Arvet

Luku 2

Enää tunnit ei tunnu niin tylsiltä. Viiton kirjaimia Taylorille ja nauramme äänettömästi. Aina kun opettaja katsoo esitämme, että kuuntelemme. Se ainakin minua eniten naurattaakin, että opettaja ei tajua mitään. Kello soi ja kaikki ryntäävät ulos luokasta.

Me menemme istumaan aulassa olevalle vihreälle sohvalle. Se on mukavin sohva, mikä koulussamme on. Katsomme tiktokia ja syömme tänään aamulla ostamiani karkkeja. Nauramme hauskalle tiktokille, kunnes näen sivusilmällä, kuinka Nina mulkoilee minua ja kun käännän katseeni heihin, hän suutelee Tobiasta. Tobias ei näytä innostuneelta, mutta suutelee takaisin. En tiedä, miksi, mutta se sattuu minua, vaikka ei saisi. Kun he lopettavat katseeni ei kuitenkaan enää ole heissä vaan esitän, että en ole kiinnostunut ja juttelen Taylorille.
"En tiennyt, että Tobias on se kauhea veljesi", totean yhtäkkiä.
"Aa joo, en tiennyt, että tunnet sen", Taylor vastaa.
"Joo no se on mun kiusaajan poikaystävä, että ei siinä", sanon.
"Aa no, mutta jos se tekee sulle jotain, kerro mulle niin teen siitä lopun", Taylor sanoo hieman hämmästyneellä äänellä.
"Joo ei ne nyt oo tehnyt mitään", sanon samalla kun kello soi. Lähdemme tunnille.

***

Historian tuntia on tasan puolitoista minuuttia jäljellä. Sen jälkeen koulu loppuu ja pääsen Taylorille. Samalla sekunnilla kun havahdun ajatuksistani, kello soi. Kävelemme samassa kohtaa katua kuin silloin kun olin ensimmäisen kerran menossa heille. Tällä kertaa myös Taylor on kävellen, joten joudun kävelemään koko matkan. Maassa on jo hieman lunta. Se on hyvä, sillä on jo joulukuun 12. päivä.

Saavumme talon pihaan, josta on jo kadonnut mopo sekä toinen auto. Astumme sisälle, laitamme kengät telineeseen niinkuin viimeksikin ja kävelemme portaisiin. Huomaan äidin olohuoneessa.
"Moi Railey!" huikkaan portaista.
"Moi ihana Brielle!" kuuluu Taylorin äidin ääni, kun olemme jo yläkerrassa. Naurahdan iloisesti samalla kun Taylor pyöräyttää silmiään. Kävelemme kuitenkin Taylorin huoneeseen ja lasken reppuni beigelle pehmeälle päiväpeitteelle. Meille tulee kisa siitä, kumpi pääsee vessaan, koska molemmilla on hirveä hätä. Juoksukilpailun voittaa kuitenkin Taylor, mutta minulla on niin kauhea hätä, että minun on pakko käyttää käytävän vierasvessaa.

Kun avaan vessan oven ja astun ulos, törmään johonkin. Kun avaan silmäni, tajuan sen olevan jonkun rintakehä. Kenenkäs muunkaan kuin Tobiaksen. Sanon nolostuneena ja kasvot tulipunaisena: "Sori!"
Olen lähtemässä pois, kunnes joku tarttuu ranteeseeni. Käännyn Tobiakseen päin, joka katsoo minua suoraan silmiin liian söpöillä, ruskeilla silmillään ja sanoo matalalla äänellään: "Sun pitäisi sanoo kiitos eikä anteeks." Hämmästyn totaalisesti, koska en yhtään tiedä, mistä hän puhuu.
"Miks?" kysyn hämmästyneenä.
"Oon pitäny Ninan pois sun kimpusta", Tobias vastaa hymyillen. En kestä! Miksi hänen pitää tehdä noin? Katson häntä iha hölmön näköisenä ja lopulta vain sanon: "Kiitos, mutta ei tarvii. Hei tiedän et säki nautit nähdä kun mua kiusataan, joten ei tarvii." Hymyilen, mutta kyyneliä vain tulvii silmistäni. Katson Tobiasta hetken silmiin ja irrotan käteni hänen otteestaan. Lähden vain pois ja jätän hänet siihen katsomaan perääni hölmistyneenä.

Menen takaisin Taylorin huoneeseen, mutta en tajunnut, että silmistäni huomaa, että itkin.
"Onks kaikki hyvin?" hän kysyy ihmeissään.
"Joo, löin vain varpaani oven karmiin ja sattuu niin perkeleesti", sanon ensimmäisen tekosyyn, mikä mieleeni tulee. Repeän nauruun, mutta samaan aikaan itken ja silmistäni valuu kyyneliä. Istun sängylle ja pitelen varvastani, jotta se olisi uskottavampaa. Taylor istuu viereeni ja molemmat nauramme, mutta kyyneliä edelleen valuu silmistäni. Huomaan, kuinka Tobias pysähtyy Taylorin huoneen ovelle ja katsoo meitä hetken surullisen näköisesti. Itkuni ei vain lopu niinkuin ei naurunikaan. En tiedä, mikä kohtaus minulla on, mutta se on tavallaan hauskaa sekä ihan kamalaa samaan aikaan. Kun nostan katseeni ylös huomaan vilaukselta Tobiaksen, joka lähtee ovelta nopeasti kun tajuaa, että huomaan hänet.

