Let me bleed out, Leave me open (Oleksi)

Mua ahistaa

TW (Heti alkuun anteeks kirjotusvirheet, en jaksanu oikolukee XD)

Aleksi (POV)

Makasin sohvallani ja selasin puhelintani. Olli oli lähtenyt juuri hetki sitten, mutta sanoi tulevansa huomenna jo takaisin. Minulla oli jotenkin vapautunut olo, sillä nyt tiesin että Olli piti minusta samalla tavalla kuin minä pidin hänestä. En kuitenkaan voinut mitään sille pienelle äänelle pääni sisällä, joka kuiskaili koko ajan korvaani, että en tulisi koskaan riittämään Ollille. 

Osa minusta tiesi, että se on totta. En minä hänelle riittänyt. Olin lihava ja epävakaa. Tikittävä aikapommi. Voisin räjähtää milloin vain. Ei Olli kestäisi sitä osaa minusta. Ei hän jaksaisi koko ajan katsoa perääni. Olisin tuolle vain taakka. Vessan kaapissani lojuva partateräni vaikutti tällä hetkellä todella hyvältä pakokeinolta.

En minä voisi tehdä sitä, vaikka se kuinka tuntuisi hyvältä. Se ei ollut oikea tapa käsitellä tunteitani. En kuitenkaan voinut sille mitään, että kehoni päätti nousta ylös sohvalta ja kävellä vessaan. Rilla tepasteli perässäni vessaan ja käpertyi makaamaan sen oviaukolle. Avasin kaapin oven ja otin sieltä partaterän, jossa oli vielä hieman kuivunutta verta. Ei mikään hygieenisin vaihtoehto, mutta ei se ole ennenkään haitannut. 

Istuin vessan lattialle partaterä kädessäni. Katselin sitä hetken aikaa ja tunsin kyynelien valuvan poskiani pitkin. Nostin hupparini hihaa varovasti ja painoin terän ihoani vasten, kuitenkaan sitä viiltämättä. Mitä sä Aleksi odotat? 

Painoin terää ihooni, niin että se rikkoi sen. Tunsin ja näin, kuinka punainen veri alkoi valua pitkin kättäni. Fyysinen kipu paransi henkistä kipuani ainakin osittain. Kipu tuntui hyvältä kunnes se ei enää tuntunutkaan. Olin luvannut Joonakselle, etten enää viiltelisi ja tässä sitä taas ollaan. Heti seuraavan päivänä ranne auki. Mitähän Ollikin ajattelisi jos näkisi minut nyt? Varmaan lähtisi eikä koskaan enää palaisi takaisin. 

Vedin puhelimeni taskustani ja etsin yhteystiedoista Joonaksen numeron. En tiennyt kenelle muullekaan voisin nyt soittaa. Painoin soitto nappia ja asetin puhelimen korvalleni. Tunsin itkuni pahenevan kun kuulin Joonaksen äänen toisessa päässä. 

''Aleksi onko kaikki hyvin?'' Joonas kysyi huolestuneella äänellä. Yritin aukaista suuni puhuakseni, mutta ainut mitä tuli ulos oli itkunparahdukseni. ''Tapahtuko Ollin kanssa jotain? Tarviitko sä apua? Aleksi mikä on hätänä?''

''Tuu tänne kiltti'', sanoin itkuni lomasta. ''Mä tein sen taas''. 

Kuulin huokaisun puhelimen toisessa päässä. Kuulin myös jonkinlaista rapinaa ja seuraavaksi askelia. Joonas oli ilmeisesti noussut ylös ja lähti kävelemään. 

''Voi Aleksi'', tuo huokaisi hiljaa itkuisella äänellä. ''Mä oon siellä kymmenen minuutin kuluttua. Onko sun ulko-ovi lukossa?''

''Ei oo'', sanoin hiljaa ja vedin polveni koukkuun rintaani vasten. Halasin niitä tiukasti ennen kuin tiputin partaterän lattialle. Se kilahti ikävästi. 

''Okei, pysy siinä, mä oon kohta siellä'', Joonas sanoi ja kuulin kuinka tuo käynnisti autonsa ennen kuin lopetti puhelun. 

