Let me bleed out, Leave me open (Oleksi)

Ei ole todellista, ei voi olla

TW! Olli (POV)

'Heräsin kun tunsin, jonkin tai pikemminkin jonkun hyppäävän sängylle ja suoraan päälleni. Käänsin tuhahtaen kylkeäni, mutta pian tunsin jonkin kylmän ja märän koskettavan nenänpäätäni. Raotin silmiäni varovasti ja kohtasin Rillan karvaisen naaman ja kostean kuonon. Voisi sitä huonomminkin herätä. 

Nousin istuma-asentoon sängylle ja käännyin katsomaan Aleksin puolta sängystä. Yllätyksekseni tuo ei kuitenkaan ollut siinä. Olikohan tuo herännyt jo aikaisemmin eikä vain kehdannut herättää minua. Tai itseasiassa tuohan oli ainoa looginen vastaus kysymykseeni. Eiväthän ihmiset vain katoa jäljettömiin noin vain. Itse en ainakaan ollut niin taikauskoinen vaikka yliluonnolliseen joskus uskonkin. 

Rilla heilutteli häntäänsä tyytyväisenä vieressäni. Mitähän tuo minulta halusi? Nousin varovasti sängystä ylös ja vedin hupparini päälleni ennen kuin lähdin kävelemään ulos Aleksin makuuhuoneesta. Kävelin keittiöön, jossa ajattelin Aleksin olevan. Yllätyksekseni keittiö oli kuitenkin tyhjä ja näytti siltä ettei siellä vielä tänään olla oltu. Aleksia ei myöskään näkynyt olohuoneessa ja vessankin ovi oli raollaan, joten ei tuo voinut sielläkään olla. Minneköhän tuo oli hävinnyt?

Menin olohuoneen sohvalle istumaan ja laitoin Aleksille viestiä, että minne tuo oli mennyt. Jokin tässä ei nyt täsmännyt. Aleksi olisi kyllä herättänyt minut jos olisi ollut menossa jonnekin tai ainakin vähintään jättänyt jonkin sortin viestin siitä, että minne oli lähtenyt. 

En tiedä kauanko odotin Aleksin vastaavan, mutta vastausta ei koskaan tullut. Minua alkoi pikkuhiljaa jo huolettaa. Mitä jos jotakin oli sattunut? Olikohan Aleksilla kaikki kunnossa? Miksei tuo vastaa viestiini?

Päätin soittaa Joonakselle, että jos tuo tietäisi jotakin Aleksin olinpaikasta. Joonaksesta oli kuitenkin tullut Aleksille todella läheinen lyhyellä aikaa, ikään kuin tukihenkilö. Joonas oli kuitenkin ensimmäinen, joka sai tietää Aleksin viiltelystä ja huonosta olosta. Minulla oli edelleen tuosta hieman ahdistunut olo. Olisipa Aleksi kertonut minulle aikaisemmin niin olisin tiennyt auttaa tuota. 

Puhelin tuuttasi muutaman kerran ennen kuin kuulin Joonaksen aamu-unisen murahduksen. Tuo ei tainnut olla kovinkaan iloinen herätyksestään. Selitin tuolle tilanteen ja tuo lupasi tulla mahdollisimman nopeasti. Suljin puhelun ja vaihdoin asentoani sohvalla niin, että nostin polveni rintaani vasten ja halasin niitä tiukasti.

Rilla hyppäsi viereeni ja käpertyi makaamaan viereeni. Laskin toisen käteni tuon pään päälle ja rapsutin koiraa varovasti samalla miettien kaiken maailman kauhuskenaarioita päässäni. Kurkotin puhelimeeni ja varmistin vielä kerran että onko Aleksi vastannut viestiini, mutta tuo ei ollut edes lukenut sitä. 

Puolen tunnin pitkän odottamisen jälkeen kuulin koputuksen ulko-ovelta. Ampaisin itseni ylös Aleksin olohuoneen sohvalta niin, että Rilla pelästyi ja jäi tuijottamaan perääni minun juostessa kohti eteistä avaamaan ovea pieni toive takaraivossani, että oven takana seisoisi Aleksi. 

Avattuani oven edessäni kuitenkin seisoi erittäin huolestuneen näköinen Joonas, jonka takana seisoi ilmeetön Joel. Katsoin tuota hieman kysyvästi, mutta pudistin kuitenkin nopeasti päätäni. Nyt oli tärkeintä selvittää mitä Aleksille oli tapahtunut. 

''Mä pyysin Joelin mukaan'', Joonas totesi samalla kun asteli sisälle Aleksin asuntoon. Kun molemmat olivat päässeet sisälle vilkaisin ulos. Pakkanen oli yltynyt ja pikku hiljaa alkoi sataa myös lunta. Toivottavasti Aleksi olisi jossakin lämpimässä turvassa. 

''Mitä täs nyt siis on tapahtunu?'' Joel kysyi ja katsoi minua päin tiukka ilme kasvoillaan. 