Istumme pehmeällä, valkoisella sohvalla. Mussutan popcornia. Katsomme netflixiä Floresien mahtavasta, isosta TV:stä. En tiedä, mitä sarjaa katsomme eikä se minua edes paljoa kiinnosta, koska rakastan popcornia. Ladon niitä suuhuni ja olen ottamassa lisää, mutta Taylor kiljaisee, koska sarjassa tapahtui jotain, mistä minulla ei ole tietoakaan. Säikähdän kuitenkin Taylorin kiljaisua ja kaadan popcorn kulhon vahingossa. Nauramme molemmat. Railey katsoo keittiön oviaukolta ja naurahtaa. Keräämme poppareita kiireellä takaisin kulhoon. Saamme suurimman osan kerättyä takaisin ja jatkamme sarjaa.

***

Katson kehoani likaisesta peilistä, joka on hämärässä huoneessani. En tykkää kehostani ja siksi tuijotan sitä kulmat kurtussa. Päätän kuitenkin rohkaista itseni ja laittaa tummanpunaisen, kireän mekon, jonka illalla valitsin. En kyllä tiedä, mitä ajattelin. Otan kuitenkin mekon rekistäni ja asettelen sen päälleni. Vetoketju on tiukka, mutta loppujen lopuksi saan sen kiinni. Sitten istun taas meikkipöytäni ääreen.

Laitan ripsiväriä vasempaan silmääni keskittyneesti. Kuitenkin säpsähdän kun ovikello soi yhtäkkiä. Ripsiväriharja osuu luomeeni ja jättää siihen mustan jäljen. Tuhahdan raskaasti ja sanon itsekseni: "Oikeesti, kuka kehtaa?" Menen avaamaan oven ja kyllästyneet kasvoni muuttuvat nopeasti hämmästyneiksi, kun nään Taylorin kauniit kasvot ovellani.
"Häh! Mitä sä täällä teet?" kysyn ihmeissäni.
"Nyt on joulujuhlapäivä, joten halusin tulla hakeen sut", Taylor sanoo hymyillen leveästi ja sitten halaa minua. Halaan takaisin vieläkin vähän hämmästyneenä. Ei kukaan ole koskaan tullut hakemaan minua kotoani.
"Ooks kohta valmis?" Taylor hoputtelee.
"Joo, mutta seuraava bussi lähtee vasta 20 minuutin päästä", vastaan Taylorille.
"Ei se mitään. Mul on erityiskyyti", hän sanoo virnistäen.
"Mitä ihmettä Taylor? Mikä?" kysyn samalla tuskaillen, että saan ripsivärin pois luomeltani.
"No vaan Tobias. Hän sai juuri auton", Taylor naurahtaa.
"Ahaa", sanon hieman kiusaantuneesti.
"Ellei se siis haittaa sua. Voidaan me oottaa bussiakin", Taylor sanoo tajuten tilanteen.
"Eiei, se on okei. Sä oot järjestäny kaiken. Kyllä mulle käy", sanon varman kuuloisesti hymy kasvoillani. Sisälläni on kuitenkin tunne, että tämä ei ehkä ole hyvä idea.

Kaikkialla on lunta. Kaupunki on niin kaunis lumen peittämänä, valkoisena, siistinä ja koristeltuna. Ihastelen vain kaunista maisemaa auton ikkunasta. Olen ajatusteni vallassa kunnes joku huutaa nimeäni.
"Brie, ollaan perillä!" Taylorin ääni kuuluu. Nousen autosta ja katson Tobiasta. Hänen kasvoillaan on leveä hymy. Hän vilkaisee minua, joten käännän pääni nopeasti pois, koska en halua katsekontaktia siihen poikaan. Nousen autosta vaivalloisesti, koska yritän olla paljastamatta mitään lyhyen mekkoni alta. Kävelemme sisälle nopeasti.

Koulukin on koristeltu hienosti. Jouluvaloja on kaikkialla. Kävelemme käytävän läpi Taylorin ja Tobiaksen kanssa. Minulla on olo, että kaikki katsoisivat minua. Se saattaa olla totta, koska kävelen Tobias Floresin vieressä.
Myös yllättävä asuvalintani voi vaikuttaa asiaan.

Valkokankaalla pyörii jouluelokuva, johon en tosin juurikaan pysty keskittymään, koska tuoli on liian kova ja epämukava. Olen istunut siinä jo yli tunnin, joten selkääni alkaa särkeä.
"Tää penkki on epämukava", kuiskaan Taylorin korvaan. Hän näyttää vain peukkua, koska huomaa opettajan mulkoilevan katseen tuijottavan suoraan meihin.

Vihdoinkin se päättyi.
"Jes päästään kotiin", luokkamme vitsiniekka, Arman huutaa luokan perimmästä nurkasta.
"Jes", samaistun hänen sanoihinsa.

Halimme on kestänyt jo ainakin minuutin. Taylor on tänään innokas halailemaan minua.
"Hei en saa henkee!" naurahdan, kun juuri ja juuri saan ääntä kurkustani.
Taylor lopettaa halin ja sanoo: "Oi sori, olin vaan innoissani. Oot mun paras kaveri." Leveä hymy nousee kasvoilleni.
"Aaawww", huudahdan leveästi hymyillen ja vedän Taylorin haliin uudelleen.

Sillä sekunnilla, kun irrotan otteeni Taylorista, joku tarttuu kiinni kurkkuuni ja työntää minut seinää päin.

"Sä vitun ämmä pysyt erossa mun jätkästä, onko selvä!"