Let me bleed out, Leave me open (Oleksi)

En tarvii mitään

Aleksi (POV)

Heräsin siihen kun tunsin Ollin säpsähtelevän allani. Hän mumisi unissaan jotakin epämääräistä ja kun käänsin katseeni tuon kasvoihin näin, että Ollin posket olivat kosteat. Tuo oli varmaankin itkenyt unissaan. 

Nousin varovasti istumaan sängylle Ollin viereen ja silittelin tuon olkapäätä hellästi yrittäen herätellä tuota, mutta tuloksetta. Olli vain jatkoi säpsähtelyään ja näin kuinka tuoreita kyyneliä alkoi valua tuon jo valmiiksi kosteille poskille. 

''Olli'', kuiskasin samalla kun aloin hellästi ravistella tuota. ''Olli, herää. Olli''. 

Jouduin ravistelemaan tuota vielä hetken aikaa ennen kuin tuo avasi silmänsä kauhistuneena. Hän nousi nopeasti istumaan ja katsoi minua kauhunsekainen ilme kasvoillaan. Olli katsoi minua hetken aikaa ennen kuin veti minut tiukkaan halaukseen ja alkoi itkeä olkapäätäni vasten. 

''Olli mikä hätänä? Näitkö sä pahaa unta?'' kysyin ja tunsin kuinka Olli nyökkäsi olkapäätäni vasten samalla kun uusi itkuinen parahdus pääsi tuon huulilta. ''Haluutko sä puhua siitä?''

Hetkeen Olli ei vastannut mitään, mutta pienen hetken päästä tuo irtaantui halista ja pyyhki kosteita poskiaan kämmenselkäänsä. Hän veti polvensa koukkuun rintaansa vasten ja halasi niitä tiukasti. 

''Sä katosit'', Olli sanoi ja alkoi näprätä sormenpäitään. ''Sä katosit ja sit kun me löydettiin sut sä...'', Olli aloitti muttei pystynyt sanomaan lausettaan loppuun. 

Siirryin varovasti ihan kiinni tuon kylkeen ja laskin käsivarteni tuon olkapäille vetäen Ollin kunnolla itseeni kiinni. Toisen käteni nostin tuon päälaelle ja aloin silittää hänen sotkuisia kiharoitaan. Olli otti olkapäällään olevasta kädestäni kiinni ja alkoi vaistonomaisesti silittämään kämmenselkääni. 

''Sä...sä olit vetäny sun ranteet auki'', Olli kuiskasi. ''Sulla ei ollu pulssia, sä et hengittäny. Mä...mä menetin sut''. Olli alkoi taas itkeä hysteerisesti samalla kun vedin tuota aina vain lähemmäs itseäni yrittäen sillä viestittää, että olin tässä. 

''Voi rakas'', sanoin ja tunsin kuinka omat silmäni alkoivat pikkuhiljaa kostumaan. Minä olin aiheuttanut tämän Ollille. Oli minun vikani, että tuo näki painajaisia. Kaikki tämä on minun syytäni. 

Sitten päässäni napsahtaa. Irrotan itseni nopeasti Ollin otteesta ja ampaisen ylös sängyltä. Kävelin nopeasti kohti vessaa välittämättä siitä, että Olli huusi nimeäni takanani. Kuulin kuinka tuo hyppäsi myös ylös sängyltä ja lähti seuraamaan minua kohti vessaa. 

Vessassa kävelin suoraan kaapille, jossa säilytin partateriäni. Vedin ne kaikki kädelleni pois kaapista ja käännyin kohti Ollia joka katsoi minua kasvot kauhusta jähmettyneinä. Menin tuon ohi partaterät kädessäni kohti keittiön roskista johon ne lopulta heitin. 

''Allu mitä sä teet?'' Olli kysyi kun tuli varovasti viereeni. 

''Mä heitin ne pois'', kuiskasin hiljaa. ''Mä en kestä sitä, että mä olen se syy miks sä saat painajaisia''. Olli katsoi minua hetken aikaa miettien ennen kuin kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut tiukkaan halaukseen. 

''Mä oon niin ylpee susta Aleksi'', Olli sanoi ja tunsin kuinka kyynel pääsi valahtamaan silmäkulmastani. Kiedoin myös omat käteni Ollin ympärille. Halasimme toisiamme pitkän tovin ennen kuin Olli johdatti meidät takaisin sänkyyn. 

Olli nukahti melkein heti, mutta minusta tuntui, että uni ei meinannut enää tulla vaikka kuinka yritin. Nousin sängystä varovasti herättämättä Ollia ja kävelin pois makuuhuoneesta. Istuin sohvalle ja laitoin tv:n päälle. Sieltä tuli uusintana jotain kokkiohjelmaa jota jäin katsomaan, vaikken siihen oikeastaan juuri kiinnittänyt mitään huomiota. Ajatukset pyörivät päässäni niin, että tuntui siltä että pääni räjähtäisi kohta. 

Olli oli ylpeä minusta. Mutta miksi? Miksi hän olisi ylpeä vain siitä, että heitin partaterän roskiin? Asian, joka näytti tuolle kuinka heikko todella olin. Olisiko kaikki muka niin yksinkertaista? Olisiko kaikki muka ohi siinä vaiheessa kun luovun yhdestä asiasta elämässäni. Ainoasta asiasta, joka oli aina vierelläni silloin, kun minun piti tuntea jotakin. Miten minä nyt muka rankaisisin itseäni kun toimin väärin? 

Ei minua pystynyt noin helposti korjaamaan. Varsinkaan kun minussa oli niin paljon mitä korjata. Miten koskaan voisin nähdä itseni Ollin silmin, jos en pystynyt katsomaan itseäni edes peiliin. Toisaalta en kyllä edes ymmärtänyt mitä Olli minussa näki. Minussa ei ole mitään erikoista. 

Nostin jalkani sohvalle ja koukistin ne niin että pystyin halaamaan niitä. Hautasin kasvoni polvieni väliin ja annoin kyynelteni virrata vapaasti poskilleni. Miksi olin näin rikki? Miksei minua voinut korjata? Miksi olen tällainen? 

Rilla hyppäsi sohvalle viereeni ja tuuppasi minua hellästi kuonollaan. Käännyin katsomaan tuota itkusta turvonneilla silmilläni ja hymyilin pienesti. Silitin Rillan päätä hetken aikaa ennen kuin otin puhelimeni sohvapöydältä. Katselin taustakuvanani olevaa kuvaa minusta ja Ollista halaamassa treeniksellä. Tommi oli ottanut tuon kuvan meistä ja se sai minut aina hymyilemään. Jopa nyt tunsin sen nostavan hymyn huulilleni. 

Vaikka kuinka tuntisin itseni rikkinäiseksi niin Olli sai minut aina hymyilemään ja tuntemaan itseni edes hetken aikaa ehjäksi. Voisiko Olli olla se joka minut saa korjattua, vaikka olisinkin tuhansina paloina maassa? En tarvinnut mitään muuta kuin Ollin. 

En tarvii mitään muuta. 

----

Tää luku oli varmaan todella huono, mutta tulipahan taas kirjotettua jotakin pitkästä aikaa. Toivottavasti tykkäsitte. Koitan taas ruveta kirjotteleen vähän enemmän kun meillä rupee nyt oleen vähä enemmän vapaata ennen joululomaa.