Arvet

Luku 5

Silloin järkeni astuu esiin ja irrottaudun suudelmasta. Katson Tobiasta hetken silmiin hymyillen. En tiedä, mitä sanoa, joten teen jotain typerää. Juoksen pois. Jätän tämän pojan siihen seisomaan ihmeissään. Olen vain järkyttynyt. Mitä juuri tapahtui? Pahimman kiusaajani poikaystävä, entinen ihastukseni suuteli minua.

Juoksen seuraavaan luokkaani. En pysty keskittymään mihinkään. Koko loppuppäivän mietin vain sitä suudelmaa. Kun pääsen kotiin, lysähdän vain sängylleni. Pääni räjähtää kohta. En pysty ajattelemaan mitään muuta. Päätän mennä juoksulenkille, jotta saisin hieman muuta ajateltavaa. Juoksen muutaman kilometrin ja menen sitten vielä lämpimään suihkuun.

***

Taas edessä on uusi päivä. Tällä kertaa olen menossa sisälle hieman paremmalla mielellä. En siltikään ole innoissani. Pelkään. Pelkään aina. Kävelen käytävää normaalilla tyylilläni ja tunnen, kun joku tarttuu ranteestani. Kurtistan hieman kulmiani, koska viiltelyarpiani kirvelee. Pieni kauhu valtaa kehoni. Vilkaisen hahmoa, joka tällä hetkellä vetää minua perässään. Näen hahmon vain takaa, mutta olen aika varma tämän identiteestistä, Tobias. Hän vetää minut tyhjään luokkaan ja sulkee oven.

"Meidän pitään puhua", poika sanoo vakavana ja heittäytyy istumaan pulpetille. Istahdan hänen viereensä toiselle pulpetille ja kysyn: "miks?" En tiedä, miksi kysyin noin tyhmän kysymyksen. Kyllä minä oikeasti tiedän syyn ja olen samaa mieltä.
"Eilisestä ja... toissapäiväsestä", hän sanoo varovasti.
"Ai siitäkö kun et ollut huomaavinaankaan, kun Nina potki mua. Niin ja sitten seuraavana päivänä veit mun ensisuudelman", selitän ärtyneenä.
"Niin", hän sanoo hiljaa katse lattiassa. "En vain voinut katsoo sitä"
"Mitä?" kysyn ihmeissäni.
"Nina.. hän luuli, että olen ihastunu suhun ja käsken siksi sen pysyä erossa susta", hän kertoo ja minä kuuntelen hämmästyneenä. "Sitten se käski mun katsoa, kun se kiduttaa sua. En vain pystyny", hän jatkaa särkyneellä äänellä.
"Miksi ylipäätään käskit sen olla erossa musta?" kysyn hieman kiukkuisena.
"En mä tiedä!" hän korottaa vähän ääntän. "Mä en vain pysty katsoon kun se kiusaa sua. Mä..mä välitän susta!" Hän nousee seisomaan, kävelee luokseni ja antaa nopean, mutta kiihkeän suudelman huulilleni.

Silmäni laajenevat varmaan lautasen kokoisiksi. Mitä hän juuri sanoi? Mitä hän juuri teki? Taisin kuulla väärin. Taidan kuvitella omiani. Sanoiko Tobias Flores tosiaan väliitävänsä minusta. Ja suuteliko hän minua. Tämä on vain sitä peliä. Hän on kyllä hyvä tässä. Alan jo melkein uskoa.
"Mä en usko sua!" huudan hänelle. Yllätyn itsekin ääneni voimakkuudesta. "Mä tiedän, että tää on jotain teidän peliä! En ryhdy tähän! En aio antaa teidän särkeä mua lopullisesti!"
"Mä ymmärrän mutta..." hän sanoo hiljaa, mutta keskeytän.
"Sä et vittu ymmärrä mitään!" huudan ja lähden luokasta ovet paukkuen.

Kun pääsen vessaan, huokaan syvään ja katson hetken itseäni peilistä. Mikä minua vaivaa? Miksi huusin hänelle? Toisaalta kaikki, mitä sanoin on totta.
En tehnyt mitään väärää. Olen kärsinyt jo monta vuotta heidän kiusaamisestaan. Miksi edes mietin asiaa enää.

Päivät kuluu nopeasti ja iltaisin en tee mitään erikoista. Muutamana päivänä hengailen Taylorin kanssa illallakin.

***

Revin palasen vihkoni sivun kulmasta ja myttään sen mytyksi. Rypistelen sitä sormissani, kunnes kuulen kellon soiton. Pakkaan nopeasti kirjat reppuuni ja ryntään ulos luokasta.

Etsin Taylorin koulun pihasta ja suuntaamme Tobiaksen autolle. Menen Taylorille yöksi. En ole hirveän innoissani Tobiaksen kyydillä menemisestä tai varsinkaan hänen kanssaan samassa talossa nukkumisesta. En kuitenkaan voi huolestuttaa Tayloria, joka luulee, että minun ja Tobiaksen välit ovat ennallaan.