Let me bleed out, Leave me open (Oleksi)

Täydellisen epätäydellinen

Olli (POV)

''Ootko sä kunnossa?'' kysyin Aleksilta kun kävelimme ulos studiolta. Emme juurikaan saaneet enää mitään tehtyä tänään ja Nikokin oli lähtenyt Joonaksen kanssa melko nopeasti kuultuaan Aleksin salaisuuden. Olimme siis jääneet Aleksin kanssa kahdestaan studiolle, jossa yritimme saada basso osuuteni äänitettyä, mutta ei siitä todellisuudessa mitään tullut, jonka vuoksi päätimme vain luovuttaa ja lähteä Aleksin asunnolle. 

''Ei mulla oo hätää'', Aleksi sanoi kun käynnisti autoaan, jotta voisimme lähteä. Katsoin Aleksia kulmaani kohottaen, mutta päätin vain jättää asian sikseen. Ehkä tuo ei juuri nyt halunnut keskustella tunteistaan tai siitä mitä studiolla oli tapahtunut. 

Matka Aleksin asunnolle kävi täydessä hiljaisuudessa. Kumpikaan ei tiennyt mitä toiselle sanoisi. Radiokin oli pois päältä sillä Aleksi ei jaksanut kuunnella radiojuontajien juttelua. Olihan tuo nyt aina hieman väkinäisen kuuloista kun radiojuontajat yrittivät keksiä keskustelun aiheita. AUX-piuha ja spotify olivat kyllä harvinaisen hyvä automatkojen pelastaja. Nyt kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut musiikkituulella.

Aleksi parkkeerasi tutun rivitalon eteen ja sammutti autonsa. Hän avasi turvavyönsä, mutta ei kuitenkaan noussut ulos autosta. Aleksi käänsi katseensa kämmeniinsä, joissa tuo nyt pyöritteli autonavaimia hermostuneesti. Olin juuri kysymässä tuolta, että oliko tuo kunnossa, mutta ennen kuin sain sanaakaan suustani, huomasin Aleksin poskelle vierähtäneen kyyneleen, jonka tuo nopeasti pyyhki pois hupparinsa hihaan. 

''Mulla ei oo kaikki hyvin'', tuo myönsi lopulta, mutta ei kuitenkaan suostunut nostamaan katsettaan käsistään. ''Mua hävettää ja ahdistaa. Mua hävettää se, että mä olin niin heikko ja tyhmä, että menin taas sortumaan kaikista typerimpään asiaan minkä tiedän. Mua ahdistaa, koska nyt kaikki bändissä tietää, että mä olen friikki, koska Niko ei todellakaan pysty pitämään tätä juttua salassa''. 

Katsoin Aleksia tyrmistyneenä. En tiennyt mitä sanoa. Aivoni eivät ehtineet edes tiedostamaan kaikkea mitä tuo tummatukkainen mies vieressäni oli juuri sanonut ennen kuin tuo jo nousi ulos autosta ja käveli kohti etuovea. Jäin tuijottamaan Aleksia hetkeksi aikaa ennen kuin tajusin itsekin nousta autosta ulos ja lähteä tuon perään.

Tärisevin käsin tuo yritti työntää avainta lukkoon siinä onnistumatta. Otin avaimet tuon kädestä ja avasin meille oven, jotta pääsisimme sisälle asuntoon. Katselin kuinka Aleksi availi kenkiensä naruja ja heitti lopulta ne johonkin nurkkaan eteisessä. Takkinsa tuo heitti nopeasti eteisessä olevalle sivutuolille. Pian tuo oli jo hävinnyt näköpiiristäni ja kuulin kuinka makuuhuoneen ovi pamahti kiinni. 

Riisuttuani ulkovaatteeni kävelin makuuhuoneen ovelle ja koputin siihen. En kuullut Aleksin sanovan mitään, joten päätin vain avata oven ja kävellä sisään huoneeseen.

Aleksi makasi myttynä peiton alla ja pystyin kuulemaan tuon nyyhkytyksen peiton läpi. Kävelin sängyn viereen ja istuin peiton alla makaavan Aleksin viereen. Varovasti nostin peittoa niin, että tumma kiharapehko tuli esiin. Siirisin Aleksin hiuksia hieman, jotta pystyin katsomaan tuon itkun turvottamia kasvoja.

Aleksi katsoi minua surumielinen ilme kasvoillaan ja kääntyi poispäin minusta toiselle kyljelleen. Huokaisin pienesti ja painoin pienen suukon tuon takaraivolle ennen kuin menin itsekin makaamaan tuon taakse. Kiedoin käteni tuon ympärille ja vedin hänet itseeni kiinni. Laskin vielä leukani tuon olkapäälle.

"Sä et ole friikki", kuiskasin tuon korvaan. Aleksi ei vieläkään vastannut minulle mitään. "Sä olet vahvin ihminen, jonka mä tiedän. Sä olet ihana, huolehdit aina muista ennen itseäsi ja se tekee susta hyvän ihmisen. Sä saat aina hymyn mun kasvoille ja ajatukset muualle kaikesta pahasta. Sä Aleksi Matias Kaunisvesi olet täydellinen juuri tuollaisena kun sä oot. Täydellisen epätäydellinen ja mä oon onnellinen, että saan kutsua sua mun omakseni".

Tunsin Aleksin tärisevän minua vasten. Hän tarrasi kädestäni kiinni ja halasi sitä tiukasti. Suukottelin tuon takaraivoa hellästi samalla kun halasin pienempää miestä rauhoittelevasti. Lopulta Aleksi kääntyi minua kohti ja katsoi minua punoittavilla silmillään.

"Tarkotitko sä tota kaikkee minkä sä sanoit?" Tuo kysyi itkemisestä käheällä äänellään.

"Joka ikistä sanaani. Mähän lupasin sulle jo studiolla, että mä tuun aina oleen sun tukena ja me kyllä selvitään tästä kaikesta", sanoin ja nostin Aleksin leukaa niin, että pystyin painamaan suukon tuon huulille.

"Kukaan ei oo koskaan sanonu mulle mitään tollasta", Aleksi sanoi suudelman jälkeen.

"Varaudu siihen, että kuulet tällästä niin kauan kun sä vaan suostut oleen mun", sanoin ja katsoin, kun Aleksin kasvoille levisi leveä hymy.

"Mä", Aleksi aloitti, mutta näytti epäröivän mitä sanoisi seuraavaksi. "Mä rakastan sua", hän sanoi lopulta ja minusta tuntui, että voisin pakahtua onnesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kumpikaan sanoi toiselle rakastavansa tätä. Olimme toki kutsuneet toisiamme rakkaiksi, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun kumpikaan sanoi sen ratkaisevan R-sanan.

"Mäkin rakastan sua", sanoin ja suutelin Aleksin pehmeitä ja kyynelten suolaamia huulia jälleen kerran.

Vedin Aleksin tiukemmin itseeni kiinni ja silittelin tuon selkää varovasti kunnes kuulin tuhinaa sylistäni. Ei mennyt kauaakaan kun myös itse nukahdin oma rakkaani tiukasti sylissäni.

----
No tota...Täs menikin nyt yllättävän kauan, mut katotaa jos nyt sais taas vähä enemmä motivaatioo kirjotella. Tää luku oli vähä tälläne tylsä, mut mä lupaan et seuraavassa luvussa taas sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Toivottavasti tykkäsitte tästä luvusta ja kommentit toki aina tervetulleita. Niitä on aina kiva lueskella. Hauskaa kesän jatkoa kaikille!