Arvet

Luku 15

Seuraan Ninan liikkeitä sivusilmällä, enkä sano mitään.

"Huhuu ootteks te mykkiä", hän huutaa.
Käännyn katsomaan häntä ja mietin hetken, mitä sanoisin.
"Lähe menee!" sanon normaalilla äänelläni.
"Mä en lähde mihinkään", tyttö kiljahtaa. "Sä viet mun poikaystävän ja kehtaat käskee mun lähteen. Mä tulin vaan jutteleen."
"Painu vittuun, vitun kusipää ämmä!" huudan samalla nousten seisomaan.

En olisi uskonut, että minusta olisi huutamaan kenellekään tai vielä Ninalle. En vain jaksaisi häntä nyt. Minulla menee mainiosti. Hän pilaa kaiken.

"Vittu mä en oo lähös mihkään", hän huutaa takaisin. "Miten sä kehtaat? Viet Tobiaksen multa. Sä et ees välitä siitä oikeesti. Halusit vaan, että jätän sut rauhaan ja Tobias oli ainoo keino."

Vau. En tiedä, mitä sanoa. En olisi edes voinut kuvitella tuollaista. Minä en voisi ikinä tehdä kenellekään noin.

"Mitä?" kysyn ihmeissäni. En saa sanottua muutakaan. Tuo sai minut hiljaiseksi.

"Kuulit kyllä!" tyttö huutaa kiukkuisena. Kaikki katsovat meitä. Minua ahdistaa. Haluan pois, mutta en voi vain lähteä. Se olisi epäilyttävää.

"Mä en vois ikinä tehä niin kellekään! Mä en vois ikinä satuttaa ketään tahalleen niinkun sä!", selitän hieman itkuisena. Mieleeni palaa ne kaikki sanat, joita Nina on sanonut. Ne kaikki töinäisyt. Ne kaikki kerrat, kun hän on vienyt tavaroitani ja rikkonut ne. Ja ne kaikki muut kauheat asiat, mitä Nina on tehnyt minulle.

"Hah ja mäkö oon tässä se huono ihminen", hän sanoo loukkaantuneena. Tottakai hän on. Kuka muukaan. En se nyt minä ainakaan ole.

"No kuka tässä kiusas mua koko helvetin ala-asteen, yläasteen ja jatko sitä vielä lukiossakin. Oonko mä koskaan tehnyt sulle mitään väärää?" huudan hänelle takaisin raivoissani.

"Oot! Sä varastit mun poikaystävän", Niina jatkaa.

"No te kyllä erositte ennen ku me alettiin seurustella", sanon vastaan.

"No mutta Tobias halus erota sun takia. Sä oot aivopessy sen!" Nina selittää. Tuo on kyllä varmaankin totta. He eroivat minun takiani. Mutta en minä ole silti hänen poikaytäväänsä varastanut.

"No mutta se ei voi olla syy miks kiusasit mua, koska kiusasit mua jo monia vuosia ennen", vaihdan puheenaihetta.

Nina menee hetkeksi hiljaiseksi sanoistani. Hänen on turha väittää vastaan, koska tuo on täysin totta. Ja kaikki tietävät sen.

"No sä veit Tobiaksen vaa kostaakses mulle!" tyttö kiljuu.

Huokaan syvään epäuskoisena. Siis, onko tämä nainen sitä mieltä, että kaikki tykkäävät vain hänestä. Onhan hän.

"Luovuta jo! Anteeks mut sä et ansaitse Tobiasta. Sä sait Tobiaksesta esiin vaan ne huonot puolet ja teit siitä yhtä kauheen ihmisen ku ite oot", selitän tytölle.

Suljen silmäni, kun tunnen viileän käden poskellani. Nina löi minua. Hengitän hetken ja kerään itseni. Olen liian lähellä, että löisin häntä takaisin. En kuitenkaan halua tehdä niin. Ja saan onneksi pidettyä itseni kurissa.

"Sul on ongelma. Sä tarviit apua", sanon täysin tyynesti.

"Sä vitun ämmä et hauku mua!" Nina huutaa.

"Anteeks", sanon ja nostan käteni ylös.

Käännyn kohti Tayloria ja sanon: "mennään, tääl on jotenki negatiivinen tunnelma."

Lähdemme seuraavalle tunnille, joka kuluu hitaasti. Minä en voi keskittyä, kun ajatukissani on pelkkä Nina. Mietin, kerronko Tobiakselle tästä.

Tulen tungoksen mukana käytävään. Näen Tobiaksen seisovan nurkalla odottamassa minua. Menemme yhdessä kotiin. Tai minä menen heille.

"Moi", sanon tavalliseen tapaani ja huomaan heti, kuinka Tobias katsoo minua tarkemmin kuin yleensä. Sydämeni alkaa hakkamaan nopeampaa. En ehtinyt tarkistaa näkyykö kasvoissani jälki Ninan lyönnistä.

"Mooii", Tobias sanoo mietiskellen. "Onks jotain tapahtunu?"

Tuo kysymys saa minut jännittymään. Jos kerron hänelle, hän menee huutamaan Ninalle enkä halua enää yhtään tappeluita.

"Ei mitää, miten nii?" sanon niinkuin en muka tietäisi.

"Älä valehtele!" poika tiuskaisee ja lyö kätensä seinää vasten. Olen hänen käsiensä välissä loukussa. Kyynel valahtaa poskelleni. Pelkään häntä, vaikka rakastan häntä. Tämä tuo mieleeni kaikki ne asiat, mitä hän on tehnyt minulle.

"Hei sori, älä itke", poika sanoo huolestuneena.

Katson vain lattiaa, koska en halua näyttää heikkouttani. Kyyneleet vain valuvat silmistäni, vaikken haluaisi itkeä. Itken aina väärissä tilanteissa.

"Kato mua", poika sanoo jämeällä, mutta lempeällä äänellä.

En nosta katsettani lattiasta. Tobias ottaa hellästi kiinni leuastani ja nostaa leukaani niin, että katseemme kohtaavat. Hän laittaa kätensä poskelleni ja pyyskäisee peukalollaan kyyneleeni. Sen jälkeen hän koskee hellästi huulillaan omiani.

Hän irrottautuu suudelmasta ja nyt otsamme koskevat toisiaan.

"Anteeks rakas! Mä en vaa halua et kukaan satuttaa sua", hän kuiskaa ja saa lisää perhosia vatsaani. Tuo yksi sana. Tuo yksi ainoa sana hänen sanomanaan saa minut hulluksi.

"No sun exä kävi rasittavaks", sanon hiljaa, mutta niin, että Tobias kuitenkin kuulee sanani.

"No voi vittu ihan oikeesti, mikä sitä vaivaa", Tobias sanoo vihaisena.

"Hei älä sit mee puhuun sille. En jaksa nyt enempää draamaa", yritän puhua järkeä hänelle.

"Mut..", hän yrittää sanoa, mutta keskeytän.

"Ei muttia, ei anneta sen pilata meidän onnea", sanon ja painan huuleni hänen omilleen. Hellä suudelma muuttuu nopeasti kiihkeämmäksi.

Sori tää on lyhyt luku mut yritän nyt kirjottaa tän loppuun vaikka mulla ei oo oikee motivaatioo. Et sori ku tää lopou tosi nooee ja varmaan aika huonosti ku ei mul oo ideoita oikee.