The dark side of my mind |Noel|

6. "Mä pyydän, älä!"

Joel:

Viikot vierivät. Aikaa siitä, kun olin puhunut Nikolle viimeksi oli kulunut jo melkein kuukausi. Hän ei vastannut viesteihini. Olin yrittänyt soittaakin, mutta sekään ei näyttänyt auttavan. Joskus näin hänet välitunnilla, mutta hän näytti pakoilevan minua. Myös Aleksi ja Olli olivat yrittäneet saada kontaktia häneen, mutta hän oli liian ovela ja pääsi aina tilaisuuden tullen liukenemaan paikalta.

Olin ihan todella huolissani hänestä. Myös Joonas oli huomannut sen ja yrittänyt parhaansa mukaan auttaa minua. Asiaa ei auta kotioloni jotka nekin aiheuttavat minulle valtavasti stressiä. Minun on jatkuvasti huolehdittava Iirosta, sillä isä saattaa nykyään kadota jopa viikoksi tulematta kotiin. En tiedä, missä hän yöpyy tai oleilee kun ei ole kotona. Töistäkin hän sai potkut, joten raha tilanteemme on romahtanut totaalisesti. On meillä jotain säästöjä, joilla nyt yritän elättää minut ja Iiron.

Joonas yrittää saada minut puhumaan jollekin sosiaalityöntekijälle, mutta pelkään liikaa Iiron joutuvan johonkin huonoon kotiin. Ei hänellä nytkään kiva asunto ole, mutta tiedän etten kestä, jos minut ja Iiro erotetaan eri paikkoihin ja ikäeromme takia niin todennäköisesti kävisi. Olen varmaan itsekäs. En vain kestä ajatusta menettää häntä. Hän on ainoa joka minulla on. Äiti lähti, nyt näyttää siltä, että isäkin. Niko huolestuttaa ja tunnen oloni jatkuvasti hieman ulkopuoliseksi myös muiden jätkien kanssa. En voi menettää Iiroa.

Nousen sängylle istumaan ja otan puhelimen käteeni. Kello on vähän vaille kahdeksan. Iiro oli mennyt kaverilleen yöksi, sillä on perjantai. Näpyttelen esiin Joonaksen numeron ja laitan tälle viestin, jossa kysyn haluaisiko hän lähteä kanssani ulos. Tarvitsen nyt raitista ilmaa, enkä jaksaisi aina olla yksin.

Saan vastauksen alta aikayksikön ja sovimme tapaavamme koulumme pihalla, sillä sinne molemmilla on kohtalaisen lyhyt matka. Lähden kävelemään kohti koulua vain puhelin taskussani. Hyvä kun siinä on edes akkua.

Niko:

Istun kylmällä asfaltilla pitäen käsiäni pääni suojana. Olin juossut tänne pakoon tuota mustaa oliota, joka oli ilmestynyt ovelleni tänä iltana. Erilaiset äänet päässäni olivat lisääntyneet viimeisen kuukauden aikana ja olin varma, että tuo musta hahmo oli nyt tullut toteuttamaan uhkauksensa.

Hän oli sanonut, ettei minun pitäisi luottaa kehenkään. Etenkään Joeliin. Olin väittänyt vastaan, mutta joka kerta, kun yritin vastata Joelin viestiin se uhkaili minua. Lopulta tänään olin mennyt. Vastustanut häntä. Halusin niin kovasti nähdä Joelin, joten kirjoitin yöllä salaa lapun ja sujautin sen tänään koulussa Joelin reppuun.

En ymmärrä, miten hän sai tietää, mutta nyt olen varma, että hän aikoo toteuttaa uhkauksensa. Hän todella aikoo tappaa minut. Alan itkeä jälleen hysteerisesti, kun huomaan tuon hahmon lähestyvän minua. Otan linkkuveitsen taskustani. Jotain hyötyä Tomaksesta ja hänen tyhmistä kavereistaan. Ilman tätä minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia puolustaa itseäni.

Tumma hahmo lähestyy minua. Pidän linkkuveistä tärisevässä kädessäni ja yritän perääntyä taaksepäin. Pahaksi onnekseni kuitenkin kompastun johonkin ja kaadun selälleni. Näen hahmon tulevan päälleni. "PÄÄSTÄ IRTI" huudan itkien ja yritän osua häneen linkkuveitsellä.

Huudahdan kovaan ääneen, kun tunnen valtavaa kipua reidessäni. Suljen silmäni ja kuulen juoksuaskeleita läheltäni. "Älä tapa mua! Mä pyydän älä tapa mua!" anelen. Tunnen jonkun tarttuvan minusta kiinni ja yritän rimpuilla pois, kunnes kuulen Joelin äänen.

Joel:

Saavun koulun pihalle ja huomaan Joonaksen seisovan samalla nurkalla, jossa aina ennenkin olemme tavanneet. "Moi, mitä jätkä" Joonas toteaa, kun pääsen puhe etäisyydelle hänestä. Olen juuri vastaamassa, kun kuulen huutamista. Tunnistan äänen välittömästi ja niin tunnistaa myös Joonas. "Niko!" sanomme samaan aikaan ja lähdemme juoksemaan ääntä kohti.

Pääsemme nurkan taakse ja kauhukseni näen Nikon maassa pitelemässä jalkaansa. Juoksen hänen luokseen Joonas kannoillani ja kyykistyn hänen viereensä ottaen pojasta kiinni. Huomaan Nikon reidestä tulevan verta. Hänen reidessään on linkkkuveitsi, josta hän pitää toisella kädellä kiinni.

