Ethän katoa pimeyteen

13. Perseelleenhän se meni

TONY
Perjantaina myrskysi. Syysloma oli alkamaisillaan, mutta sitä ennen oli velvollisuudesta istuttava muutama tunti koulunpenkillä. Päivän velvollisuuksiin kuului myös ruotsinkielisen pohtivan esseen, jota olimme Noelin kanssa vääntäneet viime viikot niska limassa, esitteleminen Koppelolle.

Ulkona jyrähti ja ruotsin luokan ikkunat helisivät. En olisi ihmetellyt, vaikka ne olisivat tipahtaneet lattialle. Koppelon luokka tuntui olevan ihan eri laatua kuin muu koulu, enkä tiennyt miksi se vaikutti sata vuotta muuta rakennusta vanhemmalta.

Vaikutelma ei johtunut pelkästä hajusta, mikä luokassa tuttuun tapaan leijui, vaan kaikki tavaratkin olivat jotenkin kymmenen kertaa kuluneempia kuin muualla. Ehkä pulpettien kynillä täyteen raapustetut pinnat kertoivat jotain Koppelon oppituntien mielenkiintoisuudesta.

Uusi jyrähdys vavisutti koulurakennusta. Noel tappeli tietokoneensa kanssa, josta työmme oli tarkoitus näyttää Koppelolle, mutta se ei jotenkin saanut laitettaan toimimaan. Se pureskeli hermostuneen oloisena huultaan ja välillä pyyhkäisi vaaleanruskeaa hiuspehkoaan pois silmiltään. Sen silmät kohtasi hetkeksi omani, mutta se laski katseensa heti ja vaihtoi painoa hermostuneesti jalalta toiselle. Mua huvitti, että se oli jotenkin niin paniikissa yhden kouluprojektin takia.

"No ei minulla nyt koko tuntia ole aikaa, tässä tauolla piti hoitaa yhtä sun toista", Koppelo marisi ja naputti teatraalisesti jalallaan lattiaa, "Onko se essee siellä vai ei?"
"No kun vit- ei tää helv- siis tää ei nyt toimi!" Noel parahti ja veteli sormiaan hiustensa lomasta. Olin oppinut huomaamaan, että se teki niin stressaantuneena.

"No kuule poika, nyt ei auta. Pistäpä se nyt toimimaan", Koppelo totesi niin kuin Noel voisi halutessaan korjata luokassa todennäköisesti jo vuosikausia vallinneen surkean netin toiminnan sormia napsauttamalla.

"Ei mee nettiin", sanoin hiljaa, "Ei se voi tehdä mitään."
"Mä koitan jakaa mun puhelimesta", Noel älysi ja alkoi kaivaa puhelinta taskustaan. Kun esitelmämme vihdoin avautui tietokoneen näytölle, Koppelo huokaisi tyytyväisenä. "Luulin jo, että yritätte luistaa."

Se ei arvannutkaan, kuinka monta tuntia aikataulujen kanssa säätämistä, työtä ja sanaharkkaa oli projektin takana.

Noel siirtyi viereeni ja aloitimme. Koppelo kuunteli tyytyväisenä Noelin täydellistä ruotsin kielen ääntämistä, ja pojan saadessa oman osuutensa loppuun hymyili maireasti.

Minun kohdallani hänen kulmansa sen sijaan rypistyivät valehtelematta joka toisen sanan jälkeen niin, että se näytti paksujen kulmakarvojensa kanssa ihan pöllöltä. Minun oli vaikea pidättää naurua mielikuvan kerran päästessä valloilleen, ja loppuosuus esseestä meni alkuosaakin enemmän penkin alle. Joka tapauksessa homma oli vihdoin ohitse, perseelleenhän se meni mutta olipahan tehtynä.

