It's not your job to save me - Blind Channel Oneshots

Mä pärjään - Joonas x Joel

(Tää nyt on tulevaisuudesta)

Joel pov.

En mä vaa jaksa. En jaksaisi. En todellakaan. Kello on liikaa. Liian monta yötä on kulutettu samalla tavalla. Silittelen Joonaksen hiuksia hellästi, jotta tuo minun pörröpääni ei heräisi. Hän on jo nukahtanut aikoja sitten Mäkin haluaisin nukkua. Todellakin haluaisin. Mä en vaan saa unta.

Nukkumatti on pidemmän aikaan ignoorannu mua. En mä vaan tiedä, mitä sillä on mua vastaan. Jotenki se tykkää heitellä sitä sen maagista unipölyä kaikille muille kun mulle. Vituttaa. Mutta ainakin on Joonas. Sen lämmin syli. Sen kupliva nauru. Pohjalla sitä saatana ollaan. Ollaan oltu jo pidemmän aikaa, mutta Joonas tekee matkasta sinne helpompaa. Joskus jopa mukavaa. Kiitos siitä. Ehkä mä sitten (taas) valvon sen unta. Ettei mörököllit vaan yllätä.

Mä elin palatsissa. Tavallaan. No en ihan. Mutta mun elämä näytti just sellaselta mukavalta, kivalta ja kaikkee. Mä olin saanut ihan kivasti massii musa hommist. Sanottakoon, että mä elin ylellisyydessä nykyään. Mulla on iso koti, poreamme, ja kaikki muutkin mukavuudet. Mutta kuten sanonta sanoo. Raha ei voi ostaa onnea... tai jotain.

Eikä se voikaan. Mä tiedän sen. Mä nukuin mun pehmeissä, paljon maksavissa lakanoissa monta yötä, enkä saanut unta. Halusin vaan pois. Joten joo, raha ei osta onnea. Mutta mä tiedän, mikä voi ostaa onnen. Tai oikeastaan kuka. Joonas. Sen puolesta olisin valmis vaikka... en mä tiedä. Kuolemaan. Antamaan kaiken, mitä mulla on. Sen onni = mun onni. Niin helppoa se on.

"Joel", kuulen Joonaksen äänen. Käännyn  katsomaan hänen unenpöpperöisiä kasvojaan. Kauniit ne ovat. Todella kauniit. Tekisi mieli vaan jäädä tuijottamaan koko elämäksi. Upea.

"Mä pärjään", vakuuttelen. Joonaksen lempeät huolestuneet silmät eivät ole enää väsyneet. Hän ottaa paremman asennon sylissäni.

"Sä oot nyt toistanu tota kolme vuotta", Joonas sanoo, ja silittää mun kylkiä hellästi. Tekisi mieli itkeä, en itke. Joonas on vain liian ihana. Pysyy vierellä, vaikka mä oonkin tällänen. Ihan vitun rikki, sekaisin... vieläkin. Kaiken jälkeen, mä en oo osannu koota palaisia yhteen.

"Niinpä, mutta se on totta. Mä pärjään. Sun kanssa. Ei se helppoo aina tee, mutta sä helpotat, ei se aina oo just sellasta, mitä elokuvissa. Mutta sun kanssa... paha maailma ei ookkaan yhtäkkiä aivan niin paha, sanon. Joonas hymyilee.

"Samoin. Tiedätkö? Mä luottasin sun käsiin vaikka mun elämän", Joonas sanoo. Nuo sanat merkkaavat minulle oikeasti paljon. Hänellä (kuten minulla) on mukavasti luottamusongelmia, jotka ovat häirinneet meitä. Olen hetken hiljaa. Etsin sanoja, jotka haluavat tulla suustani.

"Sä oot kaikki, mitä mulla on. Sä oot parasta mitä mulle on koskaan tapahtunu. En tiiä missä olisin ilman sua, enkä halua ajatellakkaan", sanon, ja otan tuon lähemmäs itseäni.

"Säkin... jos kaikki tää kaikki turha paska otettais pois, ja sä olisit se joka jäisi mulle, mua ei haittais. Sä oot ainoa kenet tarvin tässä hirveessä maailmassa. Mä lupaan olla aina sun. Vaikka kaikki muu muuttuis, tää ei muutu. Me ei muututa.", Joonas sanoo. Hän tulee ihan lähelle, ja me olemme hiljaa. Silittelen tuon selkää. Kyyneleitä ei tule, mutta itkettää. Joonas on mulle kaikki.

Jäämme tähän. Mua ei väsytä. Joonasta ilmeisesti väsyttää, mutta hän haluaa pitää mua lähellään, kun mä en jaksa mun ajatuksia. Kun mä en pysty niihin. Me valvotaan koko yö. Ei puhuta mitään, mutta ei nukutakaan.

Ja kun aamun ensimmäiset säteet loistavat Joonaksen kasvoille, mä tajuan, että selvisin tämänkin yön. Ja se on pelkästään hänen syytään. Rutistan hänet lähelleni, ja suutelen pitkään.

A/N

Joonas alkoi letittää Nikon tukkaa, mutta pian hänen hiuksensa irtosivat. NIKO KÄYTTÄÄ PERUUKKIA!!!

Tää on nyt mun kaverin tekemä teksti lmao.