Arvet

Luku 7

Kaivan lokeroni perältä kirjoja, joita tulisin tänään tarvitsemaan.

"Moi taas!" Laylan iloinen ääni huikkaa takaani. Käännyn katsomaan tyttöön, joka seisoo vieressäni.
"Moi!" sanon iloisena.
"Syödäänkö tänään yhessä?" tyttö kysyy.
"Ööhh... no kai se käy, jos Taylorkin voi tulla", sanon ensin vähän epäröiden, mutta päätän kuitenkin suostua.
"Ai siis Tobiaksen pikkusisko?" Layla miettii.
"Niin.. Taylor on mun paras kaveri", sanon ylpeänä.
"Joo siis tottakai", tyttö sanoo ja näyttää sitten leveän hymynsä.

Nojaan kylmään seinään ja tuijotan sormiani, joita pyörittelen tylsistyneenä.  Kun luokan ovi vihdoin aukeaa, pomppaan ylös ja kävelen hieman lähemmäksi sitä. Vihdoin näen Taylorin iloiset kasvot ja käden, joka heiluttaa minulle. Heilautan kättäni takaisin ja odotan, että tyttö tulee lähemmäksi minua.
"Mennään syömään", sanon hänen korvaansa, koska käytävällä on hirveä meteli.
"Joo", hän huutaa minulle, kun lähdemme kävelemään kohti ruokalaa. Kun pääsemme hieman rauhallisemmalle käytävälle avaan taas suuni:
"Lupasin Laylalle, että hänkin saa syödä meidän kans."
"Kuka on Layla?" Taylor kysyy mietteliäänä. "Kuulostaa tutulta."
"Hän on joku Tobiaksen vanha kaveri ja nyt myös mun uus kaveri", sanon energisesti.
"Ai... Miks kaveeraat mun veljen kaverin kans?" Taylor kysyy hieman ärsyyntyneen oloisena.
"Hän on tosi mukava!" sanon. "Näet sitten. Varmasti tykkäät hänestä!"

Saavumme ruokalaan, joka on täynnä opiskelijoita ja muutamia opettajia.
"Layla!" huudahdan, kun näen hänen seisovan nurkalla. Hän kääntää katseensa meihin ja näyttää pienen hymynsä. Hän kävelee meidän luo.
"Moi mä oon Layla", hän esittäytyy Taylorille.
"Moi, oon Taylor", Taylor sanoo ujosti.
"Kiva tavata", Layla vastaa hymyillen ja saa Taylorinkin hymyilemään pienesti.
Taylor menee linjastolle ensin, Layla menee häen jälkeensä ja minä jään mielelläni viimeiseksi.
"Hei Layla", kuiskaan hänelle.
"No?" hän kuiskaa takaisin.
"Ethän sano Taylorille mitään musta ja Tobiaksesta, kun en oo viä kertonu. Haluun kertoo vähän myöhemmin", selitän hiljaisella äänellä ja vilkaisen välillä Tayloria, joka kerää innoissaan ruokaa lautaselleen.
"En tietenkään", Layla sanoo ja taputtaa olkapäätäni. Hymyilen hänelle ja alamme myös ottamaan ruokaa.

Meillä on hauskaa. Layla kertoo hauskoja tarinoita sekä uusimpia juoruja koulustamme.
"Onko veljeni kiva", Taylor kysyy yhtäkkiä ja saa meidät vakavoitumaan.
"Onko sun mielestä?" Layla kysyy takaisin.
"En oo oikein ikinä jutellu sille. Se aina vaan vittuilee mulle", Taylor kertoo.
"Hei sun veli osaa olla oikee kusipää, mutta sisimmiltään se on herkkä ja rakastavainen", Layla puolustelee.

Tuo on totta. Hän on päällepäin suosittu kusipää, mutta kun häneen tutustuu, hän on ihana ja huolehtiva.

"En oikeen tiiä", Taylor mutisee.
"Usko pois. Se on puhunu susta mulle", Layla sanoo.
"Mitä?" Taylor sanoo hieman säikähtäneenä.
"Pelkkää hyvää. Usko pois, se välittää susta tosi paljon", Layla kertoo. "Se ei vaan osaa puhua tollasista jutuista suoraan sille henkilölle."
"Ai", Taylor mumisee. Hän on vajonnut ajatuksiinsa. Hän selkeästi miettii jotakin.
"Mä oon nähny Tobiaksen itkemässä muutamia kertoja", Layla pamauttaa yhtäkkiä. Se saa minutkin hämmästymään. Oikeasti? En olisi uskonut.

Käännän katseeni pöytään, jossa istuu Tobias, Caleb, Abduh ja muutamia muita poikia. Katseeni kohtaa heti Tobiaksen kanssa, joka katselee meidän pöytäämme hieman ihmeissään. Hän varmasti ihmettelee, miksi syön ja juttelen hänen kaverinsa kanssa. Tuijotamme hetken toisiamme, kunnes käännän katseeni takaisin Laylaan, joka selittää jo jostain ihan muusta Taylorille.

***

Istun bussin takana, kankaisella penkillä ja nojaan ikkunaan tavalliseen tapaani. Kuuntelen lempi musiikkiani ja katselen maisemia, jotka ovat samat joka päivä. Ihme etten on ole vieläkään kyllästynyt niihin. Aina on joku pieni asia, joka on erilailla.