"Annan arvostelun loman jälkeen", Koppelo huikkasi perääni, kun kiisin pihalle luokasta. Noel jäi vielä keräilemään tavaroitaan Koppelon armoille, mutta en nyt juuri jaksanut ajatella sitä, olisiko minun jonkun käytösetiketin mukaan pitänyt jäädä odottelemaan sitä.

Caisa tuli vastaan käytävän päädyssä ja tarrasi käsivarteeni. "Pliis sano että sulla on tupakkaa", tyttö sanoi ääni valittaen, "Multa on loppu enkä nyt just saa mistään."
"Sano päivä jollon mulla ei olis ollu röökiä mukana?", hymähdin ja nakkasin tälle repun sivutaskusta tupakan. "Mennään vetään pikaset savut."

Kävelimme ulos kaatosateeseen ja kastuin läpimäräksi samantien. Isot, pulleat vesipisarat iskivät takkiani vasten ja imeytyivät läpi parissa sekunnissa. "Miks vittu toi katos on noin kaukana", Caisa kiljui pinkoessaan pitkillä, hoikilla koivillaan pihan poikki niin, että lammikoiden vesi räiskähteli joka suuntaan.

Tämän perässä harppoessani sain ravasta suurimman osan  päälleni, mutta olin luovuttanut yritykseni säästyä edes jotenkin kuivana sillä samalla sekunnilla, kun ulkoilmaan päästyämme ensimmäinen vesipisara oli tipahtanut hiuksiini.

Nyt vesi valui noroina pitkin kasvojani, pisarat liukuivat nenänvartta pitkin ja nokkuivat maahan hiuksistani. Katokseen päästyämme olisi ollut jo ihan sama asia jäädä vaan suoraan sateeseen, mutta röökin vetäminen kaatosateessa nyt oli luonnollisestikin tuhoon tuomittu ajatus.

"Tsiisus", Caisa puuskahti ja sytytti tupakan ojentaen sytkäriä sitten minulle.
"Vedetään samasta", vastasin, ja tyttö kohautti olkiaan. "Ihan miten vaan."
Se hengitti savua sisäänsä jonkin aikaa, kunnes vilkaisi minuun. "Oot edelleen koukussa?"
"Ai röökiin vai? En mä oo koukussa, ei vaan huvita lopettaa."
Caisa nauroi vastaukselleni, ja niin naurahdin itsekin.
Vittu enpä.
"Ota loput", tyttö hymähti ja asetteli tupakan huulteni väliin suu vinossa hymyssä, "ellei sitten just nyt huvita lopettaa?"

Hymähdin, otin tupakan omiin käsiini ja pienesti kauemmas vetäytyen vedin ensimmäisen henkäyksen. Caisa jäi tutkimaan minua suurilla, sinisillä silmillään joita ympäröi musta kajaali. Olin tottunut sen katseeseen, se tuntui samalla tavalla avonaisesti tuijottavan jokaista poikaa, jonka kanssa oli tekemisissä; minun kanssa nyt suhteellisen usein.

"Ootko napannut jo jonkun mimmin wanhoihin?", Caisa kysäisi ja vaihtoi asentoaan katoksen puisella penkillä. Se kietoi takkiaan tiukemmin ympärilleen, mutta sai sen läpimärästä pinnasta tuskin minkäänlaista lämpöä. Tyttö tärisi, muttei vaikuttanut halukkaalta lähteä.

"Miks mä ne uudestaan tanssiin?", vastasin hymähtäen ja päästin savua pihalle huulteni raosta. Vuosi sitten Caisa oli pyytänyt minua omaksi parikseen tämän ja Amelien ollessa silloin lukion toisella. Amelie oli napannut mukaansa Kasperin ja kaikille oli viimeistään siitä päivästä lähtien ollut selvää, että ne oli kusessa toisiinsa.

