Arvet

Luku 11

Pyörin levottomasti ympäri huonettani. En voi keskittyä. En voi ajatella. En tiedä, mikä sillä pojalla on. Miksi hän on niin omituinen? Ihan kuin hän välttelisisi minua. Tämä voi olla vain yliajatteluani. Mutta äähhh...

Se joka päiväinen piipitys herättää minut taas. Pyörin hetken peiton alla ja nousen sitten vaivalloisesti. Teen aamutoimet ja lähden kohti koulua.

Tänään minun on pakko puhua Tobiakselle. Minun on pakko saada tietää, mikä hänellä on. Vai onko vika minussa.

Lasken tarjottimen pöydälle ja istun sen eteen.
"Miks sä otit noin vähän ruokaa?" Layla kysyy ja saa minut takaisin tähän maailmaan. Tuijotan hetken lautasta, jossa on yksi pinaattilettu ja pieni kökkö perunamuusia.
"Ei vaan oo nälkä. Söin aika paljo aamupalaa", sanon ensimmäisen tekosyyn, jonka keksin.
Layla hymyilee ja minäkin yritän vääntää kasvoilleni pienen hymyn. Kuuntelen vain loppuajan Taylorin juttua jostain paidasta, jonka hän oli nähnyt kauppakeskuksessa.

Vihdoin koulu loppuu. Menen käytävälle odottamaan, että Tobias pääsee tunnilta. Onnekseni opettaja päästää meidät aina ajoissa niin ehdin ennen Tobiasta.

Huomaan hänet heti. Nappaan hänen ranteestaan kiinni ja vedän hänet nurkkaan. Sama paikka, jossa suutelimme ensimmäisen kerran.

"Mitä nyt?" poika tiuskaisee ja välttelee katsomasta minua silmiin. Kieltämättä tuo tuntuu pahalta. Yritän pysyä kylmänä.
"Mä haluan puhua", sanon vakavan kuuloisena.
"Mistä?" Tobias kysyy vieläkin vältellen silmiäni.
"Kato mua!" tiuskaisen ehkä liiankin kovaa, mutta saan pojan katsomaan minua. "Mikä sulla on?"
"Ei mikään", hän sanoo vaisusti.
"Valehtelet! Kerro ny vaan, koska mä en aio luovuttaa ennen kun kerrot", tivaan.
"Okei no mulla on nyt yks juttu, mistä en voi kertoo", Tobias myöntyy kertomaan.
"Okei", sanon. En oikein tiedä, mitä muuta sanoa.
"Voidaanko pitää vähän etäisyyttä siihen asti, että saan sen hoidettua?" poika kysyy.
"Kauanko?" kysyn ihmeissäni.
"Muutama päivä vaan", hän sanoo ja nyökkään. Vedän hänet vielä tiukkaan haliin, joka kestää kylläkin vain muutaman sekuntin. Sen jälkeen kävelen ulos koulurakennuksesta. Oloni on helpottunut.

***

Kävelen tavalliseen tapaani kohti ensimmäisen tunnin luokkaa. Joku tarttuu kuitenkin yhtäkkiä ranteeseeni ja vetää minut hämärään huoneeseen. Tunnen lämpimät huulet, jotka liikkuvat vasten omiani. Tunnistan heti kenelle huulet kuuluvat.

"Joko oot valmis?" kysyn suudelman välissä.
"Mmhh.." poika hymähtää ja jatkaa suudelmaa. Tunnen, kuinka lämpimät kädet tarttuvat vyötärööni ja poika vetää minua lähemmäs itseään. Tätä olen kaivannut. Tämän ihanan pojan läheisyyttä.

En tiedä kauanko olemme jo suudelleet, mutta minulla ei ole aikomustakaan lopettaa.
"Mulla oli ikävä", mumisen suudelmien välissä.
"Mullakin", matala ääni kuiskaa.

***

Seison ruokajonossa, joka liikkuu hitaasti. Taylor on onneksi edessäni ja selittää minulle taas jotain kertomustaan. Kuuntelen häntä, mutta katseeni on hänessä. Hänen ihanissa, ruskeissa, kiiluvissa silmissään, jotka katsovat suoraan omiini

"Eiks sulla oo kohta synttärit?" Taylor kysyy ja käännän katseeni häneen.
"Joo muutaman viikon päästä", sanon hymyillen.
"Okei, miten ois bileet?" hän sanoo melkein kiljuen innosta.
"En mä jaksa" sanon tylsästi.
"Höh, oot tylsä", hän sanoo tympeänä.
"Tiedän" sanon hymyillen maireasti.

***

Viikko kuluu nopeasti. Ei tapahdu mitään erikoista. Tobias ja minä tapailemme aina välillä tyhjissä luokissa. Tiedän, että  minun pitäisi kertoa Taylorille, mutta en ole varma kestääkö tämä edes. Tobias on kuitenkin kusipää eikä pysty pitkiin suhteisiin. Tiedän, että hän petti Ninaakin muutamaan otteeseen. Taylor vain suuttuisi turhaan.