"Älä tapa mua! Mä pyydän!" Niko vaikeroi ja yrittää rimpuilla poispäin minusta. "Hei hei hei. Niko ei mitään hätää. Pysy vaan paikoillas" sanon tälle ja otan häntä paremmin syliini. Joonas katsoo vierestä järkyttyneenä ja alkaa ilmeisesti kaivaa puhelinta taskustaan soittaakseen hätänumeroon.

"Lä-lähtiks se?" Niko kysyy minulta värisevällä äänellä. Vilkuilen ympärilleni, mutta en näe ketään. Joonas katsoo minua kasvoillaan hämmentynyt ilme.

Olen itsekin hämilläni, mutta haluan saada Nikon rauhalliseksi. "Joo, lähti" totean ja vaihdan huolestuneen katseen Joonaksen kanssa, joka alkaa puhua puhelimeen ja kävelee hieman kauemmas.

"Sattuu" Niko nyyhkyttää sylissäni ja yrittää jälleen liikkua. "Älä liiku, se pahentaa" sanon hänelle ja yritän kuulostaa mahdollisimman rauhalliselta. Niko avaa silmänsä varovasti ja katsoo minua itkemisestä turvonneilla silmillä. Silitän tämän päätä koittaen saada häntä miettimään jotain muuta, kun kipua.

"Mitä mulle tapahtuu nyt?" hän kysyy vaikuttaen äärimmäisen pelokkaalta. "Kaikki kyllä järjestyy. Älä huoli." rauhoittelen. Juuri silloin Joonas tulee takaisin. "Ambulanssi on tulossa" hän sanoo. Olen huojentunut tiedosta, mutta Niko sen sijaan katsoo meitä kauhuissaan. "Ei. EI EI EI!" Hän huudahtaa ja yrittää nousta istumaan satuttaen itseään ilmeestä päätellen vain lisää.

Vedän Nikon takaisin syliini ja halaan tiukasti niin ettei tämä pääse liikkumaan yrityksistä huolimatta. "Ne haluu tappaa mut! Ette saa antaa mua niille!" hän panikoi ja alkaa itkeä vain entistä enemmän.

"Hei" yritän aloittaa, mutta Niko ei näytä rauhoittuvan ollenkaan. "Nyt! Niko!" saan hänet nostamaan katseensa jälleen itseeni. "Sulla ei oo mitään hätää. Mä en anna kenenkään satuttaa sua." sanon. En tiedä, miten saisin Nikon rauhoittumaan, joten käytän keinoa, jota olen monesti käyttänyt Iiron kanssa, tämän nähtyä pahaa unta; alan laulaa.

"Mä olen tässä sua varten, sua aina suojelen.

Kun murheet koittaaa meitä voittaa, vierelläsi taistelen.

Mä olen tässä empimättä, vaikka vuodet satuttaa

Jos sä tahdot, niin mä tahdon

Niin mä tahdon."

(- Mä olen tässä, Mikko Harju)

Aloin laulaa ja huomaan Joonaksen katsovan minuun suu ammollaan. Keinuttelin Nikoa varovasti sylissäni, jotta hän rauhoittuisi paremmin. Varoin kuitenkin satuttamasta häntä enempää. Ambulanssi saapui paikalle ja Joonas meni kertomaan ensihoitajille tilanteen.

He ilmeisesti ymmärsivät tilanteen laidan, sillä yksi heistä tuli luoksemme hiljaa. Niko oli onneksi sulkenut silmänsä, eikä nähnyt hoitajan asua tai ambulanssia. Aiemman reaktion pohjalta epäilen, että se ei olisi auttanut tilannetta ollenkaan.

"Hei Niko. Tää kirvelee vähän, mutta pian on parempi olo" hän sanoo nyt jo rauhallisemmin sylissäni lepäävälle Nikolle samalla käärien Nikon hihaa ylös. Huomaan väkisinkin varsin tuoreilta näyttäviä arpia hänen kädessään. Ensihoitaja pistää Nikolle jotain ruiskussa olevaa nestettä ja Niko inahtaa pienesti. "Ei hätää" kuiskaan edelleen keinutellen häntä.

Pian tunnen Nikon sykkeen hidastuvan ja kehon rentoutuvan. Katson kysyvästi ensihoitajaa, joka tuo paarit viereemme. "Rauhoittavia" hän sanoo minulle. Nyökkään ja siirryn syrjään, jotta ensihoitajat saavat Nikon ambulanssiin. "Lähteekö jompikumpi mukaan?" hän kysyy. Katson Joonakseen, joka vain nyökkää. Kipuan ambulanssin kyytiin ja se lähtee liikkeelle.

Katselen huolissani rauhassa makaavaa brunettea. Otan tuon kädestä kiinni samalla, kun hoitaja tutkii Nikon jalkaa. Ilmeisesti tilanne ei ollut yhtä paha, mitä olisi voinut kuvitella, sillä linkkuveitsi oli haavan aiheuttajan lisäksi toiminut jonkinlaiseksi tulppana verenvuodolle. Silitin peukalollani Nikon kättä. Voi Niko, miten sä oot tällaiseen tilanteeseen päätynyt? 

|| En ymmärrä, miten nimien keksiminen luvuille voi olla niin hankalaa... Nää nimet nyt on vähän mitä on. :D