Minä ja Caisa sen sijaan oltiin aina oltu vaan kavereita. Olin menettänyt poikuuteni tytölle heti lukion ensimmäisissä kemuissa, mutta molemmille oli alusta alkaen selvää, että se oli vaan pelkkää seksiä. Sitä paitsi, emme olleet nussineet kuin kerran sen jälkeen ja nyt koko ajatus tuntui jotenkin oudolta ja vieraalta.

"No nyt on sun ikäluokkas virallinen aika, ehkä siks?", tyttö huomautti.
"On ne mua kyselly", vastasin, "mutta empä mä taida siihen rumbaan uudestaan lähteä."
Caisa tirskahti.
"Monenko tytön sydämen sä oot jo särkenyt vastaamalla kieltävästi? Onko Aada jo kysynyt sulta? Se joku Noel oli antanu sille pakit"
"Täh, Noel?", hämmennyin ensin. Aada oli yksi koulun suosituimmista tytöistä, ja vaikka se olikin luonteeltaan täysin Caisan vastakohta, olivat tytöt silti hyviä ystäviä, ja minun oli vaikea kuvitella, että Aadan kaltainen ihminen haaveilisi kaiken huomion ja suosion ulkopuolelle vetäytyvää Noelia parikseen.

"Ja ei kai se niiden koko maailmaa kaada", jatkoin sitten tuhahtaen ja tumppasin tupakan, "Koulu on täynnä paria vailla olevia kloppeja."
"Ei sunlaisia."

Nousin puupenkiltä vastaamatta tytölle ja astuin pois katoksen suojista. Vesipisarat alkoivat saman tien paiskautua kilpaa kroppaani vasten, mutten välittänyt niistä enää.
"Venaa", Caisa sanoi ja nousi ylös. Hän pysyi edelleen katoksen suojassa, joten astuin itsekin uudelleen sen alle. Peltikatto rämisi sadepiskojen alla niin, että korvissa soi.

"Miks Atte on ollu niin vittuunutunut sua kohtaan nää pari päivää? Onko teillä mennyt jotenkin sukset ristiin?"
Naurahdin kuivasti tytön sanoille.
"Yks pikku välikohtaus tiistaina säbäkentällä vaan. Atte ei uskalla haastaa suoraan mun kanssa mitään riitaa, siks se käyttäytyy noin ja tinttailee kun pikkukersa. Mutta eiköhän se pääse pian yli", sanoin ja kohautin olkiani.

"Muut ei suostunut avaamaan asiaa mitenkään eilen ku oltiin syömässä. Atte haistatteli vittua jokaiselle vastaantulijalle ja kun kysyin Aaronilta, tietääkö se mikä Attea riivaa, se käski kysyä sulta" Caisa selitti, "Inhottaa kun Atte muuttuu tollaseksi. Ei sille sillon viitti ees sanoa mitään."
"Ei muut uskalla avata mun asioita", hymähdin, "mutta ei tosiaan oo käyny mitään ihmeellistä. Atte vaan välillä on vähä tollanen."

Caisa oli hetken hiljaa ja vain tuijotti kaatosateeseen. "Pitäis varmaan mennä sisälle", tyttö lopulta huokaisi, "pian myöhästytään."

Käänsin katseeni tytöstä ja päädyin itsekin tuijottamaan maata piiskaavaa sadekuuroa. "Emmä taida enää sisälle tulla", totesin, "Lähen kotiin."
"Ei sulla voi vielä koulu loppua?"
"Mulla loppuu koulu sillon kun päätän niin."
"Jos aiot joskus valmistua lukiosta, kannattais edes suunnilleen noudattaa sitä lukujärjestystä, mihin sun aikataulu on kirjattu"

Suustani pääsi jälleen kuiva naurahdus tytön sanoille.
"Ei sun mun valmistumisesta tartte ressata, pidä huoli että pääset ite ylioppilaaksi. Mä tuun kyllä joskus perässä. Mutta nyt mä lähden lomalle, moido", sanoin, taputin Caisaa pari kertaa olalle ja astuin sateeseen suuntanani koulun sijasta oma koti.