The dark side of my mind |Noel|

2. Sekava ja pelokas?

Joel:

Istun ruokalassa Joonaksen kanssa. Ruuaksi on lohikeittoa. Ihan okei, kyllä tätä nyt syödä voi. Parempaa kuin läskinen lihakastike tai jauho perunamuusi, joten en valita. Huomaan, kuinka uudet ykkösluokkalaiset tulevat syömään ja tähyilen, jos näkisin Nikoa. Hän vaikutti mukavalta ja haluaisin korjata hänen oletuksensa minusta. En halua jäädä hänen mieleensä pölvästinä, joka kaatoi hänet maahan ensimmäisenä päivänä.

Havahdun ajatuksistani Joonaksen puheeseen. "Hei kato, tuolla on Olli!" hän huudahtaa ja vilkuttaa kädellään Ollille, joka lähtee tämän huomatessaan kävelemään meidän pöytää kohti. Olli asuu Joonaksen naapurissa. Hän on vuotta nuorempi, mutta silti he ovat Joonaksen kanssa erottamattomat parhaat ystävät.

Minä itse olen tutustunut Joonakseen vasta viime vuonna lukioon tullessani, kun osuimme samalle luokalle ja istumaan vierekkäin ensimmäisenä päivänä. Olen joskus vapaa-ajalla hengaillut myös Ollin kanssa, koska ei minulla kovin montaa ystävää ole Joonaksen lisäksi. Yläasteella olin aika yksinäinen, sillä minua kiusattiin, mutta lukiossa kaikki on alkanut mennä paremmin ja olen saanut uusia ystäviä.

"Hei, mitäs teille kuuluu?" Olli kysyy istuessaan Joonaksen viereen. Hänen perässään tulee kaksi muutakin poikaa. Toinen on aika lyhyt ja omistaa mustat hiukset. Toinen on selkeästi isompi kokoinen brunette. "Hyvää kuuluu, mitäs sulle?" Joonas kysyy takaisin.

"Eipä kummempia. Tässä on muuten Aleksi ja Tommi." hän esittelee ystävänsä. Nyökkään vain hyväksyvästi Aleksin hymyillessä minulle ujosti. "Okei. Ootteko kaikki samalla luokalla?" Joonas kysyy ja katsoo kaikkia vuorotellen.

"Ei. Tai siis minä ja Olli ollaan, mut Tommi on eri luokalla. Ollaan tunnettu Tommin kanssa yläasteelta saakka" Aleksi selventää asiaa minun ja Joonaksen vain nyökytellessä. Katseeni osuu ruokalan oville, jossa huomaan Nikon seisovan. Hän katselee ympärilleen surullisen oloisena ja on vetänyt hupun syvälle päähänsä.

"Nikokin on tuolla" sanon Joonakselle, joka kääntyy myös katsomaan oville päin. Samoin tekevät kaikki muutkin. "Tunnetteko te sen?" Olli kysyy hieman ihmeissään. "No ei me kauheesti. Mut tää yks tunari onnistu kaataa sen käytävälle aamulla, ku yritti ottaa puhelintansa takas multa." Joonas selittää ja virnistää minulle.

Katson häntä tuimasti. "No ihan olis voinu käydä kelle vaan" totean täysin normaalilla äänen sävyllä. "Joo joo, niin varmaan." Joonas nauraa. Muutkin ovat alkaneet nauraa, joten minunkin pokkani pettää ja hymähdän tilanteelle vähän. Kaipa sitä olisi voinut katsoa eteensä.

Naurun loputtua Aleksi avaa suunsa. "Se on meidän luokalla. Mut se vaikutti mun mielestä vähän oudolta..." hän sanoo hiljentäen ääntään loppua kohden. Kohotan toista kulmakarvaani hieman. "Mitä sä tarkoitat?" kysyn. En tiedä miksi, mutta Niko alkaa kiinnostaa minua koko ajan enemmän ja enemmän. Jollain oudolla tapaa hän vetää minua puoleensa.

"No en mä tiiä. Eka se vaikutti vaan ujolta, mut välitunnin jälkeen se on ollu ihan vauhko. Ihan ku se pelkäis, et joku käy sen päälle tai jotain en mä tiiä" Aleksi selittää.

