It's not your job to save me - Blind Channel Oneshots

Scream - Enna

Enna pov.

Tw: Itsemurha (en yleensä laita tw:tä mut ajattelin tähä laittaa)

Tunnetta on vaikea selittää. On kuin kaikki olisi sirpaleina, mutta mikään ei ole muuttunut. Ainakaan ulkopuolella. Niiden muutamien sekuntien aikana, mä olen kyllä muuttunut. Vai olenko? Olo on liian utopistinen. Liian käsittelemätön.

Haavat olivat liian tuoreita.

Ei ollut ollut aikaa nuolla niitä puhtaiksi.

Tai käsitellä niitä.

Ne vain ovat siinä.

Vuotavat huurteiseen maahan. Hiljaa.

Maailma tuntuu vaan niin tyhjältä. Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, jolloin täysin ymmärrän Feel Nothing biisin. Olenhan minä aikaisemminkin ollut paskana. Ei mun elämä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut. Tai jos on niin niissä ruusuissa on ollut helvetin pistävät piikit. Katson puhelinta yön pimeydessä. Koko maailma on pysähtynyt. Tai oikeastaan pelkästään minun maailmani. Tai no koko fandomin maailma.

Ihmiset oli ihan rikki.

Kommentti kentät oli täynnä itkua.

Ne oli yhtäkkiä täynnä surua.

Siltikään kaikki eivät ole rientäneet kodeistaan itkemään, ja huutamaan. Kaikki on aivan normaalia. Miksi? Ei pitäisi olla. Koska tämä ei ole normaali yö. Silti tämä ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä.

Mä nimittäin olen Blind Channel fani. Mun elämä ei ehkä ollut kauhean helppoa. Oli vanhemmat jotka ei vaan ymmärtänyt, miksi mä halusin fanittaa kuutta miestä, jotka joi, ja soitti rockia. Oli luokkalaiset, jotka ei tykännyt musta. Ei ne kiusannut, mutta se mitä ne teki, ei ollut hirveen kaukana kiusaamisesta. Ne syrji, ja katsoin niin helvetin vinoon aina jos mä tein, tai sanoin jotain. Ei ollut yhtäkään ystävää. Ei ketään jolle kertoa huolet, vitsit murheet, ja tapahtumat Mutta kaikki oli... no ei hyvin, mutta siedettävää, kun oli jätkät. Niiden musa, niiden vitsit, niiden fanit, jotka ymmärsi.

Oli jotenkin ihanaa olla niiden fani. Jätkät oli vaan jotenkin niin aitoja. Ei peitellyt sitä mitä ne oli, tai mitä ne teki. Lisäksi kaikki Blind Channel fanit, joihin olin tutustunut olivat aivan ihania. En mä tiedä, ehkä se oli vaan mun mielipide, mutta jotain ainutlaaituista meissä faneissa oli.

Nyt me kaikki oltiin ihan vitun rikki. Koska kaikki fanit rakasti jätkiä.

Ja ainakin mä olisin ollut valmis vaikka kuolemaan niiden puolesta.

Jos joku olisi kysynyt, että tapanko jätkät vai minut... mä en ois epäröinyt hetkeäkään.

Siinä kohtaa mä olisin mieluusti vaikka maannut jo haudassa.

Koska ne oli mulle koko maailma.

Ne oli Euroopan kiertueella. Mulla oli ikävä niitä, mutta olin ihan helvetin ylpee niistä. Siitä mitä ne oli tehnyt. Siitä että niiden unelma pääsi toteen. Olikohan ne onnellisia? Ne oli just lentämässä takas. Euroopan ja Amerikan kiertue oli pussitettu, ja Suomi odotti. Kai ne oli. En mä tiedä. Mä olin stalkannut niiden lentoa puolihuolimattomasti samalla kun olin kuunnellu musaa, ja lakannut kynsiä Joonas Porko tapaan. Ja sitten se vain tapahtui.

Istun pienellä puiston penkillä. Yritän kieltää sen. Liian paljon uupuu mun sisältä. Ne oli mun elämä. Mun koko vitun maailma. On niin tuskallista, että se on niin lopullista. Eikä mulla ole ketään jota syyttää. Kyyneleet valuvat hiljalleen pitkin mun poskia. En tiedä, mitä ajatella. Hiljaisuus alkaa käydä raskaaksi.

Koska te annoitte toisen tien niille, jotka halusi vuotaa verta.

Koska te annoitte äänen niille jotka halusi huutaa.