TAUOLLA!! ✰𝙼𝙾𝚁𝙴 𝚃𝙷𝙰𝙽 𝙹𝚄𝚂𝚃 𝙰𝙻𝙸𝚅𝙴✰

27. Haluuksä Kyydin

Kiiran pov:

Herään kun puhelimeeni soitetaan. Avaan silmiäni väsyneenä ja nostan puhelimeni vierestäni laturista katsoakseni kuka soittaa. Yllätys yllätys violahan se. Lyön luuriin ja olen jatkamassa nukkumista kunnes Katson kelloa. Puoli yksi päivällä. Oho ehken sittenkään nuku enää.

Laitan violalle viestin että mitä asiaa. Tuo alkaa jälleen jankkaamaan siitä että pääseekö hän yöksi meille. En vastaa tuolle sillä olen jo ihan tarpeeksi monta kertaa sanonut ettei hän pääse.

Alaan katsoa netflixistä jotain sarjaa. Nukuin hupparilla jaq kollareilla sillä olen kokoajan jäässä ihan sama kuin lämpimällä pitää tätä taloa. Menen keittiöön ja avaan jääkaapin. Suljen sen sillä en halua syödä mitään.

Mistä vetoa että Joonas tulee käymään täällä varmaan vartin välein tarkastamassa etten ole karannut, tehnyt mitään tyhmää tai järjestänyt bileitä. Menen takaisin huoneeseeni ja istun pöytäni eteen.

Vaihdan netflixistä ruutuun ja alan katsoa sykettä. Meikkaan samalla. Meikkaan todella hitaasti sillä eihän minulla ole mihinkään kiire ja katson tuota ohjelmaa samalla. Saan meikattua  mutta jään istumaan pöytäni ääreen ja selaamaan tiktokkia.

Pitäisikö päästää Viola meille yöksi, olimmehan me koko ikämme parhaita kavereita? Hän kyllä teki todella paskasti ja ei pitänyt lupaustaan mutta silti. En kyllä halua tuota kännisenä tänne tai hänen kavereita. Yritän miettiä jotain vaihtoehtoa päässäni kun puhelimeni soi, Iskä. Vastaan tuolle.

"moi, herätunkö?" tuo kysyy. "et" vastaan. "hyvä, ootko syöny jotain?" tuo kyselee. "joo" vastaan nopeasti. "mitä" tuo kysyy epäuskoisena. "ööm.. Kaks leipää" vastaan. "Kiira" tuo sanoo niin ettei usko sanaakaan tuosta. "no mä syön pian ei ollu viel nälkä, älä hätäile siel kyl mä syön!" vastaan tuolle.

"lupaat sitte myös oikeesti" tuo sanoo. "juujuu" vastaan. "mun pitää mennä moikka oot rakas" tuo hyvästelee. "moi säki" vastaan ja lopetan puhelun. En syö, en varmana. Nousen ylös ja vaihdan vaatteeni. Tai no pidän kollarit mutta vaihdan hupparin tiukkaa pitkähihaiseen. Voisin käydä kaupassa hakemassa redbullia. Otan kuulokkeeni ja puhelimeni taskuuni ja lähden eteiseen.

Pääsen samalla lenkille, eli vielä parempi. Laitan 'hieman' likaiset airforceni jalkaan ja takin päälle. Tuolla on aika kylmä vaikka on alkukevät. Katson että on aivaimet ja muut ja lähdin. Selaan puhelintani kävellen mahdollisimman pitkää reittiä kaupalle.

Astun sisään liukuovista ja suuntaan heti juomahyllyille. Pienen etsinnän jälkeen löydän kuin löydänkin hyllyt. Katselen hetken valikoimaa ja mietin minkä otan. Otan yhden blue Redbullin ja yhden normaalin. Joudun kiertää koko kaupan ympäri että pääsen kassoille.

Miten ihmeessä täällä on näin paljon porukkaa? Kello on melkein kolme vasta, eikö porukka ole töissä johonkin neljään asti. Joka nurkassa on ihmisiä. Se alkaa ehkä jopa ahdistamaan sillä en pääse kaikista paikoista ihmisten ohi.

Pääsen ihmisten välistä luikkimaan edes vähän lähemmäs kassoja. Nään edessäni tutun miehen, Joonaksen. Kiroan mielessäni sillä ei nyt tekisi mieli alkaa jutella kellekään. Tuo tunnistaa ilmeisesti minut ja hymyilee. "moi" tuo sanoo. "moih" vastaan hieman ahdistuneena. "kaikki ok" tuo kysyy.

"joo, tääl on vaa iha superisti porukkaa ni vähä ahistaa" vastaan tuolle hieman naurahtaen. "no joo porukkaa ainaki on" tuo naurahtaa. "haluuksä kyydin kotii" tuo kysyy. "emmä, haluun mielummi kävel ku tuol on aika hyvä sää" sanon hymyillen. "ooksä varma?" tuo kysyy. "juu oon, kiitti silti" vastaan hymyillen. Pääsen vihdoin kassoille ja menen itsepalveluun sillä siinä ei ole paljoa ihmisiä.

