TAUOLLA!! ✰𝙼𝙾𝚁𝙴 𝚃𝙷𝙰𝙽 𝙹𝚄𝚂𝚃 𝙰𝙻𝙸𝚅𝙴✰

11. En vaan pysty!

KIIRAN POV:

On mennyt noin kuukausi siitä kun Viola muutti. Asiat ei ole mennyt yhtään parempaan suuntaan. Olen sinänsä itsetuhoisempi, eikä ruoka myöskään niin hyvin maistu. Vaikeinta on koulu. En jaksa tai pysty käydä koulua.

Herään väsyneenä 10:45. On tiistai. Minun olisi pitänyt olla jo 8:50 koulussa, mutta olen ilmeisesti nukahtanut uusiksi. Isäni on vrm töissä, eikä ole voinut herättää. Olen nukkunut vrm 9h, mutta silti väsyttää aivan saatanasti.

Otan puhelimeni käteen, ja nään heti kaksi poissaolo merkintää. Huokaisen ja laitan puhelimen pois. Tunnen pienen kivun ranteissa. Nostan hihojani. Haavat mitä teen harpilla on kivuliaita mutta jäljet ei kestä kauvaa. Nousen hitaasti ylös jottei ala huipata.

Verensokeri ovat vrm vähän alhaalla koska en ole syönyt hetkeen. Menen pöydälleni ja otan sakset. Istun penkille ja katson rannettani. Avaan sakset ja katson hetken teriä. Asetan astetta tylpemmän terän rannettani vasten ja vedän sen painaen rannetta vasten.

Teen tylpällä päällä muutaman kerran, kunnes katson terävempää puolta. Otan saksista paremman otteen jotta saan vedettyä terävemmällä puolella. Asetan terän iholle ja vedän ensin hennosti. Alan vetämään painaen terää monta kertaa eri kohtiin. Alan huomaamaan kauniita veri helmiä joita tulee haavoista.

Otan peperia ja pyyhin veret pois. Nielaisen ja nousen tärisevin jaloin ylös. Tunnen kyynelten puskevan silmistäni. Puren kämmenselkääni jotta saisin pidettyä itkun sisälläni. Hellitä otettani kädestä ja katson kättäni. Syvät hampaan jäljet. Huokaisen ja menen vessaan.

Katson itseäni peilistä. Tummat silmän aluset ja sotkuiset hiukset. Huuhtele kasvoni kylmällä vedellä ja kuivaan ne. Harjaan hiukseni ja laitan ne sotkunutturalle. Istun sängylläni. Katson puhelimeni näyttöä, jossa näkyy monia vastamattomia puheluita Violalta.

Päätän vihdoin soittaa hänelle takaisin. Soitan hänelle videopuhelun. "Moi" tuo sanoo iloisesti. Hymähdän vastaukseksi. "Olit soittanut" kysyn. "Nii halusin vaa tul juttelee" tuo vastaa. Nyökkään. "Miten siellä on mennyt?" Päätän kysyä. "Tosi hyvin, oon saanut paljon kavereita ja oon yhes koulun suosituimmas kaveriporukassa!!" Tyttö hihkuu.

"Kuulostaa kivalta" sanon ja väännän kasvoilleni feikki hymyn. "Entä miten siel on menny" tyttö kysyy. "Ihan hyvin, oon saanut uusii kavereita kans" pieni valkoinen valhe. "Hyvä, mut mun pitää lopettaa, koulu alkaa pian" tyttö toteaa. "Joo moikka" vastaan ja lopetan.

Lyön pääni seinään ja katson kattoon. Nostan jalat koukkuun ja pidän käsiä polvien päällä. On mennyt noin muutama tunti enkä ole tehnyt muuta kun istunut samassa asennossa kuunnellen musiikkia ja välillä itkien.

On mennyt noin tunti. Kuulen kun ovi aukeaa. Kiroan mielessäni jo sitä miten isä reagoi siihen että olen lintsannut koko päivän. Kuulen tuon heti kävelevän huonettani kohti. Pieni pelko hiipii itseeni. Tuo avaa oveni ja näyttää hieman pettyneeltä. Pyyhin nopeasti kasvojani jottei ne näytä niin kosteilta.

"Kiira mikset sä oo ollut tänään lainkaan koulussa?" Tuo kysyy hieman vihaisena mutta kumminkin eniten pettyneenä. Olen vain hiljaa ja katson pois päin tuosta. "Kiira vastaa mulle" tuo sanoo hieman huolestuneena. "Ei se vaan oo niin helppoa!" Sanon ja katson tuota silmiin. "Mä en vaan jaksa! Tai pysty!" Saan sanottua mutta ääneni säröilee välillä.

Isäni tulee viereeni istumaan. "Mikset?" Tuo kysyy. "En vaan pysty. Koulu on tällä hetkellä asia mitä jaksan vähiten, mua ei kiinnosta olla siellä. Mulla ei oo mitään siellä, ei yhtään mitään" sanon ja lopussa tunnen kyyneleet silmissäni.

Tuo ottaa minut haliin ja silittää selkääni. "Sun on rakas pakko jaksaa" tuo sanoo. Pudistin päätäni. "Mä en oikeesti jaksa!" Sanon ja menen sikiö asentoon. Tunnen hengitykseni tihenevän. Siirryn kauvemas isästäni, ja suljen silmäni.

Kyyneleille ei näy loppua. Ahdistus kasvaa sekuntti sekuntilta. "Shh rakas yritä hengittää rauhassa, nenän Kautta sisään suun kautta ulos" isäni yrittää neuvoa. Pudistelen päätäni, enkä pysty liikkua kunnolla. Isäni yrittää ottaa minut halaukseen mutta hötköhdän ja väistyn hieman. Kiira ei. Et voi pelätä ahdistuskohtauksessa omaa isääsi joka yrittää AUTTAA!

Menen lähemmäs isääni joka ottaa minut halaukseen ja rauhoittelee minua. "Ihan rauhassa" tuo kuiskii minulle rauhalliseen sävyyn. "Ei mitään hätää rakas" tuo kuiskaa ja keinuttaa meitä puolelta toiselle hitaasti. Tunnen hetken päästä että hengitykseni alkaa tasaantua.

Pyyhin tärisevin käsin kasvojani. Isäni halaa minua vielä uusiksi. Halaan häntä takaisin.

---------------
Sanoja: 641
Tää oli vähän sekava🥲🥲