It's not your job to save me - Blind Channel Oneshots

Frendi - Olli x Aleksi

Olli pov.

Katson tuota mustaa pörröpäätä. Joka joskus oli vielä minun. Bassoni lepää sylissäni. Haluaisin mennä vain suudella noita huulia, joiden maun tiedän täsmälleen. Haluaisin mennä ja halata tuota. Tiedän täsmälleen, miltä tuoksuisit, jos tekisin sen. Mutta en voi tehdä. Me sovittiin, että päästetään irti. Vaikka en mä sitä halunnut.

"Olli! Pitäisikö meidän laittaa tuohon kohtaan se sun bassokuvio?" Aleksi huutaa, ja katsoo minua kysyvästi. Niissä ei ole enää rakkautta... ainakaan sellaista rakkautta. Menen katsomaan raitoja, mitä tuo bändin pienin värkkäilee päivät ja jotkut yötkin.

"Niin mikä kohta?" kysyin. Yritän käyttäytyä normaalisti. Haluan tehdä tämän Aleksille helpoksi. Minulle tuo sama yritys on jo toivoton. Tästä ei saa minulle helppoa, vaikka yrittääkin. Aleksi toistaa pienen pätkän. Yritän kuulla, mutta hänellä on kuulokkeet. Koputan niitä hymyilen. Aleksi katsoo minua hämmentyneenä, kunnes tajuaa. Hän laittaa kuulokkeet korville. Perhoset lepattavat, kun Ale hipaisee minua vahingossa.

"Joo vaikka, kuulostaa hyvältä, hyvää duunia little man", luettelen nopeasti. Pienen nopean pohdinnan jälkeen pörrötän noita mustia hiuksia. Aleksi hymyilee.

"Okei, no mä jään studiolle vielä hetkeksi. Pitäähän mun työstää sitä mun omaakin biisiä, ja meidän yhteisiä biisejä. Sitten vielä se Robinin kanssa tehtävä biisi", Aleksi sanoo, ja näyttää vähän kauhistuvan työmäärää, mutta yritää piilottaa sen.

"Hei. Tehäänkö sillä tavalla, että sä et tee duunia enää yhtään. Meet kotia, ja et ajattele töitä. Katot Frendejä, ja syöt Ainon lakritsijäätelöä", sanon. Viiltää syvältä, että en voi mennä hänen kanssaan Aleksille, ja antaa nukahtaa syliini. Viiltää syvältä, että vielä muutama kuukausi sitten me söimme yhdessä Aleksin lempijäätelöä, ja katsoimme yhdessä Aleksin lempisarjaa. Se ei ole enää Aleksi ja minä. Se on vain Aleksi ja vain Olli. Erikseen. Jos kukaan edes tajuaa mitä tarkoitan...

"Okei, kiitti Olli. Sä oot ihana frendi", Aleksi sanoo. Frendi. Sä oot hyvä frendi. Frendi. Frendi. Kaveri. Ystävä. Vain kaveri. Niin... se sattuu.

"Tottakai", sanon, ja lähden tilanteesta helvettiin. Aleksi sulkee koneen, ja kipittää perääni. Laitan kengät jalkaan, ja lähden kotia.

"Olli!" Aleksi huutaa. Käännyn katsomaan. Hän seisoo studion ovella, ja katsoo minua. Hän näyttää siltä, että hän haluaisi sanoa jotain suurta. Haluaako hän yrittää uudelleen?

"Hyvää yötä", hän sanoo sitten hiljaa. Kyyneleet nousevat.

"Hyvää yötä", sanon, ja lähden harppomaan kotia päin. Tunnen Aleksin tuijotuksen itsessäni. Kyyneleet kastelevat poskeni. Soimaan itseäni. Tämä on typerä syy itkeä... ei mulla ole edes syytä itkeä.

Kotona lyyhistyn eteisen lattialle, ja romahdan. Minä todella kuvittelin, että Aleksi on se oikea. Me vielä sovittiin suhteen alussa, että vaikka välillä sattuis, niin koitetaan aina mennä yhdessä läpi. En mä tiedä mikä homma meidän suhteessa oli, mutta se oli täydellinen. Sä kuulit mun sanat, vaikka olin hiljaa. Me oltiin niin täydellisiä.

Mietin sitä iltaa.

"Olli sä olet ihana ihminen, mutta... mä en vaan tunne samalla tavalla enää", sanoit. Se mursi minut. Sun sanat vain viilsi jostain syvältä, koska ennen sua ajattelin, että kukaan ei voi välittää minusta sillä tavalla.

"Aleksi... älä tee tätä", sanoin hiljaakin hiljempaa. Katsoit minua kyyneleet silmissä. Olit empaattisin ihminen, jonka tiesin. Tiedän, että se oli sinullekin vaikeaa.

"Anteeksi, mä en voi mun tunteille mitään", Aleksi sanoi hiljaa.

Enkä mä voinut mun omille tunteille mitään.

Koska mä rakastan sua edelleen.

A/N

Tälläst tännää.