The dark side of my mind |Noel|

4. Rauhallinen Joel Hokka

Niko:

Tuijotan itseäni vessan kokovartalopeilistä. Käsistäni valuva veri sotkee vessan lattiaa, mutta en kykene tekemään sille mitään. Olen liian paniikissa. Äänet päässäni käskevät tappaa itseni. Totella kiusaajia. He antoivat minulle linkkuveitsen sitä varten. Nyt olisi tilaisuus käyttää sitä.

Suunnitelmastani mennä nukkumaan, kun tulen kotiin, ei sitten ikinä tullut mitään. Kotimatkalla onnistuin nimittäin näkemään kiusaajani läheisessä puistossa. He eivät onneksi ehtineet nähdä minua, mutta valtava ahdistus valtasi pääni. Ja no sitten päädyin tähän. Istumaan vessan lattialle.

Heitän linkkuveitsen päin vastakkaista seinää. Vittu. Miksi aina minä. Miksi olen niin heikko. Katson jälleen käsiäni ja paniikki iskee päälle pahemmin. Olin tehnyt ainakin viisi uutta kohtalaisen syvää viiltoa käteeni.

Nousen ripeästi ylös ja alan etsiä ensiapupakkausta. Minua pyörryttää hieman, mutta en anna sen häiritä. Löydän vihdoin etsimäni punaisen paketin ja otan sieltä puhdistusainetta ja sideharsorullan. Avaan hanan ja laitan käteni sen alle. Puren hampaitani yhteen, jotta en huutaisi kivusta. Kyyneliä en kuitenkaan pysty pidättelemään.

Hoidan viiltoni loppuun ja laitan ensiapupakkauksen samaan paikkaan, josta sen löysin. Vedän hupparin, jonka olin ennen viiltelyä laskenut vessanpöntön kannelle, jälleen päälleni, jonka jälkeen otan suihkun käteeni ja huuhtelen lattialla olevat veriläikät.

Saadessani kaiken valmiiksi kävelen huoneeseeni. Kaadun sängylle ja jään vain tuijottamaan kattoa, kunnes kuulen taas sen saman äänen kuin koulussa. "Oot säälittävä" kuulen sen sanovan. "Ennemmin itkupilli" sanoo toinen ääni. "No ehkä molemmat" aiempi ääni jatkaa ja alkaa nauraa.

"Lopettakaa!" huudan heille, mutta se ei näytä auttavan. En saa enää selvää heidän puheestaan, mutta kuulen silti etäisen puheensorinan. Olen lopen kyllästynyt tähän. "Antakaa mun nukkua" soperran heille itkuisena.

En tiedä, kuinka kauan jouduin pyytämään, mutta lopulta he jättivät minut rauhaan. Silmäni painautuivat kiinni ja aloin vaipua ainakin jonkinlaiseen lepotilaan.

Joel:

Katson, kun Iiro juoksee innoissaan kaverinsa luokse ja alkaa selittää tälle jotain. Minua alkaa hymyilyttää. Ihanaa, kun saan nähdä Iiron noin iloisena. Ystävät piristävät kummasti oloa huononakin päivänä.

Päätän laittaa Joonakselle viestiä jospa hän haluaisi nähdä. Iiron harkat kuitenkin kestää tänään lähes kaksi tuntia ja Joonas asuu aika lähellä jalkapallokenttää. Muutenkaan ei huvittaisi mennä kotiin, vaikka tuskinpa isä vielä kotona on. Ihme jos yöksi tulee kotiin.

Puhelimeni värähtää, kun saan Joonakselta myönteisen vastauksen. Laitan hänelle vain hymiön vastaukseksi ja vedän kypäräni jälleen päähän. Matka jatkukoot Joonaksen taloa kohti.

- - -

Istumme Joonaksen sängyllä pelaamassa jotain urheilupeliä. "Damn it! Nyt kyl vaihtuu laji." Joonas huudahtaa, kun voitan hänet kolmatta kertaa putkeen tenniksessä. Hymähdän vain myöntyvästi ja lasken ohjaimen viereeni.

"Onks kaikki hyvin?" hän yhtäkkiä kysyy. Katson Joonakseen hieman kummissani. "Joo, kuin ni?" vastaan hymyillen hieman. Tiedän kyllä, että Joonakselta menee harvoin läpi valehtelu, mutta minkäs sille tavalla mahtaa, kun siihen itsensä totuttaa.

"Oot tosi vaisu. Yleensä oot kovaääninen sähläri ja erittäin kilpailuhenkinen. Korostettuna ERITTÄIN." Joonas naurahtaa. Hän halusi todennäköisesti keventää tunnelmaa ja onnistuikin siinä, kun alan nauramaan ja pukkaan tätä leikkimielisesti kylkeen. "Kai mullakin on oikeus olla rauhallinen?" kysyn hieman mukamas loukkaantuneena.

"Joo siis tottakai. Joel Hokka ja rauhallinen vaan on harvoin samassa lauseessa. Ellei siellä sit oo jotain erisuuruus merkkiä" Joonas lähtee juttuuni mukaan. "Ei nyt sotketa tähän mitään helvetin matematiikkaa!" sanon ja kaadun Joonaksen sängylle selälleni esittäen kärsivää. Tai ei minun tarvitse edes esittää. Matematiikka itsessään jo aiheuttaa suurta kärsimystä. Jopa ajatusten tasolla.

Pelleilemme hetken kunnes Joonaksen ilme vakavoituu uudelleen. "Mut oikeesti Joel. Tiedäthän et voit kyllä puhua mulle, jos joku painaa mieltä" hän sanoo minulle ja hakee koko ajan katsekontaktia kanssani. Joonaksen sanat lämmittävät minua toden teolla. Kerrankin minulla on oikea ystävä, tai niin ainakin toivon.

Arvon hetken ennen kuin avaan suuni. Kyllä minä Joonakseen luotan, mutta silti minun on vaikea puhua mieltä painavista asioista. Oli kyseessä kuka vain. "Joo tiedän mä..." vastaan vaisusti. "Okei, no haluutko kertoa vai mieluummin vaan unohtaa" Joonas kysyy ja katsoo minuun kasvoillaan rohkaiseva, mutta jokseenkin huolestunut hymy.

"Unohtaa... Mut mua pelottaa jättää Iiro yksin isän lähelle. Ilman et olisin tänään tullu kotiin silloin ku tulin, ni se olis oikeesti voinu vaikka lyödä sitä. Tai siltä se tilanne ainakin näytti ku tulin kotiin" Selitän Joonakselle samalla haroen hermostuneesti hiuksiani.

Joonas katsoo minuun myötätuntoisesti. "Toi on kyl ikävä kuulla. Toivottavasti asiat menis paremmaks. Ja ootte Iiron kaa, koska vaan tervetulleita meille, jos tilanne näyttää siltä. Mun vanhemmat kyl ymmärtää" hän sanoo ja laskee kätensä olkapäälleni, ilmeisesti tukea antamaan. Hymyilen tälle vain vastaukseksi. Ehkä tämä tästä ajan kanssa järjestyy.

|| Vähän lyhyempi luku tällä kertaa, mutta tää oli mun mielestä järkevä kohta vaihtaa luku :)