Bussi alkaa lähestyä pysäkkiäni. Kurotan hieman ja painan ponaista nappia, jossa lukee "stop". Bussi hidastaa vauhtia ja pysähtyy pysäkille, joka on melkein kotini vieressä. Nousen bussista ja kipitän kotiin.

Riisun kenkäni ja menen sitten huoneeseeni, johon heitän reppuni. Minulla on kauhea nälkä, joten otan jotain ruokaa jääkaapista ja menen sohvalle katsomaan Netflixiä.

"Moi!" äitini huutaa.
"Moi äiti!" huudan hänelle takaisin ja tallustan kohti eteistä. Otan kauppakassin äitini kädestä ja menen keittiöön purkamaan sen.

"Hei kulta", äitini sanoo ja antaa suukon poskelleni. "Mulla on asiaa!"
"No?" kysyn jännittäen, mita hän aikoo sanoa.
"Me lähdetään hiihtolomaksi mummilaan", äitini kertoo iloisena.
Hymyni kuitenkin hyytyy, kun tajuan, mitä hän sanoi.

Mummini asuu jossain pohjoisemmassa, muutaman tunnin ajomatkan päässä. Hän asuu pienessä kylässä, suurella maatilalla pappani kanssa. Siellä ei ole mitään, heidän kotonaan ei ole edes nettiä. Tulen siis hoitamaan lehmiä viisi päivää. En kestä. En varmasti ole lähdössä.

"En halua!" huudahdan kiukkuisena.
"Äläs nyt! Meille tulee hauskaa", äitini selittää innoissaan.
"Ei siel oo mitään tekemistä! En oo käyttämässä mun lomaa semmoseen paskaan!" huudan ärtyneenä.
"Hei älä kiroile!" äitinikin alkaa suuttua.
"Se tekee sulle oikein hyvää." Juoksen huoneeseeni ja paiskaan oven kiinni. Kyyneleet valuvat silmistäni. En tosiaan halua. En näe Tayloria tai Tobiasta. En voi jutella Taylorille edes puhelimessa. Tulen kuolemaan tylsyyteen tai lehmän paskan hajuun.

Hieman rauhoituttuani otan puhelimeni ja soitan videopuhelun Taylorille.
"Moi!" Taylor huutaa innoissaan. "Hei mä oon suunnitellu meille kaikkee kivaa lomaks!"
"Hei älä!" keskeytän hänet vielä vähän itkuisella äänelläni.
"Mitä nyt?" hän kysyy huolestuneena.
"Äiti keksi et.. et me lähetään mummilaan lomaks", sanon ja kyynel tippuu taas poskelleni.
"Voi ei! Koska lähdette ja kauanko ootte?" Taylor kyselee.
"Lähdetään maanantaina ja tullaan kai perjantaina", kerron.
"No mut me voidaan soitella joka päivä", Taylor sanoo pieni ja surullinen hymy kasvoillaan.
"En usko", sanon surkeana.
"Miten niin?" Taylor ihmettelee.
"Mummi ja pappa asuu jossain metsässä, missä ei oo ees nettiä", kerron Taylorille, joka vain nyökkäilee surkeana.
"Mutta meillä on viikonloput aikaa", hän yrittää lohduttaa.
"Niin... mutta olisin halunnu olla koko loman sun kans", sanon.
Taylor hymyilee ja vastaa sitten: "Niin mäkin sun!" Juttelemme vielä jostain turhasta ja lopetamme sitten puhelun.

***

Tunti on ihan loppumaisillaan. Tuijotan kelloa, jonka viisarit liikkuvat hitaasti. Kello soi vihdoin. Pomppaan ylös ja kerään tavarani. Katson vieressäni istuvaa Tayloria, joka nukkuu tyytyväisenä pää pulpettinsa päällä.
"Herätys!" huudan hänen korvaansa ja saan hänet säpsähtämään.
"Hui ei saa säikyttää", hän kikattaa.
"Sori, mutta meil on ruokailu", sanon nauraen. "Mä käyn vessassa niin nähään ruokalan eessä."

Kävelen tyytyväisenä kohti vessaa. Kerrankin minulla menee hyvin. En ole nähnyt Ninaa hetkeen ja minulla on jo kaksi kaveria.

Joku tarttuu ranteeseeni ja vetää minut huoneeseen. Hän tönää minut vasten seinää. Katson, kuka henkilö on. Tobias.

"Miks sä hengaat Laylan kans?" hän kysyy vakavana.
"Koska se on mun paras kaveri", sanon hieman ivallisesti hymyillen.
"Just", hän tuhahtaa. "Älä oo enää sen kaveri"
"Miks.. ooks sä kateellinen", kysyn. Minua hymyilyttää hänen käytöksensä.
"Miks olisin?" poika kysyy ärtyneenä.
"Koska hengaan sen kans enkä sun. Ja se kertoo susta kaikenlaista", sanon kiusoitellen.
"Mitä?" poika kysyy järkyttyneenä.
"Kaikkee tosi söpöö. Sä kuulemma itket paljon ja oot tosi herkkä", sanon nauraen.
"En ole!" Tobias tuhahtaa.
"Kyl sä oot", intän vastaan.
"En ole!"
"Kyllä oo...", aloitan, mutta Tobias keskeyttää minut laittamalla huulensa omilleni. Perhoslaumat villiintyvät taas vatsassani. Koko kehoni kihelmöi.