Ethän katoa pimeyteen

8. Kielletty

NOEL
Syyskuu vaihtui lokakuuksi, päivät alkoivat lyhenemään ja ilmat kylmenemään. Minun ja Tonyn ruotsin projektin olisi tarkoitus olla loppusuoralla, mutta tuskailimme edelleen hälyyttävän varhaisessa vaiheessa. Olin viettänyt pojan kanssa viimeisen kolmen viikon aikana iltapäivät joka tiistai ja torstai. Toisinaan olimme tavanneet myös sunnuntaisin tai maanantaisin riippuen siitä, miten saimme aikataulumme sopimaan yhteen.

Torstaisin Tony tuli aina säbätreeneistä päin, ja niin oli myös tänään. Oli torstai-iltapäivä, 7. lokakuuta ja kello läheni puolta viittä. Istuin kirjaston edessä olevalla penkillä ja kiedoin takkia paremmin ylleni. Kylmä lokakuinen sää tunkeutui luihin ja ytimiin, ja harmittelin, etten ollut ottanut kaulaliinaa mukaan. Kirjasto oli tänään poikkeuksellisesti kiinni, ja jollain aamuaivoillani olin ehdottanut niinkin hyvää vaihtoehtoa, kun tehdä tämänpäiväinen homma ulkona.

Tony lompsi paikalle takki auki, ilman hanskoja tai päähinettä. Sen hiukset olivat hieman märät, ja aloin miettimään, yrittikö tämä kenties hankkia itselleen jonkin sortin hypotermiaa. Se ei sanonut mitään, istahti vain viereeni ja alkoi tuijottamaan eteensä.

Annoin katseeni kiertää Tonyssa, ja minun oli myönnettävä itselleni, että olin tehnyt samaa viime aikoina luvattoman paljon. Faktahan oli se, että olisin voinut tuijottaa häntä loputtomasti. En oikein osannut kuvailla, mikä se reaktio oli, minkä poika sai aikaan minussa; en ollut vielä uskaltanut ottaa siitä selvää pysähtymällä ajatuksieni ja tunteitteni ääreen kunnolla.

Olin ollut tämän lähellä viime aikoina itse asiassa niin paljon aikaisempaa enemmän, että olin huomannut pojan kasvoissa olevan kolme arpea. Yksi niistä oli selkeästi näkyvillä, ja sitä olisi ollut mahdotonta olla näkemättä heti ensi tapaamisella pojan kanssa, mutta olin huomannut kaksi muuta, vaikeammin huomattavissa olevaa arpea vasta aivan viime viikkojen aikana. Toinen niistä oli korvan takana, vasemmalla puolella Tonyn kehoa. Se alkoi muutama sentti korvalehden takaa, ja jatkui siitä alaspäin. Kuinka pitkälle, sitä en tiennyt. Vähintään paidan kaulukseen asti.

Toinen viime aikoina huomaamistani arvista kulki pojan leukalinjaa pitkin. Se oli hyvin haalea, mutta näkyvillä, jos sitä osasi katsoa. Ja senhän minä nykyään osasin.
Siitä lähtien, kun olin ensimmäisen kerran arven nähnyt, olin kokenut pakottavaa tarvetta koskea siihen. Kuljettaa sormeani sitä pitkin kevyesti. Aloittaa leukaperältä, lii'uttaa pitkin vahvaa leukaluuta ja pysähtyä pojan huulien kohtaan. Kenties koskettaa niitäkin. Minun oli vaikea istua aloillani, kun hän oli niin lähellä.

Kolikon kääntöpuolena häpesin omia ajatuksiani aivan jumalattomasti, ja toisinaan jopa ahdistuin niistä. En kokenut olevani homo, vaikka sitä minulle olikin iskostettu päähän viimeisen vuoden ajan, mutta minun oli pakko myöntää itselleni, ettei yksikään tyttö ollut ikinä, koskaan aiheuttanut minussa vastaavaa reaktiota, jonka tuo poika vieressäni sai aikaan.