''Aleksi on kadonnu'', sanoin hiljaa. Niin hiljaa etteivät Joonas ja Joel meinanneet aluksi kuulla minua. ''Mä heräsin aamulla ja Aleksi ei enää ollu mun vieressä. Mä luulin, että se oli tullu keittiöön tekeen aamupalaa, mutta pian selviskin, että koko talo on tyhjä lukuun ottamatta Rillaa. Mä lähetin Allulle viestin, mutta se ei oo ees nähnyt sitä''. Tunsin ääneni murtuvan hieman. Minua todella pelotti ja ahdisti tämä tilanne. 

Joonas käveli varovasti eteeni ja kietoi kätensä ympärilleni vetäen minut lämpimään haliinsa. Kiedoin omat käteni myös tuon ympärille ja painoin kasvoni tuon olkapäätä vasten. Tunsin jo kyynelten kasaantuvat silmiini, mutta en kuitenkaan nyt antaisi niiden pudota. 

''Me kyllä löydetään Aleksi'', Joonas kuiskasi korvaani samalla kun silitti hellästi selkääni. Nostin kasvoni tuon olkapäältä ja irtaannuin halistamme. Katsoin varpaitani samalla purren huultani, jotta kykenisin estämään kyyneliä valumasta poskilleni. ''Jos me tehdään nyt silleen, että me kaksi lähdetään etsiin lähimaastosta, jos Allu on vaikka lähteny kävelylle ja eksyny. Joel jää tänne siks aikaa odottamaan, että jos Aleksi tuleekin kotiin ja ilmottaa sit meille, että Allu on takasin. Miltä tää kuulostaa?'' Joonas kysyi enkä voinut tällä hetkellä muuta kuin nyökätä. Jos olisin yrittänyt puhua olisin varmaankin purskahtanut itkuun.

Puin nopeasti lämpimät vaatteet ylleni, jonka jälkeen lähdimme Joonaksen kanssa ulos hyytävään pakkasaamuun. Kävelimme kohti Aleksin rivitalon takana sijaitsevaa metsää, jossa tuo usein kävi Rillan kanssa lenkillä. Minusta ajatus Aleksista ulkona ilman Rillaa kuulosti oudolta, mutta tässä tilanteessa olin valmis käymään kaikki vaihtoehdot läpi. 

Etsinnöistä olisi varmasti tehnyt helpompaa se, jos lunta ei koko ajan sataisi lisää niin, että kaikki jäljet, niin tuoreet kuin vanhatkin, vain katosivat näkyvistä. Metsä oli muutenkin järjettömän kokoinen ja minusta alkoi pikku hiljaa tuntua, ettei koko etsinnöistä tulisi yhtään mitään. Joonas kuitenkin näki jotakin outoa yhden suuren lohkareen takana. Käännyin katsomaan sinne mihin Joonas nyt osoitti ja näin jonkun jalat. 

Juoksin nopeasti lohkareen luo ja olin varma, että sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä kun huomasin mikä minua oli odottamassa. Aleksi makasi keskellä punaiseksi värjäytynyttä lumikasaa ranteet auki vedettyinä. Tuolla ei ollut päällään kuin villapaita, jonka hihat oli vedetty ylös kyynärpäihin asti, farkut ja talvikengät. Aleksin iho näytti kalpealta ja sinertävältä, johtuen varmaankin kylmästä ilmasta. 

Laskeuduin nopeasti polvilleni lumeen ja huomaamattani sormeni löysivät jo paikkansa Aleksin kaulalta etsimästä pulssia, jota en kuitenkaan tuntenut. Siirsin kämmenselkäni Aleksin huulien eteen, mutta vaikutti siltä, että tuo ei edes hengittänyt. 

''Joonas!'' parkaisin itku kurkussa ja tunsin kyynelien valuvan poskilleni. ''Joonas! Aleksi ei hengitä! Mä en tunne sen pulssia!''. 

''Voi vittu'', Joonas sanoi ja laskeutui polvilleen Aleksin toiselle puolelle. Tuo myös kokeili pulssia Aleksin kaulalta, mutta ei löytänyt sitä.

Joonas asetti kämmenensä Aleksin rinnalle ja alkoi painella. Halusin katsoa jonnekin muualle mutta en voinut. Miten tässä näin kävi? Kaikki oli hyvin vielä eilen. Mitä tapahtui?

''Olli''

Ei tämä ei voinut olla todellista, ei voi olla. 

''Olli''

Mitä mun pitäisi nyt tehdä?

''Olli'' '

----

Älkää pliis tappako mua enne seuraavaa lukua!

Mutta asiaan. Mulla oli jotenki tosi vaikee kirjottaa tätä lukua. Jotenkin tuntu et kirjottamine pätki koko ajan ja mul oli jotenki tunne etten mä osaa enää kirjottaa samalla tavalla ku ennen. Että mun kirjotustaito olis hukkunu jonnekkin. Yhtäkkiä kuitenkin sain taas jonku kirjotus buumin ja se olikin taas helpoo. En tiiä mistä tää johtu.

Mut toivottavasti tykkäsitte tästä luvusta. Jättäkää kommentteja ja kertokaa mielipiteenne. Kiitos!