä. Sitten nostan katseeni Tobiakseen. Hän katsoo minua anteeksi pyytävästi. Hän näyttää siltä kuin olisi oikeasti sitä mieltä. Mieleeni jää, että miksi hän katsoi noin. Hänkin on ennen kiusannut minua, mutta nyt hän käski heidän lähteä ja katsoi minua tuolla tavalla. Päätän kuitenki jättää asian miettimisen siihen ja otan kirjani lokerosta, suljen lokeron ja kävelen kohti äidinkielen luokkaani. Tästä tulee tylsä päivä, mutta ainakaan Nina ei ehkä kiusaa minua tänään.