It's not your job to save me - Blind Channel Oneshots

Salassa - Joel x Aleksi

Joel pov.

Joo kyllä me ollaan kuultu se. Ja ollaan kuultu se vitun monta kertaa. Ei voi oikeastaan kävellä Oulun kaduilla niin, ettei joku katsoisi kieroon. "Te olette liian nuoria" ja "Ette te tajua, mikä on hyväksi koko loppuelämälle." Joo kuultu on. Me ollaan kuultu se noin miljoona kertaa. Mutta eivät he tiedä, mitä he puhuvat. He kuvittelevat olevansa avuksi, mutta ei se niin ole. He eivät oikeasti tiedä.

"Taasko sä ajattelet muita?" tuo pieni olento kysyy. Hän katsoo minua sinisillä silmillään, ja minä en voi kuin miettiä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Nyökkään.

"Älä mieti niitä, ne on vaan kateellisia siitä kaikesta mitä meillä on, Aleksi sanoo, ja silittelee poskeani pienellä kätösillään. Hänen siniset tuikkivat silmänsä ovat minun koko maailma. Paikka jonne haluan uppoutua.

"Mä vaan haluaisin huutaa koko maailmalle, että sä olet mun", mutisen. Aleksi katsoo minua myötätuntoisena. Tiedän, että hän kokee samoin. Koska ongelmana on, että me emme voi olla yhdessä. Ainakaan julkisesti. Tai siis kyllä ihmiset epäilevät, mutta ei heillä ole todisteita.

"Sama, onneksi me voidaan olla edes tällä", Aleksi sanoo hymyillen maailman söpöintä hymyään. Hän laskee päänsä rinnalleni, ja minun käteni nousee automaattisesti silittämään noita vaaleita hiuksia. Aleksi tuhahtaa tyytyväisenä.

"Mä rakastan sua", kuiskaan. Aleksi hymyilee. Mä rakastan sua. Mä rakastan sua. Mun pikku Alletus. Mun.

"Mäkin rakastan sua, enemmän kuin mitään tai ketään muuta", Aleksi sanoo. Hymyilen. Noihin sanoihin ei kyllästy. Pusuttelen hänen hiuksiaan. (A/N Nyt pilaan teiltä kaikilta hiusten pusuttelun. Mutta ajatelkaa jos siellä on hilsettä tai jotain sellaista, ja sitten se menee sun suuhun! Ei mul muuta)

"Mä oon ihan varma, että jos ne tietäis meidän asioista, niin ne ois vaan kateellisia meille", sanon ennemminkin itselleni. Aleksi nostaa taas päänsä pois rinnaltani, ja suutelee minua pienesti ja hellästi. Vastaan tuon suudelmaan. Tämä on asia, jota rakastan Aleksissa. Siis ei suutelu... vaikka toki sekin. Tarkoitan sitä, että noin joka toinen hetki hänen kanssaan saa minut rakastamaan häntä vielä vain enemmän. Jokainen suudelma on aina toista hieman makeampi, ja täydellisempi.

Kun olen Aleksin kanssa, tajua, että hän on se, jota olen odottanut elämäni. Rakkautta, joka tuntuu oikealle. Ja Aleksi tuntuu oikealle. Ja juuri siksi haluaisin kuuluttaa koko maailmalle kaiken, mitä meillä on. Mutta en voi. Ja juuri nyt, juuri tässä hetkessä. Se on ihan okei. Ne ihmiset, jotka katsoo meitä vinoon, koska ei tiedä meistä, ne ei vaan tajua. Ne ei tajua meitä. Eikä niiden tarviikkaan. Me ollaan toisillemme se mitä me tarvitaan. On vaan Joel ja Aleksi, ja kaikki muu on turhaa paskaa, ja vaikka meidän pitää pitää tää koko asia salassa muilta, se on mulle aivan sama. Nämä meidän yhteiset hetket on sen arvoisia. Aleksi on sen arvoinen.

A/N

Tää ei ollut varmaan vahvinta minua, mutta ei se mitään. Tää luku oli ihan ookoo söpö.