"Mihin me jäätiin tiistaina?" Tony kysyi yllättäen ja heräsin ajatuksieni transsista. Minun oli pakko palata takaisin todellisuuteen ja tähän hetkeen, vaikka olisin halunnut kellua siinä ihanassa hiljaisuudessa ja antaa katseeni levätä pojassa. Todellisuuteen, jossa tuo poika vain ja ainoastaan halveksi minua.

"Ömm, eh, en mä muista..."
Tony nappasi auki olevan tietokoneen sylistäni, ja sain pojan ripeästä toiminnasta jonkinlaisen paskahalvauksen.
"Hei", parahdin ja nappasin koneen äkkiä itselleni läimäyttäen kannen kiinni ja painoin sitä säikähtäneenä rintaani vasten.

Tony katsoi minua silmät sirillään.
"Jos siellä nyt oli joku homoporno pyörimässä, niin arvaa mitä, ei kiinnosta paskan vertaa. Anna se ny vaan tänne niin mä katson mihin viimeksi jäätiin, okei?"

Ei vittu.

Idioottina tajusin jälkikäteen, miltä toimintani oli näyttänyt, ja olin tukehtua häpeään. Se puristi kaulaani ja levisi punastumisena kasvoilleni.
"Ei siellä mitään sellasta ollut, helvetti soikoon. Mutta älä yhtäkkiä vaan nappaa toisen omaisuutta itelles jatkossa, kiitos."
"Juu juu."
Näin hänen silmissään pilkehtivän jonkinlaisen huvittuneisuuden, ja minun teki mieli vajota maan alle. Sen sijaan pakottauduin avaamaan tietokoneen uudelleen, ja työnsin sen pojan käsiin.

Tony silmäili aikaansaannostamme tovin. Lopulta se huokaisi pitkään ja painoi koneen kannen kiinni. "Ei tästä taida tulla vittujakaan. Meillä on helvetti viikko aikaa."
"Mun mielestä se on tähän mennessä ihan ok. Pitää vaan pistää vauhtia, että saadaan loppu valmiiksi", yritin, ja Tony rämähti nauruun.
"Vittu joo. Mä haluan nähdä kun sä menet tämän kanssa Koppelon eteen ja sanot, että nyt alkaa esitys."
"Meillä on se viikko vielä aikaa."
"Jaa. Mä tarvin tupakan ennen kuin ryhdyn mihinkään. Tekis varmaan sullekin hyvää, vaikutat olevan vähän herkillä."
Huvittuneisuus pyrki uudelleen pojan kasvoille, ja tämä kaivoi taskusta kaksi tupakkaa ja ojensi toista minulle.
Pudistin tiukasti päätäni.
"En edelleenkään polta. "
"Tiedän. Sanoinkin, että tekis varmaan hyvää, tää rentouttaa pirusti."
"Mä veikkaan, että toi ei tee hyvää yhtään kenellekään."
"Jaa-a, mun kohdalla se ei ainakaan enempää paskaa voi aiheuttaa, joten win-win tilanne."

En vastannut enää mitään, sillä olin oppinut nauttimaan hiljaisuudesta pojan seurassa. Se antoi minulle aikaa ajatella, aikaa vain olla ja pysähtyä siihen hetkeen. Katsoin kuinka Tony sulki silmänsä ja veti savua sisäänsä. Sitten poika avasi suunsa, ja savu pakeni kiemuroina ilmaan tämän hengähtäessä syvään ulospäin.

"Mua ei häiritse sun homous", Tony yhtäkkiä sanoi ja laski tupakan huuliltaan, "mutta pidä mut jooko pois sun fantasioistas, okei?"

Pulssini kiihtyi yhtäkkiä kolminkertaiseksi ja sydämeni tykytti kurkussa. Hain sanoja mutta onnistuin vain aukomaan suuta typeränä. Tiesin, että olin jäänyt kiinni pojan tuijottamisesta, ja jonkinlainen harmituksen ja häpeän aalto pyyhkäisi ylitseni.
Se tuntui puristavan minua kasaan paljon voimakkaammin, mitä olisin ikinä osannut odottaa.