Maksan redbullini ja lähden. Työnnän toisen niistä taskuuni ja toisen avaan heti kun pääsin ulos. Kävelen kotiin samalla hörppien redbulliani ja katsoen puhelinta. Kaivan avaimet valmiiksi käteeni ja avaan ulko-ovemme. Potkin kenkäni pois jaloista ja takin laitan naulakkoon.

Vien toisen rebullini jääkaappiin ja toisen vien huoneeni hyllylle jossa komeilee korkea pino Redbull tölkkejä. Menen istumaan sohvalle katsoen netflixiä. En tiedä yhtään miksi tai missä vaiheessa hengitykseni alkoi vaikenemaan. Tuntuu etten saa happea, että kurkkuuni on juuttunut palanen joka ei lähde.

En tiedä miksi, tuossa sarjassakaan ei ollut mitään joka olisi voinut triggeröidä mitään tälläistä. Pistän puhelimeni viereeni ja nousen paremmin istumaan yritän saada hengitystä normaaliksi kunnes tunnen silmieni kirvelevän ja pian myös kostuvan. Heiluttelen sormiani samalla yrittäen rauhoittua. Tästä ei tule mitään. Haluan auttaa asiaa pahimmalla tavalla mutta en samalla halua.

Joudun tyytymään ainoaan vaihtoehtooni. Otan puhelimeni vierestäni ja tärisevin käsin menen etsimään joonaksen numeroa. Hetken mietinnän jälkeen painan soita nappia ja nostan puhelimen korvalleni.

"moi Kiira" tuo vastaa melkein heti. "J-joonas, voiksä tulla tänne" sanon ääni täristen, josta varmasti kuulee että olen alkamassa itkeä. "tottakai, onks jotain käyny?" tuo kysyy huolissaan. Olen hetken hiljaa sillä en pysty puhua. "saan paniikkikohtauksen" saan sanottua jonka jälkeen puhelimeni tippuu jalkojeni päälle ja tunnen kuinka ahdistus ja kurkussa kiristävä tunne kasvaa. En saa happea.

Kuulen oven aukeavan pian ja Joonas melkein juoksee luokseni. Tuo ottaa minut halaukseen ja rauhoittelee. Saan hetken päästä hengitykseni tasattua ja pyyhin hihallani kyyneliä pois. "kiitos" sanon hiljaa. "ei Kiira rakas sun ei tarvi kiittää mua" tuo sanoo takaisin yhä halaten. "tiiäksä mistä toi ois voinu johtuu?" Joonas kysyy pienen hiljaisuuden jälkeen. Kohautan olkiani vilkaisten tuota. "ei niille tarviikkaan aina olla syytä" tuo sanoo hiljaa.

_______

Joonas jäi vielä hetkeksi kunnes sain hänet uskomaan että pärjään yksin nyt. Hän lähti ehkä Vartti sitten. Kello lähenee kahdeksaa. Voisin käydä suihkussa. Menen suihkuhuoneeseen ja vedän hupparin päältäni pois. Katson rannettani jossa on punoittavia ja valkoisia jälkiä. Huokaisen hieman katsoen rannettani.

Tulen suihkusta ja vaihdan päälleni yökkärit. Teen skin caren ja laitan hiukseni letille. Tuijotan itseäni peilistä. En tykkää näystä. Nousen ylös tuoliltani ja Kävelen pari askelta kokovartalo peilini luo. Nostan huppariani ylemmäs. Haluan alkaa itkeä näystä. En tykkää siitä yhtään. Vihaan kroppaani.

Tunnen kyynelten alkavan puskea silmistäni pikkuhiljaa. Irrotan käteni hupparin reunoista jonka seurauksena se tippuu alas. Haluan vain olla täydellinen. Niinkuin kaikki muutkin. Menen vessaan ja vedän lavuaarikaapin alta vaa'an. Astun sen päälle ja odotan että luvut nuosevat pikku hiljaa nollasta ylemmäs kunnes se pysähtyy lukuun, 48kg.

Tuijotan lukua vedet silmissä. Miksi olen tälläinen? Miksi en voi olla täydellinen? Astun pois vaa'alta ja työnnän sen takaisin kaapin alle. Tipahdan vessan lattialle. Tuijotan seinää jalat koukussa nojaten päätä polviini.

Tunnen kuinka kyyneleet vierii vähän väliä poskiani pitkin. Tunnen kuinka kurkkuun nousee palanen ja kädet alkaa täristä. Hengitykseni raskaantuu ja raskaantuu sekuntti sekunnilta. Ei, ei kiltti toista paniikkikohtauksia.

Sanoja: 975