Painoin pääni polviani vasten ja annoin kyyneleiden valua poskilleni. Puristin käsilläni jalkojani vain lähemmäs rintaani, enkä välittänyt siitä, että harmaat collarini olivat varmasti tahriutuneet verestä punaiseksi. Miksi sinä Aleksi aina menet pilaamaan kaiken? Hetki sitten oli niin hyvä olla. Ollin kanssa oli hyvä olla, mutta heti kun tuo lähti paha olo valtasi koko kehoni. Miten yksi ihminen saattoikaan olla niin turvallinen, että pahat ajatukset pysyivät kokonaan poissa. 

Tunsin Rillan tökkivän minua märällä nenällään, jolloin suoristin jalkani niin, että koirani pystyi kiipeämään syliini makaamaan. Rapsutin sen päätä kyyneleiden edelleen virratessa poskilleni. Päässäni olevat äänet eivät edelleenkään pysyneet hiljaa. Ne käskivät nostaa partaterän lattialta ja viiltää uudelleen, kunnes kipu lakkaisi. 

Ajatukseni kuitenkin katkesivat kun kuulin ulko-oven avautuvan ja sen jälkeen kuulin juoksuaskelien lähestyvän vessaani. Joonas ilmestyi oviaukkoon ja hänen kasvoistaan päätellen hänkin oli itkenyt. Hän lähestyi minua varovasti ja laskeutui viereeni istumaan. 

Joonaksen kasvot laskeutuivat katsomaan vertavuotavaa rannettani. Hän nosti sen syliinsä varovasti ja tutki sitä hetken aikaa ennen kuin nousi ylös hakeakseen ensiapulaukkuni. Hän palasi takaisin ja otti laukusta puhdistusaineen, vanulappuja ja sideharsoa. 

Katselin tuon työskentelyä, kun hän kaatoi puhdistusainetta yhdelle vanulapulle. Joonas otti kädestäni kiinni ja veti vanulapun haavani ylitse. Se kirveli hieman, mutta en antanut sen häiritä. Puhdistamisen jälkeen hän otti sideharson ja alkoi pyörittää sitä ranteeni ympärille. Kun hän oli valmis hän auttoi minut ylös ja lähti kuljettamaan minua olohuoneeseen, jossa Joonas istutti minut sohvalle. Hän veti viltin hartioilleni ja tuli viereeni istumaan kietoen kätensä ympärilleni. Laskin pääni hänen olkapäälleen. 

''Tapahtuko Ollin kanssa jotain, joka sai sut viiltelemään?'' Joonas kysyi varovasti. Pudistin nopeasti päätäni ja katsoin tuon sinisiä silmiä. 

''Kaikki meni Ollin kanssa täydellisesti. Se tykkää musta samalla tavalla kun mä siitä'', sanoin ja tunsin jälleen yhden kyyneleen putoavan poskelleni. Joonas kuitenkin pyyhki sen nopeasti pois, aivan kuin se ei koskaan olisi pudonnutkaan. ''Mua vaan rupes ahdistaan ajatus siitä, että mä en riitä Ollille. Mä olen Joonas rikki eikä Olli jaksa mua kattella pitkään, jos se saa tietää tästä'', kerroin ja viittasin ranteessani olevaan sidokseen.

''Aleksi rakas. Olli ei ikinä tuomitsis sua tästä. Se haluais vaan et sä lopetat tän'', Joonas kuiskasi varovasti. ''Sä oot meille kaikille rakas ja me ei haluta nähdä sun kärsivän''.

''Mua vaan ahistaa ihan hirveesti'', sanoin ja purskahdin taas itkuun. Joonaksen kädet kietoutuivat tiukemmin ympärilleni. 

''Sun pitää puhua näistä sun tunteista Ollille. Kyllä se ymmärtää'', Joonas sanoi. 

''Niin kai'', kuiskasin hiljaa. Hautasin kasvoni Joonaksen olkapäähän. Ehkä tuo oli oikeassa. Ehkä minun pitäisi puhua Ollille tästä. Olli osaisi varmasti auttaa minua. Mutta miksi se sitten ahdisti näin paljon?

En koskaan ehtinyt miettimään kysymykseeni vastausta, sillä tunsin silmäluomieni valuvan kiinni ja pian olin jo unessa. Juuri nyt olin turvassa ajatuksiltani ja itseltäni.