Ethän katoa pimeyteen

12. Kauris keskellä leijonalaumaa

TONY
Tiistaiaamu oli kolea. Kylmä, sateinen ja hämärä. Tällaset aamut toivat väkisin mieleen viimeisen Venäjän kaduilla viettämäni. Se 12-vuotias poika ei nähnyt määränpäätään, mutta minä näin kyllä. En ehkä kauaskantoisesti, mutta riittävän pitkälle tähän aamuun.
Liikuntahalli kiviseinineen nökötti harmaana tien varressa ja tallustin kohti sen ovia.

Kello oli pian 8 aamulla, eikä asfalttipihalla näkynyt ristin sielua. Muutama auto kökötti parkissa, mutta kaikkialla oli hiljaista.
Pysähdyin ovien eteen ja kaivoin tupakan taskusta. Ehkä hieman ironista vetää röökiä liikuntahallin edessä, mutta mikä elämässäni ei olisi ollut.

Hämärältä kadulta lähestyi poika, jonka kävelytyylistä tunnistin saman tien Niiloksi. Poika käveli pienesti vaappuen puolelta toiselle ja sen askeleet oli pitkiä harppauksia.
"Tony!", se huikkasi päästyään lähemmäs, mutta nyrpisti sitten nenäänsä ja peitti kädellään suutaan.
"Eikö sun pitäny lopettaa ton myrkyn vetäminen? Valkku ei tykkää."
"En oo saanu vielä aikaseksi", hymähdin.

Oli tarpeeksi iso edistysaskel, etten vetänyt enää huumeita. Eksyin niiden pariin vain 14 vuoden ikäisenä, mutta uuteen sijaisperheeseen ja tehokkaaseen hoitoon pääsemisen jälkeen olin päässyt aineista eroon aika nopeasti vain 2 vuoden käytön jälkeen.

"Kuulin, että sait joukkueen täyteen ajoissa", Niilo sanoi aihetta vaihtaen, mutta pysytteli edelleen loitolla minusta aivan kuin yksikin henkäys savua aiheuttaisi tälle varman  äkkikuoleman.
"Joo. Ei ainakaan jäänyt yhtään viime tippaan", hymähdin tupakka huulten välissä killuen.
"Se Noelko siis?"
"Jep."
"Atte tykkää."
"Ei kiinnosta."
Niilo vetäytyi hiljaiseksi ja alkoi sitten lampsimaan sisälle. Tumppasin tupakan ja seurasin poikaa hallin pukuhuoneisiin.
Ovi narahti perässämme sulkeutuen ja katseeni liukui pukuhuoneen läpi kelaten paikalla olijat.

Yhtä heistä en olisi odottanut näkeväni.

Se istui aivan nurkassa kiinni, sen hiukset olivat sekaisin ja se näytti siltä, että olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla kuin siinä penkillä istumassa kymmenen muun pojan parveillessa ympärillä. Se vilkaisi minuun sivusilmällä, mutta ei liikahtanutkaan. Näytti siltä, ettei se uskaltanut.

Kävelin pojan viereen, laskin tavarani penkille ja aloin kiskomaan vaatteitani pois vaihtaakseni ne pelitamineisiin. Noelin katse värähti ja tiesin, että se oli meinannut vilkaista minuun mutta hillinnyt sitten silmiensä liikkeen ja keskittynyt tuijottamaan seinää edessään.
Vedin tummat farkkuni pois jalasta ja Noelin sormet näyttivät puristuvan penkin reunan ympärille. Kiskoin liikuntashortsit tilalle, ja sormien puristus näytti hellittävän.

Joukkueemme valuessa pelikentälle Noel tuli viimeisenä, parin metrin päässä muista. Näytti siltä, että kauris olisi tiputettu keskelle leijonalaumaa.

Valmentajamme virnisteli kentän keskellä tyytyväisenä nähdessään joukkueen vihdoin koolla täysilukuisena. "Loistavaa. Tällä porukalla aloitetaan nyt ja tammikuussa ollaan sitten lyömättömiä. Jokainen tehköön parhaansa alusta alkaen."

Valmentajamme oli jakanut aamun treenin kolmeen osaan. Seurasin vähän väliä Noelin suoriutumista, ja toisen harjoitteluosan lopussa se alkoi vihdoin rentoutua ja näyttää siltä, ettei olisi halunnut vain juosta päätä pahkaa pihalle hallin ovista. Kaikki meni itse asiassa täysin normaalisti ja ainakin Noelin näkökulmasta varmasti todella hyvin, kunnes kolmannessa harjoituksessa meidät jaettiin kahteen joukkueeseen valmentajan halusta treenata pelitilanteita. Noel joutui eri joukkueeseen Aten kanssa, ja vaikka minä, Sebastian ja Aaron olimme itse asiassa Noelin joukkueessa, tiesin Aten käyttävän tilannetta hyväkseen.

Harkkapeliä oli kestänyt viitisen minuuttia, kun Noelin onnistui napata pallo Aten lavasta ja syöttää se Reetulle. Aten silmät pullistuivat ja kun Noel pahaa-aavistamattomana käänsi vihanhallintaongelmaiselle pojalle selkänsä, Atte tönäisi sitä jumalattomalla voimalla lapojen kohdalle. Noelilla ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä tilanteesta ehjin nahoin vaan se kaatui maahan suorilta jaloilta niin, että sen polviin tuli taatusti ikävät palovammat lattiasta.