"Joo no mä oon samaa mieltä. Se vaikutti myös vähän sekavalta ku opettaja pyysi sitä kertomaan itsestään." Ollikin yhtyy Aleksin mielipiteisiin. Nyökkään vain ja pysyn hiljaa. Vai että sekava ja pelokas?

"Ehkä sitä vaan jännittää. Aika iso koulu kuitenkin" Joonas lopulta toteaa. Huomaan sivusilmällä, kuinka Niko istuu toiselle puolelle ruokalaa yksinään. Minun käy häntä sääliksi. Haluaisin mennä juttelemaan hänelle, mutta en halua pelotella häntä enempää. Jos hänellä on muutenkin ahdistava olla täällä, niin ehkä päätä pidemmälle häntä aiemmin tönäisseelle kakkosluokkalaiselle jutteleminen ei auta asiaa.

- - -

Koulupäivä on vihdoin ohi ja lähden kävelemään pihan poikki kohti mopoani. Matkalla huomaan Nikon ja päätän yrittää jutella hänelle. Haluaisin tutustua paremmin, joten voisin vaikka kysyä hänen puhelinnumeroaan. "Hei Niko!" huudan vähän matkan päästä pojasta. Hän ei taida kuulla minua, sillä hän ei tee elettäkään vastatakseen.

Pääsen Nikon luokse ja kosketan tätä hellästi olkapäähän. Hän säikähtää kosketustani ja kääntää vauhkon katseensa minuun. Huomaan kuulokkeet hänen korvillaan. Selitys aiemmalle välinpitämättömyydelle siis löytyi. Niko vetää kuulokkeet korvistaan ja hymyilee minulle.

"Ai moi Joel" hän sanoo. "Heippa. Sori vielä siitä aamusta. Mietin et oisko sulla antaa puhelinnumeroa. Tai siis jos haluut sen tälläiselle kahelille antaa." Selitän ja naurahdan vähän loppua kohden. Yritän peittää sosiaalista epävarmuutta huumorilla. Ei ehkä ole tervein tapa käsitellä asiaa, mutta jokin tapa kuitenkin.

"Joo, kyllä mä voin sulle puhelinnumeroni antaa" Niko sanoo hymyillen ujosti. Annan puhelimeni hänelle ja hän näppäilee numeronsa siihen ja ojentaa puhelimen takaisin minulle. "Kiitos" sanon ja otan puhelimeni.

En kuullut Nikon vastaavan mitään, joten kohotin katseeni pojan kasvoille. Hän vain seisoo siinä paikallaan ja tuijottaa jotain takanani. Vilkaisen taakseni, mutta en nää mitään erikoista. Käännän katseeni takaisin Nikoon. "Onks kaikki hyvin?" kysyn häneltä vähän ihmeissäni ja heiluttelen kättäni hänen kasvojensa edessä.

Niko havahtuu ajatuksistaan ja katsoo minua pöllistyneenä. "Anteeks. Sanoiks sä jotain?" hän kysyy ja vääntää hymyn takaisin kasvoilleen. "Mietin vaan onko kaikki hyvin. Vaikutit jotenkin poissaolevalta?" totean edelleen vähän hämilläni. "Aa, joo. On. Joo on kaikki hyvin." Niko sanoo hieman sekavasti.

"No okei. Viestitellään" totean vielä pieni virne kasvoillani ja lähden kävelemään takaisin kohti mopoani. Sanomme vielä heipat toisillemme ennen kun käännämme selkämme toisillemme.

Alan ehkä ymmärtää, mitä Olli ja Aleksi ruokalassa tarkoittivat, kun sanoivat Nikoa "oudoksi". Toisin kun ilmeisesti heidän mielestään minusta se ei ollut huono asia. Olen kyllä hieman huolissani hänestä. Hän vaikutti todella pelokkaalta, niin kuin myös Aleksi oli ruokalassa todennut. Hän vaikuttaa mukavalta ihmiseltä ja todella toivon, että asiat hänellä olisivat hyvin.